RSS-linkki
Kokousasiat:https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Koulutusvaliokunta ⁄ Utskottet för utbildning
Esityslista 09.06.2026/Asianro 4
Osavuosikatsaus I/2026 / Delårsöversikt I/2026
Koulutusvaliokunta / Utskottet för utbildning 09.06.2026
44/02.06.01.03/2026
Valmistelija / Beredare: Koulutusjohtaja / Utbildningsdirektör Tommi Eränpalo, tommi.eranpalo(at)sipoo.fi
Kunnanvaltuustolle annetaan kolme kertaa vuodessa osavuosikatsaus talousarvion ja siihen liittyvien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta.
Osavuosikatsauksessa (liite 1) tarkastellaan koulutusvaliokunnan osalta talouden toteutumisen lisäksi valtuuston sivistysvaliokunnalle asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumista.
Kaikkien valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden valmistelu on aloitettu. Vuoden 2026 sitovat tavoitteet on asetettu siten, että niiden toteutumista voidaan arvioida vasta syksyllä 2026.
Koulutuksen toimialan osalta on hyvä huomioida koulujen lukuvuoden sijoittuminen kahdelle kalenterivuodelle.
Koulutusvaliokunnalle on lisäksi esitetty toimialan talouden seurannan malli kokouksessa 07.04.2026 § 31. Tämän mallin mukaisesti talouden kehityksen ennakointia pyritään tehostamaan edelleen (liite 2)
Toimialajohtaja esittää palvelualueensa osalta talouden ja toiminnan toteutumisen tarkemmin kokouksessa.
Esittelijä / Föredragande Koulutusjohtaja / Utbildningsdirektör Eränpalo Tommi
Ehdotus / Förslag
Koulutusvaliokunta merkitsee osavuosikatsauksen tiedoksi.
====
Utskottet för utbildning antecknar delårsöversikten för kännedom.
Käsittely / Behandling
Liitteet / Bilagor
Liite Bilaga 1 - Osavuosikatsaus I/2026 |
Liite Bilaga 2 - Koulutuksen toimialan talouden kuvaus |