Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 94



Tilinpäätös ja toimintakertomus 2023 / Bokslut och verksamhetsberättelse 2023

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 25.03.2024 § 94  

218/02.06.01.03/2023  

Valmistelija / Beredare: talousjohtaja / ekonomidirektör Pekka Kivilevo, pekka.kivilevo(at)sipoo.fi

Kuntalain 112 §:n mukaan kunnan on laadittava tilikaudelta tilinpäätös, johon sisältyvät tuloslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

Tilinpäätösasiakirjoissa noudatetaan Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston antamaa yleisohjetta. Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätöksen laatii kunnanhallitus ja se on laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Allekirjoituksen jälkeen tilinpäätös on luovutettava tilintarkastajien tarkastettavaksi. Valtuuston käsittelyyn tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus on saatettava kesäkuun loppuun mennessä.

Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomus jakautuu toiminnan ja talouden kokonaistarkasteluun ja talousarvion toteutumisvertailuun.

Kokonaistarkastelussa esitetään olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa sekä tilikauden tuloksen muodostuminen, toiminnan rahoitus, rahoitusasema ja siinä tapahtuneet muutokset.

Toteutumisvertailuissa annetaan selvitys valtuuston asettamien tavoitteiden, määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta.

Toimintakertomuksessa kunnanhallituksen on tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toimen uudistuksen vuoksi kunnan talouden volyymi ja konsernin rakenne muuttuivat vuonna 2023. Järjestämisvastuu siirtyi 1.1.2023 Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä Laki pelastustoimen järjestämisestä). HUS-, Eteva- ja Kårkulla-kuntayhtymät siirtyivät pois kunnan konsernirakenteesta.

Kunnan toimintakate väheni vuoden 2022 tilinpäätöksen 120,4 M€:sta 67,8 M€:oon vuonna 2023.  Vuoden 2023 tilinpäätöksen käyttötalouden (kunta ilman Sipoon Vettä) toimintakate alitti muutetun talousarvion 2,8 M€:lla. Toimintakulut alittuivat 1,5 M€ ja toimintatuotot ylittyivät 1,3 M€.  Kunnanhallituksen toimintakate toteutui 0,5 M€,  Konsernipalveluiden 1,7 M€, Arki ja vapaa-aika-toimialan 0,5 M€, Varhaiskasvatuksen 0,1 M€, Koulutuksen 0,3 M€ ja Yhdyskunta ja ympäristö-toimialan 0,7 M€ budjetoitua parempana.

Kunnan verorahoitus yhteensä toteutui 1,1 M€ budjetoitua parempana. Verotuloja kertyi 62,4 M€ ja valtionosuuksia 22,1 M€, joista sote-uudistukseen liittyvät tasauserät olivat  8,6 M€.

Pysyvien vastaavien myyntivoitot (maanmyynti) olivat yhteensä 4 M€ vuonna 2023.

Tilikauden 2023 vuosikate (ml. Sipoon Vesi) oli 18,7 M€  ja tilikauden tulos poistojen ja arvonalentumisten jälkeen 3,8 M€. Poistoero- ja varausten muutoskirjausten jälkeen tilikauden ylijäämäksi muodostui 5,8 M€.

Vuosikate kattoi suunnitelman mukaiset poistot ja arvonalentumiset, joten kunnan talous oli tasapainossa vuonna 2023. Suunnitelman mukaiset poistot olivat 8,8 M€ ja alaskirjaukset 4,9 M€.

Kunnan velkamäärä väheni edelleen vuoden 2023 aikana ja lainamäärä vuoden lopussa oli 101,3 M€, mikä on 5,9 M€ vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Asukaskohtainen lainamäärä oli vuoden lopussa 4 484 euroa (4805 euroa/2022).

Investoinnit

 

Talousarvio

/Budget

2023

TA muutos /

BU ändring

2023

TA/BU +

muutos/

ändring 2023

Toteuma

/Utfall 2023

Tot-%

Toteuma

/Utfall 2022

Bruttoinvestoinnit yhteensä / Bruttoinvesteringar sammanlag

- 24 482

2 175

- 22 307

- 15 713

70,44 %

- 18 110

Myynnit / försäljning

5 460

- 1 860

3 600

3 977

110,47 %

13 698

Rahoitusosuus investointeihin / Finansieringsandelar för investeringar

 

  

  

  

0,00 %

  827

Investoinnit yhteensä / Investeringar sammanlagt, netto

- 19 022

  315

- 18 707

- 11 736

62,74 %

- 3 586

 

 

 

Konsernin tilikauden ylijäämä oli 4,3 M€. Konsernilainat olivat 104 M€, 4603 euroa per asukas (5520 euroa/2022).

Tilinpäätös liitetään esityslistalle 22.3.2024.

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus   
- allekirjoittaa vuoden 2023 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi ja              
- saattaa tilinpäätöksen edelleen valtuuston käsiteltäväksi. 

Kunnan tilikauden 2023 tulos on 3 829 674,17 euroa. 

Kunnanhallitus ehdottaa tilikauden 2023 tuloksen käsittelystä seuraavaa:  
- kirjataan poistoeron lisäykseksi -2 793 721,13 euroa,
- kirjataan poistoeron vähennykseksi 1 677 080,77 euroa,
- kirjataan varausten vähennykseksi 3 050 000,00 euroa ja
- kirjataan tilikauden ylijäämä 5 763 033,81 euroa kunnan taseen omaan pääomaan edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille.

Kunnanhallitus valtuuttaa talousjohtajan tekemään tarpeelliset teknisluonteiset korjaukset kirjoitusvirheiden ja vastaavien osalta.

Kommunstyrelsen
- undertecknar bokslutet för år 2023 och överlämnar det till revisorerna för granskning och                
- lämnar bokslutet för vidare behandling i fullmäktige. 

Räkenskapsårets 2023 resultat är 3 829 674,17 euro. 

Kommunstyrelsen föreslår följande gällande behandlingen av resultatet för räkenskapsperioden 2023:
- -2 793 721,13 euro tas upp som ökning av avskrivningsdifferensen,
- 1 677 080,77 euro tas upp som minskning av avskrivningsdifferensen,
- 3 050 000,00 euro tas upp som ökning av reserver och
- räkenskapsperiodens överskott 5 763 033,81 euro tas upp som eget kapital i kommunens balansräkning på föregående räkenskapsperioders överskotts-/underskottskonto.

Kommunstyrelsen befullmäktigar ekonomidirektören att göra nödvändiga tekniska korrigeringar beträffande skrivfel och motsvarande. 

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen kirjoitusvirheiden korjauksilla.

Kommunstyrelsen godkände enhälligt föredragandens förslag med korrigeringar av skrivfel.

 

Liitteet / Bilagor

 

Liite Bilaga 1 - Tilinpäätös Sipoon kunta 2023, kh 25.3.2024 § 94

Liite Bilaga 2 - Tietotilinpäätös, 2023