Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 149


 

 

Vuoden 2021 talousarvion muutokset

 

Kunnanhallitus 29.11.2021 § 369 

 

Valmistelija: talousjohtaja Pekka Kivilevo, pekka.kivilevo(at)sipoo.fi

KÄYTTÖTALOUSOSA

Sosiaali- ja terveysosasto

Sosiaali- ja terveysosaston toimintakatteen ennustetaan ylittyvän noin 4,5 milj. euroa, ennusteeseen sisältyy sekä oma toiminta että erikoissairaanhoito.

Ylitykset aiheutuvat pääasiassa koronaepidemian tuomista välittömistä lisäkustannuksista, joita ennustetaan syntyvän noin 3,5 milj. e, ja joihin talousarviossa ei ole varauduttu sekä erikoissairaanhoidosta, johon tässä vaiheessa ennustetaan ylitystä noin 1 milj. e.

Tässä yhteydessä on myös hyvä huomioida, että talousarvioon erikoissairaanhoitoa varten varattiin 0,7 milj. e vähemmän kuin mitä Hus kunnalle palvelusuunnitelmassaan vuodelle 2021 ehdotti.

Erikoissairaanhoidon osalta on myös syytä muistaa, että lopulliset kustannukset määräytyvät kuntalaisille annettujen hoitojen aiheuttamista kustannuksista etukäteen vahvistetun hinnaston mukaisesti ja lopulliset kustannukset selviävät tammikuussa 2022.

Mikäli erikoissairaanhoidon kulut pysyvät myös loppuvuodesta alkuvuoden korkealla tasolla, voi ylitys olla jopa 2 milj. e. jolloin osaston kokonaisylitys on pahimmillaan runsaat 5 milj. e.

Valtio tulee vuonna 2021 korvaamaan kunnille ja sairaanhoitopiireille koronaepidemian hoidosta aiheutuneita mm. testaus-, jäljitys- ja rokotuskustannuksia. Mitkä kaikki kustannukset korvataan, on vielä auki.  Nämä korvaukset tulevat toivottavasti tasapainottamaan merkittävän osan näistä ennustettavista ylityksistä, nämä korona-avustukset eivät sisälly ennusteeseen.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

- sosiaali- ja terveysvaliokunnan vuoden 2021 talousarviota tarkistetaan 4,5 milj. euroa, näistä kustannuksista arvioidaan saatavan koronakorvauksina noin 3,5 milj. e.

INVESTOINTIOSA

Investointiosan sitovuutena valtuustoon nähden on investointimenojen ja -tulojen välinen erotus investointityypeittäin, joita ovat laajennusinvestoinnit infra, laajennusinvestoinnit rakennukset, uudelleeninvestoinnit, peruskorjausinvestoinnit ja muut investoinnit.

Tekniikka- ja Ympäristöosaston investointeihin on budjetoitu 18,975 milj. euroa. Toisen osavuosikatsauksen ennustetta on tarkennettu ja ennuste talouskauden loppuun mennessä on, että investointien määräraha alittuu ainakin 1,1 milj. euroa.

Tekninen valiokunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että investointityyppien määrärahoja muutetaan siten, että investointityyppien uudet määrärahat ovat:

Kuva, joka sisältää kohteen pöytä

Kuvaus luotu automaattisesti

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy seuraavat muutokset vuoden 2021 talousarvioon:

Käyttötalousosa/Sosiaali- ja terveysosasto
- 4,5 milj. euroa koronaepidemian ja erikoissairaanhoidon kustannuksiin.

Investointiosa
- Investointityyppien uusiksi määrärahoiksi

Kuva, joka sisältää kohteen pöytä

Kuvaus luotu automaattisesti

 Käyttötalousosan lisämäärärahatarpeet katetaan valtionavustuksilla ja verotulojen kasvulla.

Käsittely 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.
 

 

Valtuusto 13.12.2021 § 149  

849/02.02.00/2021  

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto hyväksyy seuraavat muutokset vuoden 2021 talousarvioon: 

Käyttötalousosa/Sosiaali- ja terveysosasto
- 4,5 milj. euroa koronaepidemian ja erikoissairaanhoidon kustannuksiin. 

Investointiosa
- Investointityyppien uusiksi määrärahoiksi    

Kuva, joka sisältää kohteen pöytä

Kuvaus luotu automaattisesti

 Käyttötalousosan lisämäärärahatarpeet katetaan valtionavustuksilla ja verotulojen kasvulla.

Käsittely 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.