Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 124


Yhdyskuntajohtajan viran julistaminen haettavaksi / Att lediganslå tjänsten som samhällsdirektör

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 27.03.2023 § 124  

279/01.01.00.00/2023  

Valmistelija / Beredare: Kunnanjohtaja / Kommundirektör Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi ja Henkilöstöpäällikkö / Personalchef Jan Rosenström, jan.rosenstrom(at)sipoo.fi

Kunnanhallitus perusti 27.2.2023 osana kunnan organisaatiomuutoksen valmisteluja neljä uutta toimialajohtajan virkaa ja vahvisti virkojen keskeiset kelpoisuusvaatimukset sekä niihin liittyvät palvelussuhteen ehdot. Kunnanhallitus päätti myös, että uusien toimialajohtajien virkojen täyttöprosessi käynnistetään selvittämällä, onko kunnan viranhaltijoiden piirissä henkilöitä, joita mahdollisesti voitaisiin siirtää virkoihin kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 24 §:n nojalla. Mikäli kelpoisuusehdot täyttävää, tehtävään sopivaa ja virkasiirtomenettelyn edellytykset täyttävää henkilöä ei sisäisesti löydy, käynnistettäisiin julkinen hakumenettely.

Kunnan sisäisesti toteutetun kyselyn perusteella ja asiassa tehdyn kokonaisarvioinnin jälkeen todetaan, ettei ole edellytyksiä täyttää yhdyskuntajohtajan virka virkasiirtomenettelyä noudattaen. Virka esitetään tämän vuoksi täytettäväksi julkisen hakumenettelyn kautta.

Yhdyskuntajohtajan tehtävänä on toimia Yhdyskunta ja ympäristö -toimialan päällikkönä sekä vastata toimialansa toiminnasta, taloudesta ja tuloksellisuudesta.

Yhdyskuntajohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä teknisen toimialan ja yhdyskuntasuunnittelun tuntemus. Hakijalta edellytetään aiempaa kokemusta joko teknisen toimialan tai yhdyskuntasuunnittelun johtamisesta ja kehittämisestä. Lisäksi yhdyskuntajohtajalta edellytetään hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä molempien kotimaisten kielten hyvää suullista ja kirjallista taitoa.

Virkaan sovelletaan 7 800 euron kokonaispalkkaa sekä ns. kokonaistyöaikaa. Virkasuhteen muut ehdot määräytyvät KVTES:n perusteella.

Valintaprosessissa voidaan apuna käyttää ulkopuolista rekrytointipalvelua ja hakijoille tehdään henkilöarviointi soveltuvuuden varmistamiseksi.

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Mikael Grannas

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus julistaa yhdyskuntajohtajan viran haettavaksi. Yhdyskuntajohtajan virka hoidetaan määräaikaisella järjestelyllä, kunnes uusi yhdyskuntajohtaja aloittaa virassaan.

Kommunstyrelsen lediganslår tjänsten som samhällsdirektör. Tjänsten som samhällsdirektör sköts genom visstidsarrangemang tills den nya samhällsdirektören tillträder sin tjänst.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Kommunstyrelsen godkände enhälligt föredragandens förslag.

.