Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Pöytäkirja 25.10.2021/Pykälä 329



Kerava-Sipoo Liikuntahallit -osakeyhtiön perustaminen / Grundande av aktiebolaget Kervo-Sibbo Idrottshallar

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 10.05.2021 § 152 

 

Valmistelija / Beredare: liikuntapalvelupäällikkö / servicechef för idrottstjänster Piritta Forsell, piritta.forsell(at)sipoo.fi, tekninen johtaja / teknisk direktör Ilari Myllyvirta, ilari.myllyvirta(at)sipoo.fi

Tausta

Keravan ja Sipoon yhteisen monitoimihallihankkeen tarveselvitys valmistui keväällä 2019. Selvityksen tuloksena todettiin, että erityisesti yleisurheilun talviharjoitteluolosuhteet ovat puutteelliset ja kysyntä ylittää tarjonnan. Lisäksi erityisesti Keravalla on puute jalkapallon sisäharjoitteluhallista sekä Sipoossa jalkapallon täysimittaisesta harjoitteluhallista. Myöhemmin Keravalla ilmeni myös tarve salibandyn harjoittelupaikkojen lisäämiseen.

Syksyllä 2019 hanketta lähdettiin edistämään seuraavaan vaiheeseen. Hallin sijainniksi valikoitui Keinukallio, josta löytyy riittävän iso ja kulkuyhteyksiltään sekä Keravalle ja Sipoolle sopivalla sijainnilla oleva yleiskaavan mukaan urheilu- ja virkistyspalveluiden alueella sijaitseva kiinteistö. Syksyn aikana käytiin yksityiskohtaisempia keskusteluja Tuusulan kunnan ja Vantaan kaupungin kanssa. Kunnilla on omia liikuntatilahankkeita meneillään, mutta tämän monitoimihallihankkeen koettiin täydentävän tarjontaa ja kysyntää on myös näistä kunnista. Hanketta esiteltiin alueen seuroille 28.8.2019 jolloin myös seuroilta kerättiin toiveita, huomioita ja kommentteja alustaviin suunnitelmiin.

Asemakaavan valmistumista edelsi viitesuunnitelman teko ja kiinteistölle hyväksyttiin 3.2.2020 Keravan kaupunginvaltuustossa asemakaava, joka mahdollistaa hankesuunnitelman mukaisen hallirakennusten kokonaisuuden rakentamisen. Samanaikaisesti edistettiin hankesuunnittelua, joka valmistui maaliskuussa 2020. Hankesuunnittelun yhteydessä toteutettiin maaperä- ja rakennettavuusselvitys sekä näihin liittyvät lisäselvitykset, sähkö- ja LVI-järjestelmien kuvaukset ja kustannusarviot, alustavat tila- ja tehokkuussuunnitelmat, vaihtoehtoisten toteutustapojen markkinakartoitukset kustannusvaikutuksineen, asemapiirustus, tonttikaavio, selvitys lattiamateriaaleista kustannustietoineen sekä alustava rakennustapaselostus.

Hankesuunnittelun aikana selvitettiin toteuttamisen ja sen kustannusten lisäksi myös hankkeen rahoittaminen ja omistamisen muodot. Hankkeen rakennuttamiseen ja hallinnoimiseen ehdotetaan perustettavaksi Keravan kaupungin ja Sipoon kunnan yhdessä omistama yhtiö, jonka tarkoituksena on rakennuttaa, omistaa, hallinnoida ja kunnossapitää hallikokonaisuutta, joka sisältää monitoimihallin, jalkapallohallin sekä näitä palvelevat sosiaalitilat. Yhtiön osakkeiden omistus ja vastuut jakautuvat pääsääntöisesti kuntien asukaslukujen suhteessa Kerava 63 % ja Sipoo 37 % (tilanne 31.12.2020).

Hanketta on vienyt eteenpäin Keravan ja Sipoon viranhaltijoista sekä työsuhteessa olevista henkilöistä koostunut työryhmä, jonka toimintaa on ohjannut ylemmistä viranhaltijoista koostunut ohjausryhmä. Hankkeen etenemistä on käsitelty myös Keravan ja Sipoon ylimmistä luottamushenkilöistä koostuvassa yhteistyöryhmässä, joka on käsitellyt hankesuunnittelun aikana esiin tulleita kysymyksiä ja hyväksynyt etenemisen.

Hallikokonaisuus esiteltiin Keravan ja Sipoon päätöksentekijöille yhteisessä webinaarissa 6.4.2021.

Hankesuunnitelman lyhyt kuvaus

Hallit on ensisijaisesti tarkoitettu liikunnan harjoitus-, ottelu-, ja turnauskäyttöön sekä liikuntatapahtumien järjestämiseen. Toissijaisesti tiloja ja alueita voidaan käyttää myös muuhun tapahtumatoimintaan. Hallit eivät sovellu suurien tapahtumien järjestämiseen (yli 600 henkilöä kerrallaan), kuten konsertit tai erilaiset näytökset. Pienimuotoisia messuja, näyttelyitä tai muita vastaavia tapahtumia voidaan järjestää niin, että yleisön saapumis- ja poistumisajat porrastuvat.

Hallikokonaisuuteen kuuluu puolilämmin jalkapallohalli (pelialueen koko 64 metriä kertaa 100 metriä), molempia halleja palvelevat huoltotilat (sisältäen pukuhuoneet, vastaanoton, tekniset tilat yms.) sekä lämmin monitoimihalli, jossa on 300 metrin kiertävä juoksurata, yleisurheilun suorituspaikat sekä pelikentät ja muut harjoittelualueet. Monitoimihallin reunalla on pieni muutaman sadan hengen katsomo.

Kuntien kasvun myötä eri lajien harrastajamäärien odotetaan kasvavan. Hallit ovat myös joustavia uusien lajien kysynnän muutosten huomioimisessa ja suunniteltu kokonaisuus vapauttaa tiloja matalan kynnyksen lähiliikuntatoiminnalle. Iltakäytön arvioidaan toteutuvan alusta asti lähes täysimääräisenä seurojen ja yksityisten tahojen käytössä. Arkipäivien päiväkäyttöä ei ole rajattu, mutta pääasiallisia käyttäjäryhmiä ovat koululaiset ja seniorit sekä muut kasvatuksen, opetuksen sekä sosiaalitoimen asiakkaat. Viikonloppuisin on harjoittelukäytön lisäksi esimerkiksi pelejä ja turnauksia.

Hallin talous

Halliyhtiön pääomittamisesta on tehty päätös Keravan kaupungilla vuoden 2021 talousarvioita vahvistettaessa. Sipoon kunnanvaltuuston 7.12.2020 hyväksymässä vuoden 2021 talousarvion investointiosassa on 1,0 miljoonan euron varaus Kerava-Sipoo monitoimihalliosakeyhtiön osakepääoman merkintään. Molempien kuntien omistama yhtiö hakee liikuntapaikkojen rakentamiseen tarkoitettua valtionavustusta, jonka lisäksi hankkeen rakentamista rahoitetaan lainoilla, jotka Keravan kaupunki ja Sipoon kunta mahdollisuuksien mukaan tapaavat.

Investointi

Hallikokonaisuuden rakentamisen arvioidaan hankesuunnitteluvaiheessa maksavan 15,7 miljoonaa euroa koostuen liikuntatilojen (8 miljoonaa euroa), yhteisten tilojen (3 miljoonaa euroa) ja piha-alueiden (1,7 miljoonaa euroa) sekä yleisistä ja yhteisistä rakennuttamisen kustannuksista (projektin johto, työmaakulut, hankevaraus, kassapuskuri yhteensä 3 miljoonaa euroa). Rakentamisen kustannuksen arviointia varten on tehty markkinakartoitus eri halliratkaisujen rakentamisen kustannuksista. Sekä investoinnin että käyttökustannusten vertailukohteina on käytetty Tarveselvityksessä olleita tietoja.

Käyttökustannukset

Hallikokonaisuuden käyttökustannuksia on arvioitu vastaavanlaisten kohteiden tiedossa olleiden kustannusten perusteella sekä Keravan kaupungin henkilöstöä haastattelemalla. Kokonaisuuden toiminnallisuuksien suunnittelussa on pyritty siihen, että hallien käyttö ei edellytä henkilöstön suurta määrää. Lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmät on suunniteltu niin, että energiankäyttö on mahdollisimman tehokasta. Kiinteistöllä on mahdollista hyödyntää Keravan energian biokaukolämpöä. Käyttökustannuksiksi on arvioitu noin 620 000 euroa vuodessa.

Tuotot

Hallikokonaisuus suuri koko mahdollistaa paremmin tasapainoisen käyttötalouden, kun tuottoja saadaan eri osa-alueilta. Olennaista hallin tuottopotentiaalin realisoitumisessa on onnistunut liikunta-alueiden myynti.

Myyntipotentiaalia on arvioitu eri liikuntatilojen osalta niin kävijäpotentiaalin, käyttöasteen, seurahaastattelujen kuin myös operaattoritoimijan tekemien laskelmien avulla. Tuottolaskelmista on tehty erilaisia skenaarioita (ns. minimikäyttö, keskimääräinen käyttö, ja laskennallinen maksimi). Hinnoittelun osalta laskelmat perustuvat verrokkikohteiden hintatasoihin ja markkinahintoihin, kuitenkin huomioiden seurojen maksukyky.

Täysimittaisen jalkapallohallin suureen kysyntään pohjautuen jalkapallohallin primetime-tuntien käyttöasteen arvioidaan olevan lähes 100 %. Muille kuin primetime-tunneille käyttöastearviot ovat maltilliset.

Monitoimihallin osalta tuottolaskelmat perustuvat tuntihinnoiteltujen liikunta-alueiden/kenttien määrään ja käyttötunteihin. Yleisurheilu-alueiden osalta laskelmien perusteena on kävijä-/käyntikohtainen hinnoittelu, jonka perusteella esim. 10-kerran-, kuukausi- tai kausikorttien hinnat muodostuvat. Yleisurheilun potentiaalin arvioinnit perustuvat ydinseurojen, lähiseurojen ja potentiaalisten (eli hieman kauempana olevien) yleisurheiluseurojen lisenssimäärien perusteella tehtyihin laskelmiin. Etenkin monitoimihalli kiinnostaa harjoittelupaikkana myös mm. muiden kestävyyslajien harrastajia, mikä lisää käyttäjäpotentiaalia.

Tuottoja muodostuu myös kuntosalista sekä kahvion ja kokoustilan vuokrista. Tapahtumatoiminnan tuotot on arvioitu syntyvän pääosin kesäkuukausina. Liikunta-alueiden käyttömaksut, muut vuokratuotot, tapahtumakäyttö ja kuntien maksamat käyttökorvaukset muodostavat noin 1,385 miljoonan euron suuruiset vuosittaiset tuotot.

Kassavirtalaskelma

Hankeen poistot ja korkokulut ovat noin 0,75 miljoonaa euroa vuodessa, kun laina-ajaksi on määritetty 20 vuotta ja poistoajaksi 25 vuotta. Näin tuloslaskelma on ensimmäiset vuodet negatiivinen, mutta kehittyy lievästi positiiviseksi lainapääoman pienetessä. Kassavirta pysyy positiivisena.

Kerava-Sipoo Liikuntahallit -osakeyhtiön perustaminen

Osakeyhtiön perustamista varten on laadittu osakassopimus ja yhtiön yhtiöjärjestys sekä perustamis- ja maanvuokrasopimukset.

Osakassopimus

Osakassopimuksen mukaisesti Yhtiö perustetaan rakennuttamaan ja hallinnoimaan hankesuunnitelman mukaista hallikokonaisuutta ja sen liike- ja muuta toimintaa. Jalkapallo- ja monitoimihallin rakentamisen tavoitteena on jalkapallon, yleisurheilun ja sisäpelien harrastajien sisäharjoittelun olosuhteiden määrällinen ja laadullinen parantaminen sekä alueen asukkaiden harrastus- ja virkistysmahdollisuuksien lisääminen.

Yhtiön taloudellisena toiminta-ajatuksena on se, että se kattaa toimintakustannuksensa tuloilla, jotka se hankkii ensisijaisesti toiminnasta perittävillä maksuilla. Yhtiön toimintaa hoidetaan yleisiä taloudellisesti kannattavan toiminnan periaatteita noudattaen pyrkien positiiviseen kassavirtaan. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajille.

Yhtiön kehittämisen painopiste on aluksi toiminnan vakiinnuttamisessa ja vakavaraisuudessa. Omistajakunnat sitoutuvat maksamaan yhtiön kaikkien tilojen käytöstä arvonlisäverottomana määränä omistusosuuksien mukaisesti yhteensä 250.000,00 euroa kalenterivuodessa (vuosittainen käyttökorvaus) 5 vuoden ajan tilojen käytön aloittamisesta. Käyttö kohdistuu pääasiassa tilojen arkipäivien päiväkäyttöön. Ensimmäistä kautta seuraavat käyttöoikeussopimukset tehdään aina kolmen vuoden pituiseksi sopimuskaudeksi kerrallaan. Muita tilojen käyttöön liittyviä maksuvelvoitteita ei osakkailla ole.

Kerava-Sipoon Liikuntahallit Oy perustamisasiakirjat

Perustamissopimuksessa on sovittu osakkeiden merkitsemisestä ja maksamisesta, hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan valitsemisesta sekä heidän palkkiostaan, toimitusjohtajan valitsemisesta sekä yhtiön tilinpidon yksityiskohdista (tilikausi, tilintarkastaja, pankkiyhteys).

Yhtiöjärjestys perustuu osakassopimukseen ja sisältää osakeyhtiölain mukaiset kohdat.

Maanvuokrasopimuksella yhtiö vuokraa Keravan kaupungilta Keinukalliossa kiinteistöllä 245 10 3000 1 sijaitsevan määräalan 30 vuoden vuokrasopimuksella hallikokonaisuuden rakentamista varten.

Päätöksentekoprosessi

Keravan kaupunginhallitus hyväksyy ehdollisesti yhtiön perustamisen asiakirjat kaupunginhallituksen kokouksessa 10.5.2021. Päätös astuu voimaan vasta, kun myös Sipoon kunta on hyväksynyt yhtiön perustamisen.

Sipoon kunnanhallitus esittää 10.5.2021 Sipoon kunnanvaltuustolle yhtiön osakassopimuksen hyväksymistä ja pyytää valtuutusta yhtiön perustamiseksi. Kunnanvaltuuston päätöksen jälkeen Sipoon kunnanhallitus hyväksyy yhtiön asiakirjat ja perustaa yhdessä Keravan kaupungin kanssa Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy -nimisen yhtiön.

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy -nimisen yhtiön liitteenä 1 olevan osakassopimuksen ja oikeuttaa kunnanhallituksen perustamaan yhtiön ja hyväksymään yhtiön perustamissopimuksen, yhtiöjärjestyksen ja maanvuokrasopimuksen.

Kommunstyrelsen föreslår fullmäktige att fullmäktige godkänner aktieägaravtalet enligt bilaga 1 för bolaget med namnet Kervo-Sibbo Idrottshallar Ab och befullmäktigar kommunstyrelsen att grunda bolaget och godkänna bolagets avtal om bolagsbildning, bolagsordning och arrendeavtal.

Käsittely / Behandling Marketta Mattila ehdotti, että Sipoon kunta ei lähde osakkaaksi Kerava-Sipoo Liikuntahallit osakeyhtiöön. Ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

 Marketta Mattila föreslog att Sibbo kommun inte blir aktieägare i aktiebolaget Kervo-Sibbo Idrottshallar. Förslaget understöddes inte, varvid det förföll.

Päätös / Beslut Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

 Kommunstyrelsen godkände föredragandens förslag. 

 

Valtuusto / Fullmäktige 24.05.2021 § 50 

 

Kunnanhallituksen ehdotus / Kommunstyrelsens förslag

 Valtuusto hyväksyy Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy -nimisen yhtiön liitteenä 1 olevan osakassopimuksen ja oikeuttaa kunnanhallituksen perustamaan yhtiön ja hyväksymään yhtiön perustamissopimuksen, yhtiöjärjestyksen ja maanvuokrasopimuksen.

 Fullmäktige beslutar godkänna aktieägaravtalet enligt bilaga 1 för bolaget med namnet Kervo-Sibbo Idrottshallar Ab och befullmäktigar kommunstyrelsen att grunda bolaget och godkänna bolagets avtal om bolagsbildning, bolagsordning och arrendeavtal

Käsittely / Behandling Lilli Kahri esitti Vihreiden, SDP:n, Liike Nytin ja Keskustan valtuustoryhmien puolesta, että tietoon pohjautuvan päätöksenteon takaamiseksi asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Uudelleen valmistelussa tulee vastata seuraaviin asioihin:

  Halliyhtiön talous ja vaikutukset Sipoon kunnan talouteen

 . Onko halliyhtiön toiminta kannattavaa tämän 5 vuoden jälkeen.

. Mikä on päiväkäytön kokonaisvaikutus käyttötalouteen tulevan viiden vuoden aikana (sisältäen päiväkäyttömaksujen lisäksi muut välilliset menot, kuten esimerkiksi koulujen kasvavat kuljetusmaksut ja urheiluseurojen avustukset).

. Mikä on ennuste käyttötalouteen 10, 15 ja 20 vuoden sisällä.

. Miten turvataan, että hallin mahdollisesti jäädessä kannattamattomaksi siitä koituvat kustannukset eivät rasita Sipoon taloutta ja siirrä eteenpäin muita investointeja.

 . Miten monitoimihallihanke tulee vaikuttamaan muihin tuleviin liikunta- ja vapaa-ajan investointeihin kuten Nikkilän keskusurheilukentän peruskorjaukseen ja uimahallin rakentamiseen.

 . Kannattavuus rakentuu osin siihen, että urheilukilpailu- ja muita tapahtumia varten hallia voidaan vuokrata Keravan ja Sipoon ulkopuolisille toimijoille. Hankesuunnitelma mahdollistaa kuitenkin hyvin pienen ihmismäärän. Riskinä siis on, ettei suurempia tapahtumia ja turnauksia voida erinomaisista suoritusolosuhteista huolimatta kuitenkaan hallissa järjestää. Minkä verran investointiin vaikuttaa katsomo- ja muiden yleisötilojen laajentaminen.

  Kulkuyhteydet ja saavutettavuus

 Lisäselvitykset liikenneyhteyksistä ja niiden järjestämisestä:

 . Hallin saavutettavuus Sipoosta kevyellä liikenteellä, yksityisautoilla ja julkisella liikenteellä vaatii myös lisäinvestointeja ja mahdollisesti HSL:n bussiliikenteen ostamista/subventiota. Mikä on arvioitu kustannus- ja investointiohjelmavaikutus tulevan viiden vuoden aikana.

 . Ympäristövaikutusten arviointi.

 Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen ehdotuksen lisäksi oli tehty yksi kannatettu palautusehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä.

 Puheenjohtaja ehdotti, että asian käsittelyn jatkamista kannattavat äänestävät "jaa" ja Lilli Kahrin palautusehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 Äänestys:
Asian käsittelyä jatketaan - 20 ääntä
Lilli Kahrin palautusehdotus - 23 ääntä

 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi äänin 20-23.

 Lilli Kahri föreslog på De Grönas, SDP:s, Rörelse Nu:s och Centerns fullmäktigegruppers vägnas att ärendet remitteras för ny beredning för att garantera faktabaserat beslutsfattande. Den nya beredningen bör svara på följande punkter:

 Hallbolagets ekonomi och inverkan på Sibbo kommuns ekonomi.

 . Är hallbolagets verksamhet lönsam efter fem år

 . Vad är helhetsinverkan av dagtidsbruk på driftsekonomin (innefattande förutom bruksavgifter även andra indirekta kostnader såsom skolornas transportkostnader och idrottsföreningarnas bidrag)

 . Vad är utsikterna för inverkan på driftsekonomin inom 5, 10, 15 och 20 år.

 . Hur tryggas det att Sibbos ekonomi inte blir lidande och andra investeringar fördröjs, utifall hallverksamheten är olönsam med påföljande kostnader.

 . Hur kommer idrottshallsprojektet att inverka på andra kommande investeringar inom motions- och fritidsverksamheten såsom Nickby centralidrottsplans grundrenovering och uppförande av en simhall.

 . Lönsamheten beräknas delvis utgående från det att hallen kan hyras till andra aktörer än Kervo och Sibbo för idrotts- och övriga evenemang. Projektplanen möjliggör ändå enbart en liten deltagarmängd. Det finns då en överhängande risk att man trots utmärkta förutsättningar för idrottsutövande inte kan ordna större evenemang eller turneringar. Hur skulle investeringen påverkas av en utökning av utrymmen för åskådare och allmänheten?

 

 Förbindelser och tillgänglighet

  Mer utredningar beträffande trafikförbindelserna och arrangemanget av dessa

 . Tillgänglighet från Sibbo med lätt trafik, privat biltrafik samt kollektivtrafik kräver tilläggsinvesteringar och möjligtvis också upphandling och subventionering av från HRT. Vad beräknas kostnads- och investeringsinverkan vara under de kommande fem åren.

 . Miljökonsekvensbedömning     

 Ordföranden konstaterade att det förutom föredragandens förslag hade gjorts ett understött förslag om återremittering och att omröstning därför var påkallad.

 Ordföranden föreslog att de som understöder att behandlingen av ärendet fortsätter röstar "ja" och de som understöder Lilli Kahris förslag om återremittering röstar "nej". Förslaget godkändes enhälligt.

 Omröstning:
Behandlingen av ärendet fortsätter - 20 röster
Lilli Kahris förslag om återremittering - 23 röster

 Ordföranden konstaterade att fullmäktige med rösterna 20-23 beslutade återremittera ärendet för ny beredning.             

 

Päätös / Beslut Asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.

 Ärendet återremitterades för ny beredning.

 

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 07.06.2021 § 188 

Valmistelija / Beredare: liikuntapalvelupäällikö / chef för idrottstjänster Piritta Forsell, tekninen johtaja / teknisk direktör Ilari Myllyvirta

Kunnanvaltuuston kokouksessa 24.5.2021 tehtiin vastaehdotus asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi. Uudelleen valmistelussa edellytettiin vastauksia liitteessä 1 esitettyihin asioihin.

Hallihankkeen ohjausryhmä on koostanut vastaukset aiheryhmittäin (liite 2). Vastauksissa viitataan jo aiemmin kunnanvaltuuston 24.5.2021 kokouksessa keskusteltuun hankesuunnitelman kannattavuuslaskelmaan (liite 3).

Lisäksi liitteenä on esitetty tarkennettu kannattavuuslaskelma, jossa on huomioitu hinnankorotusten ja päiväkäytön lisääntymisen vaikutukset (liite 4) ja jolla on esitetty tarkemmin hankkeen taloudellisia mahdollisuuksia.

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus merkitsee liitteiden 2-4 lisäselvitykset tiedoksi.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että

1. se hyväksyy Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy -nimisen yhtiön liitteenä 5 olevan osakassopimuksen
2. oikeuttaa kunnanhallituksen perustamaan yhtiön ja hyväksymään yhtiön perustamissopimuksen, yhtiöjärjestyksen ja maanvuokrasopimuksen
3. edellyttää, että hankkeelle myönnetään vähintään 750 000€ valtionavustus liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin.

 Kommunstyrelsen antecknar för kännedom ytterligare utredningarna enligt bilagorna 2-4.

Kommunstyrelsen föreslår fullmäktige att fullmäktige

1. godkänner aktieägaravtalet enligt bilaga 5 för bolaget med namnet Kervo-Sibbo Idrottshallar Ab
2. befullmäktigar kommunstyrelsen att grunda bolaget och godkänna bolagets avtal om bolagsbildning, bolagsordning och arrendeavtal
3. förutsätter att det för projektet beviljas ett statsunderstöd på minst 750 000 € för grundande av motionsplatser.
 

Käsittely / Behandling Marketta Mattila ehdotti, että asia palautetaan valmisteluun. Kicka Lindroos kannatti Marketta Mattilan ehdotusta.

 Puheenjohtaja totesi, että asiassa oli tehty kannatettu palautusehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä.

 Puheenjohtaja ehdotti, että asian käsittelyn jatkamista kannattavat äänestävät "jaa" ja Marketta Mattilan palautusehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 Äänestys:

 Asian käsittelyä jatketaan - 9 ääntä: Tim Kankfelt, Linda Karhinen, Clara Lindqvist, Marja Manninen-Ollberg, Ari Oksanen, Juha Salo, Stefan Sandström, Tapio Virtanen ja Kaj Lindqvist.

 Marketta Mattilan palautusehdotus - 2 ääntä: Kicka Lindroos ja Marketta Mattila.

 Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus päätti jatkaa asian käsittelyä äänin 9-2.

 Marketta Mattila ehdotti, että Sipoo ei lähde osakkaaksi Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy -hankkeeseen. Ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

 Tapio Virtanen ehdotti, että päätösehdotuksen 3. kohtaa muutetaan siten, että edellytetään, että hankkeelle myönnetään 1 miljoona euroa valtionavustusta liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin. Kicka Lindroos kannatti Tapio Virtasen ehdotusta.

 Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksen lisäksi oli tehty yksi kannatettu vastaehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä.

 Puheenjohtaja ehdotti, että esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Tapio Virtasen vastaehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 Äänestys:

 Esittelijän ehdotus - 8 ääntä: Tim Kankfelt, Linda Karhinen, Clara Lindqvist, Marja Manninen-Ollberg, Ari Oksanen, Juha Salo, Stefan Sandström ja Kaj Lindqvist.

 Tapio Virtasen vastaehdotus - 3 ääntä: Kicka Lindroos, Marketta Mattila ja Tapio Virtanen.

 Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 8-3.

 Marketta Mattila föreslog att ärendet återremitteras för ny beredning. Kicka Lindroos understödde Marketta Mattilas förslag.

 Ordföranden konstaterade att det i ärendet gjorts ett understött förslag om återremittering och att omröstning därför var påkallad.

 Ordföranden föreslog att de som understöder att behandlingen av ärendet fortsätter röstar "ja" och de som understöder ja Marketta Mattilas förslag om återremittering röstar "nej". Förslaget godkändes enhälligt.

 Omröstning:

 Behandlingen av ärendet fortsätter - 9 röster: Tim Kankfelt, Linda Karhinen, Clara Lindqvist, Marja Manninen-Ollberg, Ari Oksanen, Juha Salo, Stefan Sandström, Tapio Virtanen och Kaj Lindqvist.

 Marketta Mattilas förslag om återremittering - 2 röster: Kicka Lindroos och Marketta Mattila.

 Ordföranden konstaterade att kommunstyrelsen med rösterna 9-2 beslutade fortsätta behandlingen av ärendet.

 Marketta Mattila föreslog att Sibbo inte går med som aktieägare i projektet Kervo-Sibbo Idrottshallar Ab. Förslaget understöddes inte, varvid det förföll.

 Tapio Virtanen föreslog att 3. punkten i beslutsförslaget ändras så att det förutsätts att det för projektet beviljas ett statsunderstöd på minst 1 miljon euro för grundande av motionsplatser. Kicka Lindroos understödde Tapio Virtanens förslag.

 Orföranden konstaterade att det förutom föredragandens förskag gjorts ett understött motförslag och att omröstning därför var påkallad.

 Ordföranden föreslog att de som understöder föredragandens förslag röstas "ja" och de som understöder Tapio Virtanens motförslag röstar "nej". Förslaget godkändes enhälligt.

 Omröstning:

 Föredragandens förslag - 8 röster: Tim Kankfelt, Linda Karhinen, Clara Lindqvist, Marja Manninen-Ollberg, Ari Oksanen, Juha Salo, Stefan Sandström och Kaj Lindqvist.

 Tapio Virtanens motförslag - 3 röster: Kicka Lindroos, Marketta Mattila och Tapio Virtanen.

 Ordföranden konstaterade att kommunstyrelsen med rösterna 8-3 godkände föredragandens förslag.

 

Päätös / Beslut Kunanhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Marketta Mattila jätti eriävän mielipiteen.

 Kommunstyrelsen godkände föredragandens förslag.

Marketta Mattila anmälde avvikande mening. 

 

 

Valtuusto / Fullmäktige 14.06.2021 § 68 

 

Kunnanhallituksen ehdotus / Kommunstyrelsens förslag

 Valtuusto päättää

1. hyväksyä Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy -nimisen yhtiön liitteenä 5 olevan osakassopimuksen
2. oikeuttaa kunnanhallituksen perustamaan yhtiön ja hyväksymään yhtiön perustamissopimuksen, yhtiöjärjestyksen ja maanvuokrasopimuksen
3. edellyttää, että hankkeelle myönnetään vähintään 750 000€ valtionavustus liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin.

 Fullmäktige beslutar

 1. godkänna aktieägaravtalet enligt bilaga 5 för bolaget med namnet Kervo-Sibbo Idrottshallar Ab
2. befullmäktigar kommunstyrelsen att grunda bolaget och godkänna bolagets avtal om bolagsbildning, bolagsordning och arrendeavtal
3. förutsätta att det för projektet beviljas ett statsunderstöd på minst 750 000 € för grundande av motionsplatser.

Käsittely / Behandling Valtuusto päätti myöntää Keravan kaupunginkamreeri Teppo Verroselle läsnäolo- ja puheoikeuden tämän asian ajaksi.

 Lilli Kahri ehdotti vihreän valtuustoryhmän puolesta asian palauttamista uudelleen valmisteluun:

Valtuustolle esitetyt lisäselvitykset, joita valtuusto on edellyttänyt palauttaessaan Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy:n perustamiseen liittyvät selvitykset uudelleen valmisteluun, eivät vastaa riittävän kattavasti valtuuston kokouksessa 24.05.2021 esitettyihin kysymyksiin ja ovat edelleen aivan liian suppeat. Tietoon pohjautuvan päätöksenteon takaamiseksi esitämme asian palauttamista jälleen uudelleen valmisteltavaksi. Uudelleen valmistelua ohjaamaan asetetaan poliittinen ohjausryhmä, jonka ohjauksessa tehdään uudet selvitykset seuraavista kokonaisuuksista:

 . uusi tarvesuunnitelma

 . uudet kannattavuuslaskelmat

 . HSL:n kanssa yhteistyössä laadittu selvitys julkisen liikenteen yhteyksistä

 Puheenjohtaja totesi, että asiassa oli tehty yksi kannatettu palautusehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä.

 Puheenjohtaja ehdotti, että asian käsittelyn jatkamista kannattavat äänestävät "jaa" ja Lilli Kahrin palautusehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 Äänestys:
Asian käsittelyä jatketaan - 22 ääntä
Lilli Kahrin palautusehdotus - 21 ääntä

 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto jatkaa asian käsittelyä äänin 22-21.

 Lilli Kahri ehdotti vihreän valtuustoryhmän puolesta, että Sipoo ei lähde osakkaaksi Kerava-Sipoo liikuntahallit osakeyhtiöön.

 Clara Lindqvist ehdotti, että päätösehdotuksen 3. kohtaa muutetaan siten, että edellytetään, että hankkeelle myönnetään noin 1 miljoonan euron valtionavustus liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin. Kokoomuksen valtuustoryhmä ja Jari Hursti kannattivat Clara Lindqvistin ehdotusta.

 Puheenjohtaja totesi, että asiassa oli tehty kaksi kannatettua vastaehdotusta, minkä vuoksi oli äänestettävä.

 Puheenjohtaja ehdotti, että vastaehdotukset asetetaan ensin vastakkain siten, että Clara Lindqvistin vastaehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Lilli Kahrin vastaehdotusta kannattavat äänestävät "ei", jonka jälkeen voittanut ehdotus asetetaan kunnanhallituksen ehdotusta vastaan. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 Äänestys:
Clara Lindqvistin vastaehdotus - 29 ääntä
Lilli Kahrin vastaehdotus - 13 ääntä
Tyhjää - 1 ääni

 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto hyväksyi Clara Lindqvistin vastaehdotuksen tässä äänestyksessä äänin 29-13 (1 tyhjä).

 Puheenjohtaja ehdotti, että kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Clara Lindqvistin vastaehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 Äänestys:
Kunnanhallituksen ehdotus - 0 ääntä
Clara Lindqvistin vastaehdotus - 35 ääntä
Tyhjää - 8 ääntä

 Puheenjohtaja totesi, että valtuusto hyväksyi Clara Lindqvistin vastaehdotuksen 0-35 (8 tyhjää).

 

 Fullmäktige beslutade bevilja Kervos stadskamrer Teppo Verronen närvaro- och yttranderätt för detta ärende.

 Lilli Kahri föreslog på gröna fullmäktigegruppens vägnar att ärendet återremitteras för ny beredning:

 De tilläggsutredningar som presenterats fullmäktige, vilka fullmäktige har förutsatt vid återremitteringen av grundandet av Kervo-Sibbo Idrottshallar Ab svarar inte tillräckligt omfattande på frågorna som ställdes vid fullmäktiges sammanträde 24.5.2021 och är fortfarande alltför knappa. För att garantera faktabaserat beslutsfattande föreslår vi åter att ärendet återremitteras för ny beredning. En politisk styrgrupp tillsätts för att styre den nya beredningen i vars styrning nya utredningar görs gällande följande helheter:

 . ny behovsplan

 . nya lönsamhetskalkyler

 . en utredning över kollektivtrafikförbindelserna i samarbete med HRT

 Ordföranden konstaterade att det hade gjorts ett understött förslag om återremittering av ärendet och att omröstning därför var påkallad.

 Ordföranden föreslog att de som understöder att behandlingen av ärendet fortsätter röstar "ja" och de som understöder Lilli Kahris förslag om återremittering röstar "nej". Förslaget godkändes enhälligt.

 Omröstning:

 Behandlingen av ärendet fortsätter - 22 röster

 Lilli Kahris förslag om återremittering - 21 röster

 Ordföranden konstaterade att fullmäktige med rösterna 22-21 fortsätter behandlingen av ärendet.

 Lilli Kahri föreslog å gröna fullmäktigegruppens vägnar att Sibbo inte går med som delägare i aktiebolaget Kervo-Sibbo idrottshallar.

 Clara Lindqvist föreslog att 3. punkten i beslutsförslaget ändras så att det förutsätts att det för projektet beviljas ett statsunderstöd på cirka 1 miljon euro för grundande av motionsplatser. Samlingspartiets fullmäktigegrupp och Jari Hursti understödde Clara Lindqvists förslag.             

 Ordföranden konstaterade att det hade gjorts två understödda motförslag i ärendet och att omröstning därför var påkallad.

 Ordföranden föreslog att motförslagen först ställs mot varandra så att de de som understöder Clara Lindqvists förslag röstar "ja" och de som understöder Lilli Kahris förslag röstar "nej", varefter det vinnande förslaget ställs mot grundförslaget. Förslaget godkändes enhälligt.

 Omröstning:

 Clara Lindqvists motförslag - 29 röster

 Lilli Kahris motförsölag - 13 röster

 Blankt - 1 röst

 Ordföranden konstaterade att fullmäktige i den här omröstningen godkände Clara Lindqvists motförslag med rösterna 29-13 (1 blank).

 Ordföranden föreslog att de de som understöder kommunstyrelsens förslag röstar "ja" och de som understöder Clara Lindqvists förslag röstar "nej". Förslaget godkändes enhälligt.

 Omröstning:

 Kommunstyrelsens förslag - 0 röster

 Clara Lindqvists motförsölag - 35 röster

 Blankt - 8 röster

 Ordföranden konstaterade att fullmäktige godkände Clara Lindqvists motförslag med rösterna 0-35 (8 blanka).

Päätös Valtuusto päätti
1. hyväksyä Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy -nimisen yhtiön liitteenä 5 olevan osakassopimuksen 
2. oikeuttaa kunnanhallituksen perustamaan yhtiön ja hyväksymään yhtiön perustamissopimuksen, yhtiöjärjestyksen ja maanvuokrasopimuksen
3. edellyttää, että hankkeelle myönnetään noin 1 miljoonan euron valtionavustus liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin.

Vihreä valtuustoryhmä jätti seuraavan eriävän mielipiteen:

"Katsomme, että vastaukset, jotka valtuusto on edellyttänyt palauttaessaan Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy:n perustamiseen liittyvät selvitykset uudelleen valmisteluun, ovat edelleen aivan liian suppeat päätöksenteon pohjaksi. Nykyisessä epävarmassa taloustilanteessa Sipoon ei pidä sitoutua mittavaan miljoonainvestointiin, joka palvelee ensisijaisesti alueellisen yleisurheilun tarpeita ja jonka hyödyt suurimmalle osalle kuntalaisista jäävät marginaalisiksi.  

Sipoon vapaa-aikapalvelujen edellytetään maksavan hallin päiväkäytöstä viiden vuoden ajan 92 000€/vuosi ja maksut voisivat jatkua vuosia, riippuen halliyhtiön kannattavuudesta. On epäselvää, millaisille käyttäjäryhmille Keravalla sijaitsevan ja sipoolaisille julkisen liikenteen suhteen hankalasti saavutettavan monitoimihallin päiväkäyttöajat klo 9-15 ylipäätään soveltuvat.  

Monitoimihallin toimintaan liittyy riskejä sekä talouden että realististen hyötyjen suhteen. Sipoon ei pidä lähteä osakkaaksi Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy-hankkeeseen."

 Fullmäktige beslutarde 

 1. godkänna aktieägaravtalet enligt bilaga 5 för bolaget med namnet Kervo-Sibbo Idrottshallar Ab 
2. befullmäktigar kommunstyrelsen att grunda bolaget och godkänna bolagets avtal om bolagsbildning, bolagsordning och arrendeavtal
3. förutsätta att det för projektet beviljas ett statsunderstöd på cirka 1 miljon euro för grundande av motionsplatser.

 

Gröna fullmäktigegruppen anmälde följande avvikande mening:

 

 "Vi anser att de svar som fullmäktige förutsatte då utredningarna om grundandet av Kervo-Sibbo Idrottshallar Ab återremitterades för ny beredning fortfarande är alltför begränsade som grund för beslutsfattningen. I den nuvarande osäkra ekonomiska situationen ska Sibbo inte förbinda sig till en omfattande miljoninvestering som i första hand betjänar den regionala friidrottens behov och vars nytta förblir marginal för största delen av kommuninvånarna. 

 Fritidstjänsterna i Sibbo kommun förutsätts till exempel att betala 92 000 euro/år i fem års tid för att använda hallen under dagtid och avgifterna kan fortsätta i flera år framöver beroende på hallbolagets lönsamhet. Det är oklart för vilka användargrupper allaktivitetshallen som är belägen i Kervo och som är svårtillgänglig för Sibboborna med kollektivtrafiken överhuvudtaget lämpar sig under dagtid mellan kl. 9 och 15. 

 Allaktivitetshallens verksamhet är förknippad med risker såväl vad gäller ekonomin som de realistiska nyttorna. Sibbo ska inte bli delägare i projektet Kervo-Sibbo Idrottshallar Ab."

 

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 25.10.2021 § 329  

588/02.08.00/2021  

Valmistelija / Beredare: tekninen johtaja Ilari Myllyvirta, ilari.myllyvirta(at)sipoo.fi

Sipoon kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 14.6.2021 seuraavaa:
1. hyväksyä Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy -nimisen yhtiön liitteenä 5 olevan osakassopimuksen 
2. oikeuttaa kunnanhallituksen perustamaan yhtiön ja hyväksymään yhtiön perustamissopimuksen, yhtiöjärjestyksen ja maanvuokrasopimuksen
3. edellyttää, että hankkeelle myönnetään noin 1 miljoonan euron valtionavustus liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin

Päätöksen mukainen Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy -nimisen yhtiön osakassopimus on esitetty liitteessä 1.

Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy -nimisen yhtiön perustamissopimus (liite 2), yhtiöjärjestys (liite 3) ja maanvuokrasopimus (liite 4) ovat laadittu yhteensopivaksi toistensa ja valtuuston hyväksymän osakassopimuksen kanssa. Kaikki asiakirjat on erikseen tarkistettu sekä Keravan että Sipoon lakimiesten toimesta.

Keravan kaupunki on hyväksynyt ehdollisena kaikki Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy -nimisen yhtiön asiakirjat eli osakassopimuksen, perustamissopimuksen, yhtiöjärjestyksen ja maanvuokrasopimuksen. Myös Sipoon päättävien elimien ja viimeksi valtuuston käsitellessä ja hyväksyessä osakassopimuksen, päättäjien käytettävissä olivat oheismateriaalina Kerava-Sipoo liikuntahallit Oy -nimisen yhtiön perustamissopimus, yhtiöjärjestys ja maanvuokrasopimukset liitteiden 1 - 4 mukaisina.

Seuraavana toimenpiteenä on yhtiön perustaminen. Ennen kuin yhtiön voidaan perustaa, tulee kunnanhallituksen hyväksyä valtuuston antaman oikeutuksen perusteella yhtiön Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy -nimisen yhtiön perustamissopimus (liite 2), yhtiöjärjestys (liite 3) ja maanvuokrasopimus (liite 4). Yhtiön perustamisen jälkeen yhtiö palkkaa toimitusjohtajan ja ryhtyy toimenpiteisiin osakassopimuksen mukaisesti.

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus päättää, että:
1. Sipoon kunta perustaa yhdessä Keravan kaupungin kanssa Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy (Kervo-Sibbo Idrottshallar Ab) -nimisen osakeyhtiön Sipoon valtuuston hyväksymän osakassopimuksen ja liitteenä olevien perustamissopimuksen, yhtiöjärjestyksen sekä maanvuokrasopimuksen mukaisesti.
2. Sipoo valitsee seuraavat jäsenet Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy:n hallitukseen: Tekninen johtaja Ilari Myllyvirta ja liikuntapalvelupäällikkö Katriina Sahala
3. Kunnanjohtaja valtuutetaan toimeenpanemaan Sipoon osalta yllä mainituissa sopimuksissa sovitut kohdat valtuuston asettamien ehtojen mukaisesti sekä nimeämään yhtiön hallituksen varajäsenen.
4. Kunnanjohtajalla on oikeus tehdä sopimusaineistoon vähäisiä teknisluontoisia korjauksia, jotka eivät heikennä kunnan asemaa sopimuskumppanina.

Kommunstyrelsen besluter följande:
1. Sibbo kommun grundar gemensamt med Kervo stad aktiebolaget Kervo-Sibbo Idrottshallar Ab i enlighet med det i fullmäktige godkända aktieägaravtalet och följande bifogade dokument: Avtal om bolagsbildning, bolagsordning och markarrendeavtal.
2. Sibbo väljer följande medlemmar till Kervo-Sibbo Idrottshallar Ab:s styrelse: Tekniska direktören Ilari Myllyvirta och chef för idrottstjänster Katriina Sahala.
3. Kommundirektören befullmäktigas för Sibbos del verkställa de i ovannämnda avtalen överenskomna punkter i enlighet med de villkor som fullmäktige har ställt. Därtill befullmäktigas kommundirektören att utse en suppleant till bolagets styrelse.
4. Kommundirektören har rätt att göra till avtalen smärre ändringar av teknisk karaktär, som inte försvagar kommunens ställning som avtalspart.

Käsittely / Behandling  Marketta Mattila ehdotti, että Sipoon kunta ei lähde osakkaaksi Kerava-Sipoo Liikuntahallit -osakeyhtiöön. Ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

 Marketta Mattila föreslog att Sibbo kommun inte blir aktieägare i aktiebolaget Kervo-Sibbo Idrottshallar. Förslaget understöddes inte, varvid det förföll.

Päätös / Beslut Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen. 

Marketta Mattila jätti eriävän mielipiteen.

Kommunstyrelsen godkände föredragandens förslag.

Marketta Mattila anmälde avvikande mening.