Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 168



 

 

Maankäyttösopimuksen päättäminen / Slutförandet av markanvändningsavtal - Kiinteistö Oy Raniho

 

Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 12.05.2021 § 43 

 

Valmistelija / Beredare: maankäyttöasiantuntija / markavändingsexpert Janne Juslin, janne.juslin(at)sipoo.fi

Sipoon kunnan ja Kiinteistö Oy Ranihon välille on 18.3.2013 allekirjoitettu maankäyttösopimus liittyen asemakaavan N 44 SR-Raudan kortteli toteuttamiseen.

 

Maankäyttösopimuksen kohdassa 7.1 on sovittu, että maanomistaja panttaa kunnalle vakuudeksi 100 000 euron suuruisen ensisijaisen kiinnityksen tai antaa vastaavan suuruisen omavelkaisen kiinnityksen. Vakuutena voi olla myös muu kunnan hyväksymä vakuus. Vakuus on voimassa siihen asti, kun sopimuspuolet toteavat sopimusvelvoitteiden tulleen täytetyiksi.

 

Sopimuksen kohdassa 10.1 on sovittu sopimuksen päättämisestä siten, että sopimus päätetään, kun sopimusosapuolet ilmoittavat sopimusvelvoitteidensa täyttymisestä ja se voidaan yhdessä todeta sekä allekirjoitetaan sopimuksen päättymistä osoittava asiakirja.

 

Kiinteistön omistaja on hakenut kunnalta maankäyttösopimuksen mukaisen pantin vapauttamista. Hakemuksessaan hakija toteaa, että maankäyttösopimuksen mukaiset rakennukset on rakennettu kutakuinkin viiden vuoden määräajassa siitä, kun N 44 SR-Raudan kortteli -asemakaava sai lainvoiman. Hankkeen vähäistä viivästymistä on selitetty rakennuspaikan PIMA löydöksillä ja niiden puhdistustöiden aiheuttamasta viivytyksestä hankkeen toteuttamiseen.

 

Kunnanhallitus hyväksyi asemakaavan 25.8.2015 § 166 ja SR-raudan asemakaava astui voimaan 29.10.2015. Rakennusten lopullinen loppukatselmus on pidetty 3.3.2021.

 

Esittelijä / Föredragande Kehitysjohtaja / Utvecklingsdirektör Siren Pirjo

Ehdotus / Förslag Maankäyttöjaosto päättää esittää kunnanhallitukselle, että Sipoon kunta katsoo 18.3.2013 allekirjoitetun Sipoon kunnan ja Kiinteistö Oy Ranihon välisen maankäyttösopimuksen mukaiset sopimusvelvoitteet tulleen täytetyiksi ja maankäyttösopimus päätetään. Maankäyttösopimuksen mukaisia maankäyttökorvauksia ei peritä ja maankäyttösopimuksen vakuutena ollut pantti vapautetaan.

Valtuutetaan tonttipäällikkö, maankäyttöinsinööri ja maankäyttöasiantuntija, kaksi yhdessä laatimaan ja allekirjoittamaan maankäyttösopimuksen päättävä asiakirja sekä vapauttamaan maankäyttösopimuksen vakuutena ollut pantti.

Markanvändningssektionen beslutar föreslå kommunstyrelsen att Sibbo kommun ser att avtalsvillkoren enligt det 18.3.2013 underskrivna markanvändningsavtalet mellan Sibbo kommun och Kiinteistö Oy Raniho har uppfyllts och att markanvändningsavtalet avslutas. Markanvändningsersättningarna enligt markanvändnigsavtalet drivs inte in och panten som fungerat som markanvändningsavtalets säkerhet frigörs.

Tomtchefen, markanvändningsingenjören och markanvändningsexperten, två tillsammans, befullmäktigas att utarbeta och underteckna dokumentet som avslutar markanvändningsavtalet samt frigöra panten som fungerat som markanvändningsavtalets säkerhet.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Maankäyttöjaosto hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Markanvädningssektionen godkände enhälligt föredragandens förslag.

 

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 31.05.2021 § 168  

618/10.00.00/2021  

Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus päättää, että Sipoon kunta katsoo 18.3.2013 allekirjoitetun Sipoon kunnan ja Kiinteistö Oy Ranihon välisen maankäyttösopimuksen mukaiset sopimusvelvoitteet tulleen täytetyiksi ja maankäyttösopimus päätetään. Maankäyttösopimuksen mukaisia maankäyttökorvauksia ei peritä ja maankäyttösopimuksen vakuutena ollut pantti vapautetaan.  

Valtuutetaan tonttipäällikkö, maankäyttöinsinööri ja maankäyttöasiantuntija, kaksi yhdessä laatimaan ja allekirjoittamaan maankäyttösopimuksen päättävä asiakirja sekä vapauttamaan maankäyttösopimuksen vakuutena ollut pantti. 

Kommunstyrelsen beslutar att Sibbo kommun ser att avtalsvillkoren enligt det 18.3.2013 underskrivna markanvändningsavtalet mellan Sibbo kommun och Kiinteistö Oy Raniho har uppfyllts och att markanvändningsavtalet avslutas. Markanvändningsersättningarna enligt markanvändnigsavtalet drivs inte in och panten som fungerat som markanvändningsavtalets säkerhet frigörs. 

Tomtchefen, markanvändningsingenjören och markanvändningsexperten, två tillsammans, befullmäktigas att utarbeta och underteckna dokumentet som avslutar markanvändningsavtalet samt frigöra panten som fungerat som markanvändningsavtalets säkerhet.

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Kommunstyrelsen godkände enhälligt föredragandens förslag.