Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen koulutusjaosto
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 39



 

Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmien arviointi ja lukion toimintakertomus 2022-2023

 

Suomenkielinen koulutusjaosto 15.06.2023 § 39  

672/12.00.01/2023  

Valmistelija: opetuspäällikkö Riikka Strandström, riikka.strandstrom(at)sipoo.fi

Taustaa päätöksenteolle

Perusopetus-/lukioasetuksen mukaan opetuksen/koulutuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, josta määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Suunnitelmien toteutuminen tulee arvioida lukuvuoden päätyttyä.

Päätösvalta asiassa

Sipoon kunnan hallintosäännön 29 § mukaan koulutusjaosto hyväksyy peruskoulujen ja lukioiden lukuvuoden työsuunnitelmat.

Esittelijä Opetuspäällikkö Strandström Riikka

Ehdotus Koulutusjaosto hyväksyy koulujen lukuvuosisuunnitelmien toteutumisen arvioinnit.

Käsittely 

Päätös Suomenkielinen koulutusjaosto hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

 

Liitteet

 

Liite 1 - Lukuvuosisuunnitelma - Jokipuisto 2022-2023

Liite 2 - Lukuvuosisuunnitelma - Lukkari 2022-2023

Liite 3 - Lukuvuosisuunnitelma - Sipoonlahti 2022-2023

Liite 4 - Lukuvuosisuunnitelma - Leppätie 2022-2023

Liite 5 - Lukuvuosisuunnitelma - Sipoonjoki 2022-2023

Liite 6 - Lukuvuosisuunnitelma - Talma 2022-2023

Liite 7 - Sipoo_vuosikertomus_22-23_net