Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 234


Konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimen muuttaminen viraksi / Att ändra en befattning som speciallärare inom småbarnspedagogiken till tjänst

 

Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet 14.06.2023 § 92 

 

Valmistelija / Beredare: Varhaiskasvatusjohtaja / direktör för småbarnspedagogik, Mervi Keski-Oja, mervi.keski-oja(at)sipoo.fi

Eduskunta hyväksyi joulukuussa 2021 varhaiskasvatuslain muutoksen, jonka myötä varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen oikeus tukeen vahvistui merkittävästi. Lapsen tukea vahvistava muutos varhaiskasvatuslakiin tuli voimaan 1.8.2022.

 Lakimuutoksen perusteella lapselle tulee antaa tarvittavia ja yksilöllisesti kohdennettuja tuen muotoja joustavasti ja viipymättä. Uusi lakimuutos vaatii, että tehostetusta ja erityistä tuesta lapselle tulee tehdä aina hallintopäätös ja huoltajia on kuultava ennen päätöstä. Lisäksi myös yleisen tuen piiriin kuuluvien lasten tukipalveluista tulee uuden lakimuutoksen mukaan tehdä hallintopäätös, jos lapsi tarvitsee seuraavia tukipalveluja esim. erityisopettajan opetus, tulkitsemis- ja avustajapalvelut. Tarjottavaa tukea lapselle tulee suunnitella inkluusioperiaatteen mukaisesti, ja kohdentaa niihin ryhmiin, joissa kulloinkin on lisätuelle tarve. 

 Näiden yksiköllisesti kohdennettujen tuen muotojen joustava suunnitteleminen ja tarpeiden arviointi vaatii enemmän resursseja kuin aiemmin ja hallintopäätösten tekeminen lisää konkreettisesti työn määrää. Varhaiskasvatuksen toimialalla on perusteltua muuttaa nykyistä käytäntöä siten, että jatkossa varhaiskasvatuksen eritysopettaja tekee hallintopäätökset tuen tarpeessa oleville lapsille varhaiskasvatusjohtajan sijaan. Yhden konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimen muuttaminen viraksi mahdollistaa jatkossa muutoksen.  Varhaiskasvatuksen erityisopettajien tiimissä ei ole muita viranhaltijoita.

 Tehtävää hoitavaa henkilöä on kuultu ja hän suostuu muutokseen. Palvelussuhteen muuttamisella viraksi ole vaikutusta palkkaukseen.

 Toimivalta

 Sipoon kunnan hallintosäännön mukaan (40 §) Valtuusto päättää kunnanjohtajan viran perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta. Kunnanhallitus päättää muiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta.

Esittelijä / Föredragande Varhaiskasvatusjohtaja / Direktör för småbarnspedagogik Keski-Oja Mervi

Ehdotus / Förslag Sivistysvaliokunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että perustetaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan virka, ja virka täytetään siirtämällä tehtävää hoitava toimenhaltija ilman hakumenettelyä.

Bildningsutskottet beslutar föreslå kommunstyrelsen att det inrättas en tjänst som speciallärare inom småbarnspedagogiken och att tjänsten besätts genom att förflytta den befattningsinnehavare som sköter uppgiften till tjänsten utan ansökningsförfarande

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Sivistysvaliokunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen teknisellä korjauksella.

Bildningsutskottet godkände enhälligt föredragandens förslag med teknisk korrigering.

 

Liitteet / Bilagor

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 20.06.2023 § 234  

662/01.01.00.00/2023  

 

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus päättää, että perustetaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan virka, ja virka täytetään siirtämällä tehtävää hoitava toimenhaltija ilman hakumenettelyä.

Kommunstyrelsen beslutar att det inrättas en tjänst som speciallärare inom småbarnspedagogiken och att tjänsten besätts genom att förflytta den befattningsinnehavare som sköter uppgiften till tjänsten utan ansökningsförfarande.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Kommunstyrelsen godkände enhälligt föredragandens förslag.

 

Liitteet / Bilagor