RSS-linkki
Kokousasiat:https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus ⁄ Kommunstyrelsen
Esityslista 08.12.2025/Asianro 5
Uimahallihankkeen poliittisen ohjausryhmän asettaminen / Att tillsätta en politisk styrgrupp för simhallsprojekt
Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 01.12.2025 § 387
Valmistelija / Beredare: Hallintopäällikkö / Förvaltningschef Aleksi Heikkilä, aleksi.heikkila(at)sipoo.fi
Sipoon kunnassa on pohdittu mahdollista uimahallin rakentamista ja taloudellisia edellytyksiä siihen. Uimahallin suunnittelun jatkamisesta tai hallin rakentamisesta ei kuitenkaan ole tehty poliittista päätöstä. Hankkeen jatkovalmistelun kannalta on pidetty perusteltuna vahvistaa sen poliittista ohjausta.
Kunnanhallitukselle esitetään, että se asettaisi hankkeelle poliittisen ohjausryhmän ja valitsisi ohjausryhmän jäseniksi esimerkiksi kolmesta viiteen (3–5) luottamushenkilöä eri valtuustoryhmistä. Kullekin jäsenelle valittaisiin henkilökohtainen varajäsen.
Ohjausryhmän tehtävänä olisi seurata ja koordinoida jatkovalmisteluun kuuluvia suunnittelutoimenpiteitä ja poliittisen päätöksenteon eri vaiheita. Ohjausryhmän toimikausi päättyisi 31.12.2026, johon mennessä valtuusto on hyväksynyt kunnan vuoden 2027 talousarvion.
Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael
Ehdotus / Förslag
Kunnanhallitus:
1/ asettaa uimahallihankkeen poliittisen ohjausryhmän, jonka toimikausi on 2.12.2025–31.12.2026; ja
2/ valitsee ohjausryhmän jäsenet ja varajäsenet.
Kommunstyrelsen:
1/ tillsätter en politisk styrgrupp för simhallsprojekt för mandatperioden 2.12.2025–31.12.2026; och
2/ väljer styrgruppens ledamöter och ersättare.
Käsittely / Behandling
Kunnanhallitus:
1) asetti ohjausryhmän;
2) valitsi ohjausryhmän jäseniksi seuraavat: Lilli Kahri (henkilökohtainen varajäsen Tiina-Maria Levamo), Tom Sundbäck (Tim Kankfelt), Joona Vainio (Esa Kantee), Tapio Virtanen (Pekka Petäkoski), Sonja Hällfors (Raija Tikkanen), Heikki Vestman (Tuomas Alaterä), teknisen valiokunnan puheenjohtaja Jokke Härmä ja arjen ja vapaa-ajan valiokunnan puheenjohtaja Sari Rauvanto-Eriksson;
3) valitsi ohjausryhmän puheenjohtajaksi Tapio Virtasen;
4) totesi, että kunnanhallituksen puheenjohtaja osallistuu ohjausryhmän kokouksiin puhe- ja läsnäolo-oikeudella;
5) päätti, että yhdyskunnan ja ympäristön toimialajohtaja, arjen ja vapaa-ajan toimialajohtaja ja kuntakehityksen asiantuntija osallistuvat ohjausryhmän kokouksiin puhe- ja läsnäolo-oikeudella;
6) päätti kehottaa ohjausryhmää vaikuttamistoimielinten kuulemiseen; ja
7) muilta osin päätti, että kunnanhallitus jatkaa asian käsittelyä 8.12.2025 (tehtävänanto ja toimikausi).
Kommunstyrelsen:
1) tillsatte styrgruppen;
2) valde styrgruppens ledamöter enligt följande: Lilli Kahri (personlig ersättare Tiina-Maria Levamo), Tom Sundbäck (Tim Kankfelt), Joona Vainio (Esa Kantee), Tapio Virtanen (Pekka Petäkoski), Sonja Hällfors (Raija Tikkanen), Heikki Vestman (Tuomas Alaterä), ordförande för tekniska utskottet Jokke Härmä och ordförande för utskottet för vardag och fritid Sari Rauvanto-Eriksson;
3) valde Tapio Virtanen till styrgruppens ordförande;
4) konstaterade att kommunstyrelsens ordförande har rätt att närvara och yttra sig vid styrgruppens sammanträden;
5) beslöt att sektordirektör för samhälle och miljö, sektordirektör för vardag och fritid och sakkunnig för kommunutveckling har rätt att närvara och yttra sig vid styrgruppens sammanträden;
6) beslöt uppmana styrgruppen att höra påverkansorganen; och
7) i övrigt beslöt att kommunstyrelsen fortsätter behandlingen av ärendet 8.12.2025 (uppgiftsutdelning och mandatperiod).
Liitteet / Bilagor
Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 08.12.2025
1155/00.00.01.01/2025
Valmistelija / Beredare: vt. yhdyskuntajohtaja / tf. samhällsdirektör Eric Roselius, eric.roselius(at)sipoo.fi
Kunnanhallitus päätti 1.12.2025 (387 §) asettaa uimahallihankkeen poliittisen ohjausryhmän. Päätöksen yhteydessä päätettiin lisäksi, että uimahallihankkeen poliittisen ohjausryhmän tehtävänantoa ja toimikautta käsitellään kunnanhallituksen kokouksessa 8.12.2025.
Yhteenveto hankkeesta tehdyistä selvityksistä ja aiemmista päätöksistä
2019 Vesiliikuntaselvitys
Vesiliikunnan tarvetta arvioitiin selvityksessä asiakasryhmien kautta, liikuntapalvelujen täydentämisen kautta sekä saavutettavuuden näkökulmasta. Selvityksessä arvioitiin yhteensä kahdeksan eri vaihtoehtoa:
Kunnanhallitus valitsi 2.11.2020 vaihtoehdon VE1 perusuimahalli Nikkilään jatkosuunnittelun pohjaksi.
2024 Vaihtoehtoselvitys
Raportin tavoitteena oli vuonna 2019 toteutetun vesiliikuntapalveluiden tarveanalyysin päivittäminen. Raportti sisälsi lisäksi katsauksen vertailukohteisiin.
2024 Kuntalaiskysely
Kuntalaiskyselyllä kartoitettiin mm. asukkaiden ajatuksia Nikkilään sijoitettavasta uimahallista, liikuntapalveluiden käyttöä ja uimahalliin toivottuja palveluita.
2024 Teknis-taloudellinen selvitys
Selvitystyössä tarkasteltiin Nikkilään suunnitellun uimahallin sekä maauimalan eri vaihtoehtoja sekä niiden kustannuksia. Lisäksi selvityksessä otetaan kantaa hankkeen riskeihin ja mahdollisuuksiin sekä hyötyihin eri näkökulmista.
Tekninen valiokunta pyysi 11.12.2024 teknis-taloudellisesta selvityksestä lausunnot sivistysvaliokunnalta, vapaa-ajan jaostolta sekä, vanhus- ja vammaisneuvostoilta ja nuorisovaltuustolta. Saatujen lausuntojen pohjalta tekninen valiokunta hyväksyi kokouksessaan 15.4.2025 teknistaloudellisen selvityksen vaihtoehdon 1 eli 600 allas-m2 uimahallin, joka on myös kunnanhallituksen 2019 päätöksen mukainen perusuimahalli, jatkokehityksen pohjaksi.
Teknisen valiokunnan päätöksen pohjalta on siirrytty hankesuunnitteluvaiheeseen. Hankesuunnitelma valmistuu loppuvuodesta 2025. Poliittinen päätöksenteko etenee hankesuunnitelman osalta hallintosäännön mukaisesti siten, että tekninen valiokunta esittää asian hyväksyessään edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle.
Ohjausryhmän tehtävän määritys
Poliittisen ohjausryhmän tehtävänä on varmistaa, että uimahallin hankesuunnitelma etenee kohti päätöksentekoa kunnan strategisten linjausten, taloudellisten reunaehtojen, poliittisten tavoitteiden sekä aiempien päätösten mukaisesti. Ryhmä toimii poliittisena neuvonantajan, tukee valmistelua ja varmistaa, että päätöksentekijöillä on riittävä tieto ja ymmärrys hankkeesta. Ryhmä pyrkii yhteensovittamaan poliittiset näkemykset ennen päätöksentekoa.
Lisäksi ohjausryhmä tehtävänä on:
- Arvioida ja antaa suosituksia hankkeen etenemistä poliittisesta näkökulmasta ennen päätöksentekoa
- Antaa suosituksia jatkovalmisteluun siten, että päätöksentekoa varten laadittava aineisto on selkeä, kattava ja riittävä.
- Varmistaa, että hankesuunnitelma tukee kunnan strategisia tavoitteita.
- Arvioida osaltaan hankkeeseen liittyvät riskit ja esittää näkemyksensä näistä päätöksenteon tueksi.
- Määritellä tulevan päätöksenteon aikataulu hankesuunnitelman ja sen liittyvien selvitysten osalta ja varmistaa että, että päätöksenteon aikataulu on realistinen.
- Varmistaa osaltaan, että kustannusarvio ja rahoitusmalli ovat realistisia ja päätöksenteon kannalta selkeitä.
- Esittää ehdotus hankesuunnitelman vuorovaikuttamisesta, lausunnonantajista sekä viestinnästä.
Ohjausryhmä ei tee yksityiskohtaisia teknisiä ratkaisuja, vaan neuvoo poliittisella tasolla ja varmistaa, että valmistelu tukee tulevaa päätöksentekoa.
Ohjausryhmä kokouksen kutsuu koolle ryhmän puheenjohtajan pyynnöstä ryhmän sihteerinä toimiva kuntakehityksen asiantuntija. Kokouskutsuun tulee liittää esityslista, josta ilmenee vähintään kokouksessa käsiteltävät asiat otsikkotasolla sekä näihin liittyvät aineistot. Kutsu ja asialista toimitetaan ryhmän jäsenille vähintään 5 päivää ennen kokouspäivää. Erityisestä syystä tästä menettelystä voidaan poiketa.
Toimikausi
Ohjausryhmän toimikausi on 31.12.2026 saakka tai siihen saakka, että valtuusto on päättänyt hankesuunnitelmasta. Valtuuston päätöksen jälkeen kunnanhallitus käsittelee ja tarpeen mukaan päättää ohjausryhmän toimikauden jatkosta sekä tehtävänkuvasta.
Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael
Ehdotus / Förslag
Kunnanhallitus määrää uimahallihankkeen poliittisen ohjausryhmän tehtävänannon ja toimikauden yllä olevan mukaisesti.
Kommunstyrelsen bestämmer uppdraget och mandatperioden för en politisk styrgrupp för simhallsprojektet enligt det som presenteras ovan.
Käsittely / Behandling
Liitteet / Bilagor
|