Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Pöytäkirja 29.11.2021/Pykälä 370


Pitkäaikaisen talousarviolainan nostaminen / Att lyfta ett långfristigt budgetlån

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 29.11.2021 § 370  

1350/02.05.04/2021  

Valmistelija / Beredare: talousjohtaja / ekonomidirektör Pekka Kivilevo, pekka.kivilevo(at)sipoo.fi

Kuluvan vuoden talousarvion rahoituslaskelman mukaan uuden pitkäaikaisen lainan tarve on 32,9 milj. euroa. Rahoitustarvetta on viime vuoden ja kuluvan vuoden aikana katettu pääosin kuntatodistuksilla hankitulla lyhytaikaisella rahoituksella. Lyhtyaikaisen rahoituksen korot ovat olleet pääsääntöisesti negatiivisia. Lyhytaikaista luottoa on käytetty investointien rahoituksen lisäksi myös kunnan maksuvalmiuden ylläpitämiseen. Rahalaitosten kanssa tehdyillä kuntatodistusohjelmilla kunnan on mahdollista nostaa maksimissaan 60 milj. euroa lyhytaikaista luottoa. On kuitenkin järkevää, että osa kunnan lainakannasta on koko ajan sidottu pitkäaikaiseen korkoon, varsinkin kun myös pitkäaikaiset korot ovat hyvin alhaisella tasolla.

Nyt nostettavalla lainalla on tarkoitus kattaa rahoituslaskelman osoittamaa rahoitustarvetta. Pitkäaikaiseen korkoon sidotun lainakannan osuus kasvaa, mutta samalla lainakannan keskikorko hieman nousee.

16.11.2021 lähetetyllä tarjouspyynnöllä pyydettiin viideltä pankilta tarjousta 30 milj. euron pitkään viitekorkoon (30/360) sidotusta lainasta. Pitkän viitekoron tuli tarjouspyynnön mukaan pysyä samana koko laina-ajan.

Tarjoukset saatiin kaikilta viideltä seuraavilla koroilla:

-          Aktia Pankki (0,77 %)

-          Danske Bank (0,1977 %)

-          Kuntarahoitus (0,21 %)

-          Nordea Bank (0,47 %)

-          OP Itä-Uusimaa (0,90 %).

 

Edellä mainitut korot ovat pyyntöajankohdan indikaatioita. Luoton korko vahvistetaan kaksi Target-pankkipäivää ennen luoton nostamista.

 

Edullisimman tarjouksen jätti Danske Bank Oyj, jonka tarjouksen kiinteä korko on 0,1977 % koko laina-ajan.

 

Lainasta nostetaan 16,45 milj. euroa joulukuussa 2021 ja 13,55 milj. euroa tammikuussa 2022.

 

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus päättää ottaa Kuntarahoitus Oyj:ltä 30 000 000 euron
kiinteään korkoon (0,21 %) sidotun 10 vuoden tasalyhenteisen lainan.

Kommunstyrelsen beslutar lyfta ett annuitetslån på 30 000 000 euro för 10 år bundet till en fast ränta (0,21 %) av Kuntarahoitus Oyj.

Käsittely / Behandling  Esittelijä muutti ehdotustaan siten, että kunnanhallitus päättää ottaa Danske Bank Oyj:ltä 30 000 000 euron kiinteään korkoon (0,1977 %) sidotun 10 vuoden tasalyhenteisen lainan. Perusteluteksti muutetaan vastaamaan muutettua ehdotusta.

Föredraganden ändrade sitt förslag så att kommunstyrelsen beslutar lyfta ett annuitetslån på 30 000 000 euro för 10 år bundet till en fast ränta (0,1977 %) av Danske Bank Oyj. Föredragningstexten ändras att motsvara det ändrade förslaget.

Päätös / Beslut Kunnanhallitus päätti ottaa Danske Bank Oyj:ltä 30 000 000 euron kiinteään korkoon (0,1977 %) sidotun 10 vuoden tasalyhenteisen lainan.

Kommunstyrelsen beslutade lyfta ett annuitetslån på 30 000 000 euro för 10 år bundet till en fast ränta (0,1977 %) av Danske Bank Oyj.