RSS-linkki
Kokousasiat:https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus ⁄ Kommunstyrelsen
Pöytäkirja 01.06.2026/Pykälä 143
Lisämääräraha Noja – Nuorten oma järjestyksenvalvoja -toimintaan / Tilläggsanslag för Noja – ungdomarnas egen ordningsvaktverksamhet
Arjen ja vapaa-ajan valiokunta / Utskottet för vardag och fritid 26.05.2026 § 57
Valmistelija / Beredare: Kirjastopalvelupäällikkö / Servicechef för bibliotekstjänsterna Lea Kuusirati, lea.kuusirati(at)sipoo.fi
Pääkirjastossa on esiintynyt nuorten aiheuttamaa rauhattomuutta jo useita vuosia, mistä syystä kirjastopalveluiden saavutettavuus on levottomuuden takia kärsinyt. Tilaa ei koeta turvalliseksi tiettyinä kellonaikoina ja asialla on ollut vaikutusta myös henkilökunnan jaksamiseen ja työhyvinvointiin.
Kirjastoon pääsy kaikille kuntalaisille turvataan lailla ja kirjaston mahdollisuus kieltää häiriköiden pääsy tiloihin on hyvin rajallinen. Käyttökiellon voi antaa vasta kun käytös on ollut oleellisella tavalla häiritsevää toistuvasti. Tällöinkin käyttökielto on voimassa vain neljä viikkoa.
Tilannetta on yritetty korjata erilaisin keinoin mm. nuoriso-ohjaajien läsnäololla kirjastossa ja erilaisin projektein ja hankkein on nuorten palveluita muotoiltu. Kokeilujen myötä on havaittu, että nuoria kohtaavalle henkilökunnalle on suuri tarve, mutta nuorisotyö kirjastossa ei tue kaikilta osin muiden asiakasryhmien huomioimista. Tarvetta olisi järjestyksenvalvojalle, joka osaa huomioida erityisesti nuoret omana kohderyhmänään. Nuoret ovat tärkeä asiakasryhmä kirjastolle, heidän kohtaamiseensa halutaan panostaa.
Nuortenpalvelut ry on kehittänyt Noja – Nuorten oma järjestyksenvalvoja® -toiminnan (esite liitteenä) jota haluaisimme kokeilla Sipoossa syksyllä tulevana syksynä. Kustannusarvio toiminnalle on 5000 €/kk ja ajateltu toiminta-aika olisi 1.9.-31.12.2026. Lisärahoituksen tarve on yhteensä
20 000 €.
Yhtenä rahoitusmahdollisuutena on selvitetty kunnalle myönnettyjen testamenttivarojen käyttöä ja Aune Karlssonin kunnalle vapaaseen käyttöön testamentatut varat voisivat olla yksi vaihtoehto toiminnan rahoittamiseksi.
Syksyn aikana arvioidaan mallin soveltuvuus Sipooseen ja huomioidaan tulevien vuosien taloussuunnittelussa.
Esittelijä / Föredragande Toimialajohtaja, arki ja vapaa-aika / Sektordirektör, vardag och fritid Pietinen Jukka
Ehdotus / Förslag
Arjen ja vapaa-ajan valiokunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se myöntää Noja-toiminnan kokeilemiseen kirjastopalveluille 20 000 euron suuruisen lisämäärärahan syksylle 2026.
Utskottet för vardag- och fritid beslutar föreslå kommunstyrelsen och vidare till fullmäktige att bevilja bibliotekstjänsterna ett tilläggsanslag på 20 000 euro för hösten 2026 för att pröva Noja-verksamheten.
Käsittely / Behandling Käydyn keskustelun perusteella esittelijä muutti ehdotustaan seuraavasti:
Arjen ja vapaa-ajan valiokunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se myöntää Noja-toiminnan kokeilemiseen kirjastopalveluille 20 000 euron suuruisen lisämäärärahan syksylle 2026 esittelytekstin mukaisesti.
Utgående från diskussionen ändrade föredraganden sitt förslag enligt följande:
Utskottet för vardag- och fritid beslutar föreslå kommunstyrelsen och vidare till fullmäktige att bevilja bibliotekstjänsterna ett tilläggsanslag på 20 000 euro för hösten 2026 för att pröva Noja-verksamheten enligt föredragningstexten.
Arjen ja vapaa-ajan valiokunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän muutetun ehdotuksen.
Pykälä tarkastettiin välittömästi.
Utskottet för vardag och fritid godkände enhälligt föredragandes ändrade förslag.
Paragrafen justerades omedelbart.
Liitteet / Bilagor
Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 01.06.2026 § 143
273/02.02.01/2025
Esittelijä / Föredragande Talousjohtaja / Ekonomidirektör Heikkilä Aleksi
Ehdotus / Förslag
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto myöntää Noja-toiminnan kokeilemiseen kirjastopalveluille 20 000 euron suuruisen lisämäärärahan syksylle 2026 esittelytekstin mukaisesti.
Pykälä tarkastetaan välittömästi.
====
Kommunstyrelsen föreslår fullmäktige att fullmäktige beviljar bibliotekstjänsterna ett tilläggsanslag på 20 000 euro för hösten 2026 för att pröva Noja-verksamheten enligt föredragningstexten.
Paragrafen justeras omedelbart.
Käsittely / Behandling
Sonja Hällfors teki Esa Kanteen, Carola Juseliuksen ja Mikael Thermanin kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Toiminta aloitetaan 1.8.2026 ja on kestoltaan 5 kuukautta, maksaen 25 000 euroa. Talousarviovalmisteluun mennessä arjen ja vapaa-ajan toimiala valmistelee ehdotuksen siitä, miten kirjaston tilanteeseen löydetään pitkäaikaisempi ratkaisu.”
Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.
Päätöstekstiin lisättiin teknisenä korjauksena, että Noja-toiminnan kokeilu voidaan rahoittaa valtiokonttorin kunnalle 23.6.2020 luovuttamista Elvira Westerlundin perintövaroista.
====
Sonja Hällfors gjorde följande motförslag som understöddes av Esa Kantee, Carola Juselius och Mikael Therman: ”Verksamheten inleds 1.8.2026 och pågår i fem månader. Verksamheten kostar 25 000 euro. Sektorn för vardag och fritid bereder före budgetberedningen ett förslag om hur man hitta en långsiktigare lösning till bibliotekets situation.”
Kommunstyrelsen godkände motförslaget enhälligt.
Till beslutstexten tillades en teknisk korrigering om att provningen av Noja-verksamheten skulle kunna finansieras med Elvira Westerlunds arvsmedel som statskontoret överlät till kommunen 23.6.2020.
Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti. Noja-toiminnan kokeilu voidaan rahoittaa valtiokonttorin kunnalle 23.6.2020 luovuttamista Elvira Westerlundin perintövaroista.
Pykälä tarkastettiin välittömästi.
====
Kommunstyrelsen godkände motförslaget enhälligt. Provningen av Noja-verksamheten skulle kunna finansieras med Elvira Westerlunds arvsmedel som statskontoret överlät till kommunen 23.6.2020.
Paragrafen justerades omedelbart.
Liitteet / Bilagor
Liite Bilaga 1 - Noja®-toiminnan esittely |