Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 96



Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2023 / Välfärdsberättelsens årsrapport 2023

 

Hyvinvointijaosto / Välfärdssektionen 19.03.2024 § 16 

 

Valmistelija / Beredare: Hyvinvointipäällikkö / Välfärdschef, Verena Kortelainen, verena.kortelainen(at)sipoo.fi

 

Kuntalain 1 §:n mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 6 §:n mukaan kunnan on asetettava hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet ja määriteltävä tavoitteita tukevat toimenpiteet. Kunnan tulee seurata kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain.

Hyvinvointikertomus on kunnan eri toimialojen yhdessä laatima tietopaketti kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä sekä niihin vaikuttavista tekijöistä. Hyvinvointikertomus kokoaa yhteen kunnan työn hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Laaja hyvinvointikertomus laaditaan kerran valtuustokaudessa. Lisäksi vuosittain laaditaan hyvinvointikertomuksen vuosiraportti, jossa raportoidaan väestön hyvinvoinnin tilasta ja edellisen vuoden aikana toteutetuista toimenpiteistä. Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti laaditaan vuosittain samanaikaisesti kunnan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen kanssa. Vuosiraporttia hyödynnetään seuraavan vuoden talousarvion valmistelussa.

Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2023 kuvaa väestön hyvinvointia viimeisimmän tiedon valossa sekä kunnan eri toimialoilla vuonna 2023 tehtyjä toimenpiteitä väestön hyvinvoinnin edistämiseksi.

Hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2023 kokoamisesta on vastannut hyvinvointipäällikkö yhdessä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän kanssa. Tietoa väestön hyvinvoinnista ja toteutetuista toimenpiteistä on koottu kaikilta kunnan toimialoilta.

Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti on valmisteltu sekä asiakirjaversiona (liitteenä) että sähköisenä versiona Sähköinen hyvinvointikertomus -työkalussa. Asiakirjaversioon on koottu joitakin keskeisiä väestön hyvinvointia kuvaavia indikaattoreita. Sähköinen versio sisältää laajemman katsauksen väestön hyvinvointia kuvaaviin indikaattoreihin.

Hyvinvointipäällikkö Verena Kortelainen esittelee kokouksessa hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2023.

Esittelijä / Föredragande Hyvinvointipäällikkö / Välfärdschef Kortelainen Verena

Ehdotus / Förslag Hyvinvointijaosto
1. merkitsee hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2023 tiedoksi.
2. esittää hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2023 kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

Välfärdssektionen
1. antecknar välfärdsberättelsens årsrapport 2023 för kännedom.
2. föreslår kommunstyrelsen att välfärdsberättelsens årsrapport 2023 godkänns.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Hyvinvointijaosto päätti yksimielisesti hyväksyä esittelijän ehdotuksen.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

Välfärdssektionen beslöt enhälligt godkänna föredragandens förslag.

Paragraf justerades omedelbart.

 

Liitteet / Bilagor

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 25.03.2024 § 96  

146/00.01.02.03/2024  

 

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus merkitsee hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2023 tiedoksi ja esittää raportin valtuustolle tiedoksi merkittäväksi.

Kommunstyrelsen antecknar välfärdsberättelsens årsrapport 2023 för kännedom och föreslår rapporten fullmäktige för kännedom. 

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Kommunstyrelsen godkände enhälligt föredragandens förslag.

 

Liitteet / Bilagor

 

Liite Bilaga 1 - Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2023_hyvinvointijaosto