Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 88



 

 

RA8 Krokholmen II ranta-asemakaavan muutos, hyväksyminen

 

Maankäyttöjaosto 30.11.2022 § 132 

 

Valmistelija: kaavoittaja, Niina Tiittanen, niina.tiittanen(at)sipoo.fi

Suunnittelualue sijaitsee Löparö-saaren eteläosassa Krokholmin niemen keskivaiheilla ja käsittää tilan 743-418-1-233 alueen, Söderkullan keskustaan on matkaa noin 20 km.

Alueelle laaditaan maanomistajan aloitteesta ranta-asemakaavan muutos. Maankäyttö- ja rakennuslain 74 § mukaan maanomistajalla on oikeus laatia omistamalleen kiinteistölle ranta-asemakaava tai sen muutos tietyin säännöksessä määritellyin ehdoin. Ranta-asemakaavan käynnistämisestä on laadittu kunnan ja maanomistajan välinen kaavoituksen käynnistämissopimus. Ranta-asemakaava kuulutetaan vireille samalla kuulutuksella, jolla tiedotetaan valmisteluaineinston nähtävilläolosta.

Kaavoituksella on tavoitteena osoittaa kaava-alueelle aiemmin tehdyn mitoituslaskelman mukaisesti kiinteistölle yksi loma-asunnon rakennuspaikka, muun kiinteistön alueen jäädessä metsätalousalueeksi.

Loma-asuntojen korttelialueen (RA-4) koko on n. 5000 m2, ja rakennusoikeutta sillä on yhteensä 265 k-m2. Loma-asunto saa kaavamerkinnän RA-4 mukaisesti olla pinta-alaltaan enintään 150 k-m2. Lisäksi rakennuspaikalle saa rakentaa yhden erillisen saunan (enintään 30 k-m2), yhden erillisen savusaunan (enintään 15 k-m2), yhden vierasmajan (enintään 20 k-m2) sekä talousrakennuksia, yhteensä enintään 50 k-m2 verran. Rakennuksia koskee kerroslukumerkintä Iu½, eli rakennuksen ullakkokerrokseen saa käyttää puolet ensimmäisen kerroksen alasta.

Ranta-asemakaavan valmistelussa kiinnitetään erityistä huomiota rantamaiseman puuston säilyttämiseen, jolloin rakennukset eivät mereltä katsottuna hallitse maisemaa.

Esittelijä Kehitysjohtaja Siren Pirjo

Ehdotus Maankäyttöjaosto päättää asettaa Krokholmen II ranta-asemakaavan muutoksen (RA8) valmisteluaineiston (sis. kaavaluonnos ja sitä koskevan aineiston) nähtäville maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti sekä pyytää tarvittavat lausunnot.

Käsittely 

Päätös Maankäyttöjaosto hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

 

Liitteet

 

Maankäyttöjaosto 01.03.2023 § 24 

 

Valmistelija: kaavoittaja Niina Tiittanen niina.tiittanen(at)sipoo.fi

          Kaavaluonnosaineisto on ollut nähtävillä 15.12.2022-20.1.2023 välisen ajan ja siitä on pyydetty viranomaislausunnot. Kaavaluonnoksesta saatiin  Uudenmaan ELY-keskuksen ja Porvoon Museon lausunnot. Lisäksi yksi mielipide tuli myöhässä annetusta ajasta. Kaavanlaatija on antanut lausunnoista ja mielipiteestä vastineet.

Lausuntojen pohjalta kaavaehdotukseen on tehty seuraavat tarkistukset ja muutokset: 

   Kaavaan on korjattu sisäjärven termiksi kluuvijärvi. Kluuvijärvi on merkitty kaavaehdotuksessa luonnonsuojelualueena (SL). Metsäalue MY-3 -määräykseen on lisätty alueen kuvaus uhanalaisena kangasmetsätyypin arvokkaana alueena ja luo-10-rajaus on ulotettu koko MY-3 alueelle. M-3 alueelle on lisätty maisematyölupavaatimus 50 m lähemmäksi vesistöjen rantoja koskien metsänkäsittelyjä. Kaavan vaikutusten arviointia on täydennetty kaavaselostukseen ja luontoselvitykseen. Kaavamääräyksiin on lisätty määräys harmaiden jäte- ja hulevesien ohjaamisesta tulvariskikorkeudet huomioiden.

 Lisäksi kaavakarttaan on tehty teknisiä korjauksia kunnan sisäisen tarkastelun tuloksena.

Esittelijä Kehitysjohtaja Siren Pirjo

Ehdotus Maankäyttöjaosto esittää kunnanhallitukselle, että RA8 Krokholmen II ranta-asemakaavan muutoksen ehdotus asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti nähtäville, ja että kaavaehdotuksesta pyydetään tarpeelliset lausunnot, sekä annetaan vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet esitettyihin mielipiteisiin ja kannanottoihin.

Käsittely 

Päätös Maankäyttöjaosto hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

 

Liitteet

 

Kunnanhallitus 13.03.2023 § 84 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus päättää, että RA8 Krokholmen II ranta-asemakaavan muutoksen ehdotus asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti nähtäville, ja että kaavaehdotuksesta pyydetään tarpeelliset lausunnot, sekä annetaan vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet esitettyihin mielipiteisiin ja kannanottoihin.

Käsittely 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

 

Liitteet

 

Maankäyttöjaosto 13.09.2023 § 82 

 

Valmistelija: kaavoittaja Niina Tiittanen niina.tiittanen(at)sipoo.fi

Kaavaehdotusaineisto on ollut nähtävillä 30.3-30.4.2023 välisen ajan ja siitä on pyydetty viranomaislausunnot. Kaavaehdotuksesta saatiin Sipoon rakennusvalvonnan, Sipoon Luonnonsuojelijat ry:n ja Porvoon kaupungin ympäristöterveysjaoston lausunnot. Kaavanlaatija on antanut lausunnoista vastineet.

Lausuntojen perusteella ranta-asemakaavan muutokseen on tehty vielä seuraavat tarkistukset ja muutokset: 

Rakennusvalvonnan lausunnon perusteella kaavamääräyksiä ja sanamuotoja on täsmennetty lausunnon mukaisesti, Sipoon Luonnonsuojelijat ry:n lausunnon perusteella on kaavan aiempi metsäalue (MY-3) osoitettu uutena luonnonsuojelualueena (SL-3) ja toisen metsäalueen (M-3) kaavamääräystä täsmennetty lausunnon mukaisesti. Porvoon kaupungin ympäristöterveysjaoston lausunnossa ei ollut huomautettavaa kaavaehdotuksesta. Muutokset ja täsmennykset käyvät ilmi kaavanlaatijan vastineista lausuntoihin.

Esittelijä Vt. Yhdyskuntajohtaja

Ehdotus Maankäyttöjaosto päättää esittää kunnanhallitukselle, että se:
1) hyväksyy vastineet ranta-asemakaavan muutoksen ehdotuksesta annettuihin lausuntoihin sekä
2) esittää ranta-asemakaavan muutoksen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

Käsittely 

Päätös Maankäyttöjaosto hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

 

Liitteet

 

Kunnanhallitus 25.09.2023 § 292 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus:
1) hyväksyy vastineet ranta-asemakaavan muutoksen ehdotuksesta annettuihin lausuntoihin sekä
2) esittää ranta-asemakaavan muutoksen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

Käsittely 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

 

Liitteet

 

Valtuusto 02.10.2023 § 88  

1415/10.02.03/2022  

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto hyväksyy RA8 Krokholmen II ranta-asemakaavan muutoksen. 

Käsittely 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

Liitteet 

 

Liite 1 - RA8 Krokholmen II ranta-asemakaavan muutos, Kaavakartta, hyväksyminen

Liite 2 - RA8 Krokholmen II ranta-asemakaavan muutos, Kaavaselostus, hyväksyminen

Liite 3 - RA8 Krokholmen II ranta-asemakaavan muutos, kaavaselostuksen liitteet, hyväksyminen