Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen koulutusjaosto
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 28



 

Sipoon kunnan koulujen 2021-2022 lukuvuosisuunnitelmien toteutumisen arviointi

 

Suomenkielinen koulutusjaosto 15.06.2022 § 28  

637/12.00.01/2021  

Valmistelija: opetuspäällikkö Riikka Strandström, riikka.strandstrom(at)sipoo.fi

Taustaa päätöksenteolle

Perusopetus-/lukioasetuksen mukaan opetuksen/koulutuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, josta määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Suunnitelmien toteutuminen tulee arvioida lukuvuoden päätyttyä.

Päätösvalta asiassa

Sipoon kunnan hallintosäännön 28 § mukaan koulutusjaosto hyväksyy peruskoulujen ja lukioiden lukuvuoden työsuunnitelmat.

Esittelijä Opetuspäällikkö Strandström Riikka

Ehdotus Koulutusjaosto hyväksyy koulujen lukuvuosisuunnitelmien toteutumisen arvioinnit.

Käsittely 

Päätös Suomenkielinen koulutusjaosto hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.