RSS-linkki
Kokousasiat:https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus ⁄ Kommunstyrelsen
Esityslista 08.12.2025/Asianro 14
Vuoden 2026 talousarvio ja vuosien 2026–2028 taloussuunnitelma / Budget för 2026 och ekonomiplan för 2026–2028
Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 20.10.2025 § 343
Valmistelija / Beredare:
talousjohtaja / ekonomidirektör Tuula Ahvonen, tuula.ahvonen(at)sipoo.fi
laskentapäällikkö / redovisningschef Edward Frisk, edward.frisk(at)sipoo.fi
Kunnanjohtajan esitys vuoden 2026 talousarvioksi ja vuosien 2026-2028 taloussuunnitelmaksi on liitteessä 1.
Kunnanjohtajan talousarvioesityksen mukainen tilikauden tulos on
-3,3 milj. euroa ja tilikauden alijäämä 2,1 milj. euroa vuonna 2026. Vuoden 2027 ja 2028 tulos olisi nolla euroa. Talousarvion laadinnassa on lähtökohtana noudatettu kunnanhallituksen 16.6.2025 § 7 päättämää talousarvion laadintakehystä, mutta talousarvion loppusumma on laadittaessa kuitenkin ylittynyt. Kehyksessä oli asetettu tavoitteeksi, että vuoden 2026 tulos olisi 2 milj.euroa alijäämäinen ja taloutta tulisi saada sopeutettua taloussuunnitelmavuosina 2026, 2027 ja 2028 siten, että tulos on nolla, ts. talous on saatu tasapainoon vuoteen 2028 mennessä. Kunnan taseessa on kertynyttä ylijäämää 45,2 milj.euroa, joten nopeaa alijäämän kattamisvelvoitetta kunnalla ei vielä ole. Toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi on kuitenkin jo aloitettu.
Vuoden 2025 tuloksen ennustetaan olevan alijäämäinen. Talouden näkymien synkkeneminen haastaa kunnan talouden ja edellyttää kunnalta toimenpiteitä. Toimialat ovat valmistelleet talousarvioesitykseensä sopeuttamistoimet, joiden avulla talouden tasapainoa tavoitellaan kunnanhallituksen vahvistaman kehyksen mukaisesti vuonna 2028. Tulossa olevan valtionosuusuudistuksen vaikutuksen arvioidaan olevan kunnalle negatiivinen, mutta tarkempaa euromääräistä vaikutusta on vielä tällä hetkellä mahdotonta arvioida, joten valtionosuustulo on arvioitu lähtökohtaisesti olevan vuoden 2026 ennakollisen laskelman tasolla.
Valiokuntien esityksiin on kunnanjohtajan talousarvioesityksessä tehty joitain muutoksia, jotka ovat lähinnä kululeikkauksia.
Talousarvion investointiosassa ja siihen liittyvässä investointisuunnitelmassa on esitetty kaikki Sipoon kunnan bruttoinvestoinnit vuosina 2026–2028 sisältäen Sipoon Vesiliikelaitoksen investoinnit. Näistä vuosi 2026 on luonteeltaan sitova. Vesihuollon investoinnit on tarkemmin esitetty Sipoon Vesi -liikelaitoksen talousarviossa. Kunnanhallituksen 16.6.2025 § 7:ssä päättämä investointitaso oli 24,7 milj.euroa sisältäen Sipoon Veden investoinnit 4,5 milj. euroa. Kunnanjohtajan talousarvioesitys ylittää kehyksen 1,8 milj. eurolla. Investointimäärän nousu heijastui rahoituskuluihin, jotka nousivat yli kehyksessä arvioidun tason.
Bruttoinvestoinnit (kaikki) yhteensä vuonna 2026 ovat 29,4 milj. euroa sisältäen investoinnit infraan ja rakennuksiin, Sipoon Vesi-liikelaitoksen, maan oston sekä kunnanhallituksen ja toimialojen investoinnit. Investointien suunnittelussa on ollut lähtökohtana, että kaavahankkeiden toteuttaminen mahdollistuu, elinkeinoelämää tukevien hankkeiden edellytykset ovat olemassa ja välttämättömät investoinnit toteutetaan. Kasvustrategian tukemiseksi kaava-alueiden infraan ja tonttituotannon edellytyksiin panostetaan edelleen vahvasti.
Vuonna 2026 talousarvion mukaiset kunnan bruttoinvestoinnit infrastruktuuriin ja rakennuksiin ovat yhteensä noin 21,3 miljoonaa euroa. Sipoon Veden investoinneille on varattu 5,0 milj. euroa. Vuoden 2026 talousarviossa merkittävimmät investoinnit osoitetaan kaava-alueiden laajennusinvestointeihin. Talousarviossa ei ole varattu investointimäärärahaa mahdollisen uimahallin rakentamiseen.
Lainanlyhennykset pitkäaikaisista lainoista ovat 19,6 milj. euroa. Investointien ja lainanlyhennysten rahoittamiseksi on vuodelle 2026 budjetoitu pitkäaikaisten lainojen lisäystä 30 milj. euroa. Kunnan lainakannan arvioidaan olevan 133,9 milj. euroa vuoden 2026 lopussa ja 154,5 milj. euroa vuoden 2028 lopussa. Lainakannasta arvioidaan olevan lyhytaikaisen maksuvalmiusluoton osuuden 15 milj.euroa. Suunnitelmakauden 2026–2028 aikana lainoja lyhennetään 53 milj. euroa ja uusia lainoja nostetaan 107 milj. euroa. Lainakannan arvioidaan kasvavan 10,4 miljoonalla eurolla 2026.
Lainakannasta aiheutuvat korkomenot nousevat kuluvan vuoden 2025 talousarviossa arvioidusta 2,1 milj. eurosta 4,4 milj. euroon vuoteen 2028 mennessä.
Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael
Ehdotus / Förslag
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2026 talousarvio ja vuosien 2026–2028 taloussuunnitelma hyväksytään liitteen 1 mukaisena.
Kunnanjohtaja valtuutetaan tekemään teknisiä korjauksia liitteeseen.
Kommunstyrelsen beslutade föreslå fullmäktige att budgeten för år 2026 och ekonomiplanen för åren 2026–2028 godkänns enligt bilaga 1.
Kommundirektören befullmäktigas att göra tekniska korrigeringar i bilagan.
Käsittely / Behandling Jenni Sademies teki Sari Rauvanto-Erikssonin ja Mari Nikkasen kannattamana seuraavan vastaehdotuksen (sivu 21, kohta 2.4.3): ”Lisäys kohdan 2.4.3 loppuun: ’Ilmastoasioiden lisäksi Sipoossa panostetaan luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen.’”
Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.
Jenni Sademies teki Sari Rauvanto-Erikssonin kannattamana seuraavan vastaehdotuksen (sivu 100, kohta 4.8.7): ”Lisäys sivun 100 ensimmäisen kokonaisen kappaleen loppuun: ’Kunnan omistamissa metsissä on syytä siirtyä mahdollisimman kattavasti jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen. Jatkuvapeitteinen kasvatus tukee sekä luonnon monimuotoisuutta että virkistysarvojen säilymistä. Lisäksi se takaa kunnalle tasaisemman tulovirran ja pitkällä aikavälillä jopa suuremman taloudellisen tuoton kunnan omistamista metsistä.’”
Puheenjohtaja totesi, että asiassa oli tehty kannatettu vastaehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä.
Puheenjohtaja ehdotti, että kunnanjohtajan ehdotusta kannattavat äänestävät ”jaa” ja Sademiehen vastaehdotusta kannattavat äänestävät ”ei”. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Äänestys päättyi seuraaviin tuloksiin:
- Kunnanjohtajan ehdotus – kolme (3) ääntä
- Sademiehen vastaehdotus – kahdeksan (8) ääntä
- Pidättäytyi äänestyksestä – ei kukaan
- Poissa – ei kukaan
Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus on hyväksynyt Sademiehen vastaehdotuksen.
Äänestysluettelo on liitteenä.
Sari Rauvanto-Eriksson teki Mari Nikkasen kannattamana seuraavan vastaehdotuksen (sivu 44, kohta 4.4): ”Kunnanhallituksen seminaarit järjestetään Sipoossa ilman yöpymistä (säästöarvio 3000?)”.
Puheenjohtaja totesi, että asiassa oli tehty kannatettu vastaehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä.
Puheenjohtaja ehdotti, että kunnanjohtajan ehdotusta kannattavat äänestävät ”jaa” ja Rauvanto-Erikssonin vastaehdotusta kannattavat äänestävät ”ei”. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Äänestys päättyi seuraaviin tuloksiin:
- Kunnanjohtajan ehdotus – kahdeksan (8) ääntä
- Rauvanto-Erikssonin vastaehdotus – kaksi (2) ääntä
- Pidättäytyi äänestyksestä – yksi (1) jäsen
- Poissa – ei kukaan
Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus on hyväksynyt kunnanjohtajan ehdotuksen.
Äänestysluettelo on liitteenä.
Sari Rauvanto-Eriksson teki Jenni Sademiehen kannattamana seuraavan vastaehdotuksen (sivu 54; kohta 4.5): ”Muutetaan tekstiä: ’Varhaiskasvatuksen henkilöstön vaatteiden tarjoaminen KESKEYTETÄÄN.’”
Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.
Sari Rauvanto-Eriksson teki seuraavan vastaehdotuksen (sivu 54, kohta 4.5): ”Kotihoidon tuen kuntalisä säilytetään ennallaan. YhYm rekrytoinnit -75 000e (jätämme YhYmin priorisoitavaksi, mikä/mitkä tehtävät viidestä esitetystä uudesta tehtävästä jätetään tekemättä).”
Vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Sari Rauvanto-Eriksson teki seuraavan vastaehdotuksen (sivu 71, kohta 4.7.1): ”Liikuntapalveluiden kappaleeseen ennen nuorisopalveluita: Nikkilään rakennetaan uimahalli 2030-luvun alussa. Uimahalli tarjoaa palveluita kaikenikäisille.”
Vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Tuomo Repo teki seuraavan vastaehdotuksen: ”Viitaten 1.9. jätettyyn valtuustoaloitteeseen esitän, että Sipoonrannan länsiosan puistikko suunnitellaan vuonna 2026 ja rakennetaan 27->”
Vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Jenni Sademies gjorde följande motförslag (sida 21, punkt 2.4.3) som understöddes av Sari Rauvanto-Eriksson och Mari Nikkanen: ”Ett tillägg i slutet av punkt 2.4.3: ’Utöver klimatfrågorna satsar Sibbo på att stärka den biologiska mångfalden.’”
Kommunstyrelsen godkände enhälligt motförslaget.
Jenni Sademies gjorde följande motförslag (sida 100, punkt 4.8.7) som understöddes av Sari Rauvanto-Eriksson: ”Ett tillägg i slutet av första hela stycket på sida 100: ’I kommunägda skogar finns det orsak att övergå till kontinuerlig beståndsvård i en så omfattande grad som möjligt. Kontinuerlig beståndsvård främjar både biologisk mångfald och bevarandet av rekreationsvärden. Dessutom garanterar den kommunen en jämnare inkomstström och på lång sikt ännu större ekonomisk avkastning från kommunägda skogar.’”
Ordföranden konstaterade att ett understött motförslag hade gjorts i ärendet och att omröstning därför var påkallad.
Ordföranden föreslog att “ja” röstar de som understöder kommundirektörens förslag och “nej” de som understöder Sademies motförslag. Omröstningspropositionen godkändes enhälligt.
Omröstningsresultat:
- Kommundirektörens förslag – tre (3) röster
- Sademies motförslag – åtta (8) röster
- Avstod från att rösta – ingen
- Frånvarande – ingen
Ordföranden konstaterade att kommunstyrelsen har beslutat godkänna Sademies motförslag.
Omröstningslistan finns som bilaga.
Sari Rauvanto-Eriksson gjorde följande motförslag (sida 44, punkt 4.4) som understöddes av Mari Nikkanen: ”Kommunstyrelsens seminarier kommer att ordnas i Sibbo utan övernattningar (beräknad besparing 3000?).’”
Ordföranden konstaterade att ett understött motförslag hade gjorts i ärendet och att omröstning därför var påkallad.
Ordföranden föreslog att “ja” röstar de som understöder kommundirektörens förslag och “nej” de som understöder Rauvanto-Erikssons motförslag. Omröstningspropositionen godkändes enhälligt.
Omröstningsresultat:
- Kommundirektörens förslag – åtta (8) röster
- Rauvanto-Erikssons motförslag – två (2) röster
- Avstod från att rösta – en (1) ledamot
- Frånvarande – ingen
Ordföranden konstaterade att kommunstyrelsen har beslutat godkänna kommundirektörens förslag.
Omröstningslistan finns som bilaga.
Sari Rauvanto-Eriksson gjorde följande motförslag (sida 54, punkt 4.5) som understöddes av Jenni Sademies: ”Texten redigeras: ‘Tillhandahållandet av kläder för personalen inom småbarnspedagogiken AVBRYTS.’”
Kommunstyrelsen godkände enhälligt motförslaget.
Sari Rauvanto-Eriksson gjorde följande motförslag (sida 54, punkt 4.5): ”Kommuntillägget för stöd för hemvård av barn förblir oförändrat. Rekryteringar inom sektorn för samhälle och miljö -75 000 euro (prioritering av vilka av de fem föreslagna nya befattningarna som inte ska inrättas överlåts till sektorn för samhälle och miljö).”
Motförslaget understöddes inte, varvid det förföll.
Sari Rauvanto-Eriksson gjorde följande motförslag (sida 71, punkt 4.7.1): “Ett tillägg till avsnittet om Idrottstjänsterna före Ungdomstjänsterna: ‘En simhall byggs i Nickby i början av 2030-talet. Simhallen erbjuder tjänster för alla åldrar.’”
Motförslaget understöddes inte, varvid det förföll.
Tuomo Repo gjorde följande motförslag: “Med hänvisning till den fullmäktigemotion som lämnades in den 1 september föreslår jag att parken i den västra delen av Sibbostrand ska planeras 2026 och byggas 27->.”
Motförslaget understöddes inte, varvid det förföll
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle. Puheenjohtaja määräsi, että asian käsittely jatkuu 10.11.2025 pidettävässä kokouksessa.
Kommunstyrelsen beslöt enhälligt att bordlägga ärendet. Ordföranden beslutade att behandlingen av ärendet fortsätter vid sammanträdet den 10.11.2025.
Liitteet / Bilagor
Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 10.11.2025 § 368
Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael
Ehdotus / Föredragande
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2026 talousarvio ja vuosien 2026–2028 taloussuunnitelma hyväksytään liitteen 1 mukaisena.
Kunnanjohtaja valtuutetaan tekemään teknisiä korjauksia liitteeseen.
Pykälä tarkastetaan välittömästi.
Kommunstyrelsen föreslår för fullmäktige att en budget för år 2026 och en ekonomiplan för åren 2026-2028 godkänns enligt bilaga 1.
Kommundirektören befullmäktigas att göra tekniska korrigeringar i bilagan.
Paragrafen justeras omedelbart.
Käsittely / Behandling Koulutusjohtaja Tommi Eränpalo, vs. talousjohtaja Edward Frisk, toimialajohtajan sijainen, nuorisopalveluiden palvelupäällikkö Mia Liljeberg ja henkilöstöpäällikkö Jan Rosenström selostivat asiaa kokouksessa.
Sonja Hällfors teki Jenni Sademiehen ym. kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Luonnollisempia materiaaleja leikkipaikoille. s. 139 Palvelurakentamisen investointeja kuvaavan kappaleen perään, lauseen ’Nikkilän kartanon alueen päiväkodin hankesuunnitelma käynnistetään vuonna 2028.’ jälkeen: Lapsia ja nuoria koskevissa palvelurakentamisen ulkotilojen investoinneissa lisätään luonnollisempien materiaalien valintaa ja kasvillisuuden määrää sekä varmistetaan riittävä varjoisuus.” Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.
Sonja Hällfors teki Jenni Sademiehen ym. kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Yläkoululaisten aamupala- ja koululounasruokailun kertamäärien kasvattaminen. s. 68 Lisätään mittari 2. strategiateeman alle: Sipoolaiset yläkoululaiset syövät useammin aamupalaa ja kouluruokaa. Kouluterveyskysely, koululounas lähtöarvo 48-51% yläkoululaisista syö koululounasta päivittäin (2025), tavoitearvo 60% (2027) Kouluterveyskysely, aamupala lähtöarvo 56 % yläkoululaisista syö aamupalan arkiaamuisin (2025), tavoitearvo 61% (2027)”. Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.
Sonja Hällfors teki Jenni Sademiehen ym. kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Ponsi. Kehitetään vuoden 2027 talousarvioon mittareita numeeriseen suuntaan toteutunut-toteutumatta-muotoisten mittareiden sijaan.” Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen toimenpidealoitteena yksimielisesti.
Sonja Hällfors teki Carola Juseliuksen ym. kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Sitovat tavoitteet 2026, muutokset tavoitteiden mittareihin seuraavasti: - Huolta herättäviin poissaoloihin on puututtu. Huolta herättävät poissaolot ovat selvittämättömiä poissaoloja tai luvattomia poissaoloja, jotka huoltaja on selvittänyt. Huolta herättävien poissaolojen määrä on vähentynyt 10 %:lla syyslukukauden 2025 määrästä verrattuna syyslukukauteen 2026. - Lukioiden hyvinvointikyselyn tulokset työrauhan osalta vuodelta 2026 ovat parantuneet vuoden 2024 hyvinvointikyselyn tuloksiin verrattuna. Opiskelijoiden, jotka kokevat, ettei oppitunneilla ole työrauhaa, määrä on vähentynyt 21,9 %:sta 10 %:iin tai alle. -Lukuseulan tuloksia ja niihin liittyviä toimenpiteitä on selvitetty opettajille kohdennetun kyselyn avulla. Toimenpiteiden vaikutusta on seurattu Lukuseulan tuloksiin. Lukuseulan tulokset osoittavat lukutaidon parantuneen syksyllä 2026 verrattuna syksyn 2025 Lukuseulan tuloksiin.” Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.
Tim Kankfelt teki Mari Nikkasen ym. kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Minskning av anslag för markanskaffning / Määrärahojen pienentäminen maanostoja varten. Sidan 144, SFP:s gruppförslag: anslaget för planerade markköp år 2026 minskas med -1,0 M€ (2,5M€ => 1,5M€). Motivering; balansering av budgeten 2026 och planläggningens begränsade resurser. Möjliga nya obligatoriska markköp via fullmäktige. Sivu 144, RKP: ryhmäehdotus: määrärahat maanostoja varten pienennetään vuonna 2026 -1,0M€:lla (2,5 M€ => 1,5 M€). Perustelu: budjetin tasapainottaminen vuonna 2026 ja kaavoituksen rajatut resurssit. Mahdolliset uudet pakolliset maanhankinnat valtuuston kautta.” Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.
Esa Kantee teki Sonja Hällforsin ym. kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”s.85. Kestävän kasvun, monimuotoinen asuminen ja sujuva liikkuminen kohta. Poistetaan Ke-Ni radan suunnitelma. Tämän hetken suhdannetilanteessa ei ole järkeä laittaa rahaa suunnitelmaan ja lisäksi rata toisi Sipoolle turvallisuus ongelmia, kuten kaikkiin radanvarsi kuntiin, joihin metro tai junarata on rakennettu.”
Puheenjohtaja totesi, että asiassa oli tehty kannatettu vastaehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä.
Puheenjohtaja ehdotti, että kunnanjohtajan ehdotusta kannattavat äänestävät ”jaa” ja Kanteen ehdotusta kannattavat äänestävät ”ei”. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Äänestys päättyi seuraaviin tuloksiin:
Kunnanjohtajan ehdotus – seitsemän (7) ääntä
Kanteen ehdotus – neljä (4) ääntä
Pidättäytyi äänestyksestä – ei kukaan
Poissa – ei kukaan
Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus on hyväksynyt kunnanjohtajan ehdotuksen.
Äänestysluettelo on liitteenä.
Sonja Hällfors teki Tuomo Revon kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Kotihoidon tuen kuntalisän leikkaamisesta luopuminen. s. 55 poistetaan kohta, että kotihoidon tuen kuntalisästä leikataan. Määrärahamuutos -75 000e alijäämää lisäämällä.”
Puheenjohtaja totesi, että asiassa oli tehty kannatettu vastaehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä.
Puheenjohtaja ehdotti, että kunnanjohtajan ehdotusta kannattavat äänestävät ”jaa” ja Hällforsin ehdotusta kannattavat äänestävät ”ei”. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Äänestys päättyi seuraaviin tuloksiin:
Kunnanjohtajan ehdotus – kuusi (6) ääntä
Hällforsin ehdotus – viisi (5) ääntä
Pidättäytyi äänestyksestä – ei kukaan
Poissa – ei kukaan
Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus on hyväksynyt kunnanjohtajan ehdotuksen.
Äänestysluettelo on liitteenä.
Mari Nikkanen teki Jenni Sademiehen ym. kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Hankitaan varhaiskasvatuksen uusille työntekijöille työvaatteista ulkohousut ja -takki (jätetään kengät ja asusteet hankkimatta). Kustannus 13 000 e/v. Perustelut: Sopeuttamistoimenpiteenä ehdotettu, että varhaiskasvatuksen työntekijöiden työvaatteiden hankinta lopetetaan kokonaan 1.1.2026 alkaen (säästö 55 000 e/v). Varhaiskasvatuksen työssä itsehankitut työvaatteet altistuvat jatkuvasti kulutukselle ja työvaatteita pitää ajoittain uusia omakustanteisesti. Sipoo on tarjonnut työvaatteita varhaiskasvatuksen työntekijöille vuodesta 2024 lähtien. Tämän tarkoituksena on ollut lisätä varhaiskasvatuksen työntekijöiden työhyvinvointia, positiivista työnantajamielikuvaa rekrytointivaiheessa, toimia kilpailuvalttina muihin kuntiin nähden ja edistää nykyisten työntekijöiden pitovoimaa kunnassa. Tarjoamalla jatkossakin työvaatteita varhaiskasvatuksen työntekijöille voidaan yllä pitää edellä mainittuja asioita. Henkilöstömenoja pienennetään vastaavalla summalla (13 000 e). Säästöt saavutetaan pienentyvinä sijaiskustannuksia sen kautta, että vanhempia ohjataan aktiivisesti välttämään tarpeettomien hoitoaikojen varaamista.” Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.
Jenni Sademies teki seuraavan vastaehdotuksen: ”Ei leikata koulutushankintoja puoleen nykyisestä. Määrärahan lisäys -10 000 €. Perutaan seuraava suunniteltu sopeutustoimi: Ei leikata koulutushankintoja puoleen nykyisestä”. Vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Jenni Sademies teki seuraavan vastaehdotuksen: ”Ei luovuta rekrytointikampanjoista ja työnantajamarkkinoinnista. Määrärahan lisäys -10 000 €. Perutaan seuraava suunniteltu sopeutustoimi: Ei luovuta rekrytointikampanjoista ja työnantajamarkkinoinnista.” Vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Jenni Sademies teki Sonja Hällforsin ym. kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Ei leikata kunnan työntekijöiden Smartum-etua 50 eurolla. Määrärahan lisäys -30 000 €. Perutaan seuraava suunniteltu sopeutustoimi: Ei leikata kunnan työntekijöiden Smartum-etua 50 eurolla.” Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.
Jenni Sademies teki seuraavan vastaehdotuksen: ”Ei vähennetä kunnan työntekijöiden saatavilla olevia työterveyspalveluja. Määrärahan lisäys -80 000 €. Perutaan seuraava suunniteltu sopeutustoimi: ’Ohjataan työterveyshuollon toimintaa kustannusten pienentämiseksi’ = ei vähennetä kunnan työntekijöiden saatavilla olevia työterveyspalveluja.” Vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Jenni Sademies teki Mari Nikkasen kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Ei siirretä Etelä-Sipoon kerhotoimintaa Nikkilään. Toimintakulut lisäys -33 000 € Perutaan seuraava suunniteltu sopeutustoimi: Ei siirretä Etelä-Sipoon kerhotoimintaa Nikkilään.”
Puheenjohtaja totesi, että asiassa oli tehty kannatettu vastaehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä.
Puheenjohtaja ehdotti, että kunnanjohtajan ehdotusta kannattavat äänestävät ”jaa” ja Sademiehen ehdotusta kannattavat äänestävät ”ei”. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Äänestys päättyi seuraaviin tuloksiin:
Kunnanjohtajan ehdotus – yhdeksän (9) ääntä
Sademiehen ehdotus – kaksi (2) ääntä
Pidättäytyi äänestyksestä – ei kukaan
Poissa – ei kukaan
Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus on hyväksynyt kunnanjohtajan ehdotuksen.
Äänestysluettelo on liitteenä.
Jenni Sademies teki seuraavan vastaehdotuksen: ”Perutaan seuraava suunniteltu sopeutustoimi: Bussikuljetusten vähentäminen. Toimintakulut määrärahan lisäys -30 000 € Perutaan seuraava suunniteltu sopeutustoimi: Bussikuljetusten vähentäminen.” Vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Jenni Sademies teki Carola Juseliuksen ym. kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Ei pudoteta koulukuljetuksia lakisääteiseen minimiin. Toimintakulut määrärahan lisäys -17 500 € Perutaan seuraava suunniteltu sopeutustoimi: Ei pudoteta koulukuljetuksia lakisääteiseen minimiin”. Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.
Jenni Sademies teki seuraavan vastaehdotuksen: ”Ei luovuta opetusta tukevista ohjelmista ja toiminnoista. s. 57 Toimintakulut määrärahan lisäys -40 000 € Perutaan seuraava suunniteltu sopeutustoimi: Ei luovuta opetusta tukevista ohjelmista ja toiminnoista”. Vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Jenni Sademies teki seuraavan vastaehdotuksen: ”Ei poisteta työehtosopimusten ulkopuolista koulutusta. Toimintakulut määrärahan lisäys -40 000 € Perutaan seuraava suunniteltu sopeutustoimi: Ei poisteta työehtosopimusten ulkopuolista koulutusta.” Vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Sonja Hällfors teki Jenni Sademiehen ym. kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Puistoruokailun jatkaminen, mutta kulujen kriittinen tarkastelu. Puistoruokailua jatketaan vuonna 2026, mutta parasta järjestämistapaa tarkistetaan kriittisesti. Kuluerot inflaatiokin huomioon ottaen ovat merkittävästi kasvaneet sen jälkeen kun järjestäminen siirtyi varhaiskasvatukselta arjen ja vapaa-ajan toimialueelle. Selvitetään mahdollisuutta myydä ruokaa myös täysi-ikäisille ruokailijoille sekä kotiin.” Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.
Ritva Tarvainen teki Tuomas J. Alaterän ym. kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Työllisyyspalvelut – kesäsetelit. Perutaan säästötoimenpiteet kesäsetelien osalta, 10K.” Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.
Jenni Sademies teki seuraavan vastaehdotuksen: ”Perutaan Arvan sopeutukset. Toimintakulut määrärahan lisäys -120 000 €. Perutaan Arvalle 29.10.2025 esitetyt sopeutukset.” Vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.
Sonja Hällfors teki Tuomas J. Alaterän kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Osallistuvan budjetoinnin kohdentaminen tarkemmin. Osallistuva budjetointi kohdennetaan vastaisuudessa tarkemmin vuorotellen erityisryhmille, kuten nuoret, vanhukset, koulut yms yleisen osbun sijasta ja budjetiksi määritellään 20 000e (esim. 10 000e Söderkulla, 10 000e Nikkilä) ja määrärahoja vähennetään 5 000e. Budjettivaikutus +5000e.” Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.
Carola Juselius teki Sonja Hällforsin ym. kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Kiva koulu. Poistetaan. Muut ohjelmat saavat jäädä”. Kunnanhallitus hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.
Utbildningsdirektör Tommi Eränpalo, tf. ekonomidirektör Edward Frisk, ställföreträdare för sektordirektör, servicechef för ungdomstjänster Mia Liljeberg och personalchef Jan Rosenström redogjorde för ärendet vid sammanträdet.
Sonja Hällfors gjorde följande motförslag som understöddes av Jenni Sademies m.fl.: ”Naturligare material vid lekplatser. s. 139 Efter meningen ’Projektplaneringen av ett daghem i Nickby gårds centrum inleds år 2028.’ i textstycket om investeringar i servicebyggande tilläggs: I investeringar i servicebyggande används naturligare materialval, mängden växtlighet ökas och tillräcklig skuggighet säkerställs när det gäller byggande av lokaler utomhus för barn och ungdomar.” Kommunstyrelsen godkände motförslaget enhälligt.
Sonja Hällfors gjorde följande motförslag som understöddes av Jenni Sademies m.fl.: ”Att öka antalet elever som äter frukost eller skollunch. s. 68 Under den strategiska åtgärden 2 tilläggs följande mätare: Högstadieeleverna i Sibbo äter frukost och skollunch oftare. Enkäten Hälsa i skolan, skollunch, utgångsvärde 48–51 % av högstadieeleverna äter skollunch dagligen (2025), målvärde 60 % (2027); enkäten Hälsa i skolan, frukost, utgångsvärde 56 % av högstadieeleverna äter frukost vardagsmorgnar (2025), målvärde 61 % (2027).” Kommunstyrelsen godkände motförslaget enhälligt.
Sonja Hällfors gjorde följande motförslag som understöddes av Jenni Sademies m.fl.: ”Kläm. Mätarna i budgeten för år 2027 utvecklas således att de är numeriska i stället för mätare i form av uppnåddes–uppnåddes inte.” Kommunstyrelsen godkände motförslaget som en åtgärdsmotion enhälligt.
Sonja Hällfors gjorde följande motförslag som understöddes av Carola Juselius m.fl.: ”Bindande mål 2026, ändringar i målens mätare enligt följande: – Oroväckande frånvaron har ingripits i. Oroväckande frånvaron är outredda frånvaron eller olovliga frånvaron som vårdnadshavaren har utrett. Antalet oroväckande frånvaro har minskat med 10 procent under höstterminen 2026 jämfört med höstterminen 2025. – Resultat av gymnasiernas enkät Hälsa i skolan visar att arbetsron har förbättrats år 2026 jämfört med enkätens resultat år 2024. Antalet elever som upplever att de inte har arbetsro under lektionerna har minskat från 21,9 procent till 10 procent eller mindre. – Läskollens resultat och samhörande åtgärder har utretts med en enkät riktad till lärare. Åtgärdernas inverkan på Läskollens resultat har uppföljts. Läskollens resultat från hösten 2026 visar att läskunnigheten har förbättrats jämfört med Läskollens resultat från hösten 2025.” Kommunstyrelsen godkände motförslaget enhälligt.
Tim Kankfelt gjorde följande motförslag som understöddes av Mari Nikkanen m.fl.: ”Minskning av anslag för markanskaffning / Määrärahojen pienentäminen maanostoja varten. Sidan 144, SFP:s gruppförslag: anslaget för planerade markköp år 2026 minskas med -1,0 M€ (2,5M€ => 1,5M€). Motivering; balansering av budgeten 2026 och planläggningens begränsade resurser. Möjliga nya obligatoriska markköp via fullmäktige. Sivu 144, RKP: ryhmäehdotus: määrärahat maanostoja varten pienennetään vuonna 2026 -1,0M€:lla (2,5 M€ => 1,5 M€). Perustelu: budjetin tasapainottaminen vuonna 2026 ja kaavoituksen rajatut resurssit. Mahdolliset uudet pakolliset maanhankinnat valtuuston kautta.” Kommunstyrelsen godkände motförslaget enhälligt.
Esa Kantee gjorde följande motförslag som understöddes av Sonja Hällfors m.fl.: ”s. 85 Hållbar tillväxt, mångsidigt boende och smidig trafik. Kervo–Nickby-banans trafikplan stryks. I detta konjunkturläge är det inte ändamålsenligt att lägga ned pengar på planen. Dessutom skulle banan medföra säkerhetsproblem i Sibbo såsom i andra kommuner vid järnvägar där man har byggt en metroförbindelse eller en tågbana.”
Ordföranden konstaterade att ett understött motförslag hade gjorts i ärendet och att omröstning därför var påkallad.
Ordföranden föreslog att ”ja” röstar de som understöder kommundirektörens förslag och ”nej” de som understöder Kantees förslag. Omröstningspropositionen godkändes enhälligt.
Omröstningen avslutades med följande resultat:
Kommundirektörens förslag – sju (7) röster
Kantees förslag – fyra (4) röster
Avstod från att rösta – ingen
Frånvarande – ingen
Ordföranden konstaterade att kommunstyrelsen godkände kommundirektörens förslag.
Röstlängden finns som bilaga.
Sonja Hällfors gjorde följande motförslag som understöddes av Tuomas Repo: ”Att avstå från nedskärning av kommuntillägget till stöd för hemvård av barn. s. 55 följande fras stryks: ’att minska kommuntillägget till stöd för hemvård av barn’. Ändringsanslaget på -75 000 euro täcks genom att öka underskottet.”
Ordföranden konstaterade att ett understött motförslag hade gjorts i ärendet och att omröstning därför var påkallad.
Ordföranden föreslog att ”ja” röstar de som understöder kommundirektörens förslag och ”nej” de som understöder Hällfors förslag. Omröstningspropositionen godkändes enhälligt.
Omröstningen avslutades med följande resultat:
Kommundirektörens förslag – sex (6) röster
Hällfors förslag – fem (5) röster
Avstod från att rösta – ingen
Frånvarande – ingen
Ordföranden konstaterade att kommunstyrelsen godkände kommundirektörens förslag.
Röstlängden finns som bilaga.
Mari Nikkanen gjorde följande motförslag som understöddes av Jenni Sademies m.fl.: ”För nyanställda inom småbarnspedagogiken erbjuds ytterbyxor och -jackor (kommunen avstår från anskaffning av skor och accessoarer). Kostnad 13 000 euro/år. Motivering: Enligt den föreslagna anpassningsåtgärden avbryts upphandlingen av arbetskläder till anställda inom småbarnspedagogiken i sin helhet från och med 1.1.2026 (besparing 55 000 euro/år). Arbetskläder som småbarnspedagogikens personal själv skaffar utsätts för ständigt slitage, och de anställda är med jämna mellanrum tvungna att skaffa nya arbetskläder på egen bekostnad. Sibbo kommun har erbjudit arbetskläder till anställda inom småbarnspedagogiken från och med år 2024. Avsikten har varit att förbättra de anställdas arbetshälsa inom småbarnspedagogiken, ge en positivare arbetsgivarbild vid rekryteringen, fungera som en konkurrensfördel gentemot andra kommuner och främja hållkraften av kommunens nuvarande anställda. Vi kan främja de ovannämnda faktorerna genom att erbjuda arbetskläder till anställda inom småbarnspedagogiken även i fortsättningen. Personalkostnaderna minskas med en motsvarande summa (13 000 euro). Besparingar nås genom minskade vikariekostnader således att vårdnadshavarna styrs aktivt att undvika bokning av onödiga vårdtider.” Kommunstyrelsen godkände motförslaget enhälligt.
Jenni Sademies gjorde följande motförslag: ”Utbildningsupphandlingar skärs inte ned till hälften av den nuvarande nivån. Ökning av anslaget med -10 000 euro. Följande planerade anpassningsåtgärd stryks: Utbildningsupphandlingar skärs inte ned till hälften av den nuvarande nivån.” Förslaget vann inte understöd varför det förföll.
Jenni Sademies gjorde följande motförslag: ”Kommunen avstår inte från rekryteringskampanjer och marknadsföring av arbetsgivarbilden. Ökning av anslaget med -10 000 euro. Följande planerade anpassningsåtgärd stryks: Kommunen avstår inte från rekryteringskampanjer och marknadsföring av arbetsgivarbilden.” Förslaget vann inte understöd varför det förföll.
Jenni Sademies gjorde följande motförslag som understöddes av Sonja Hällfors m.fl.: ”Kommunanställdas Smartum-förmån skärs inte ned med 50 euro. Ökning av anslaget med -30 000 euro. Följande planerade anpassningsåtgärd stryks: Kommunanställdas Smartum-förmån skärs inte ned med 50 euro.” Kommunstyrelsen godkände motförslaget enhälligt.
Jenni Sademies gjorde följande motförslag: ”Företagshälsovårdens tjänster som kommunanställda erbjuds skärs inte ned. Ökning av anslaget med -80 000 euro. Följande planerade anpassningsåtgärd stryks: ’Företagshälsovårdens verksamhet styrs för att minska kostnaderna’ = Företagshälsovårdens tjänster som kommunanställda erbjuds skärs inte ned.” Förslaget vann inte understöd varför det förföll.
Jenni Sademies gjorde följande motförslag som understöddes av Mari Nikkanen: ”Klubbverksamheten i södra Sibbo flyttas inte till Nickby. Tillägg till verksamhetskostnaderna med -33 000 euro, följande planerade anpassningsåtgärd stryks: Klubbverksamheten i södra Sibbo flyttas inte till Nickby.”
Ordföranden konstaterade att ett understött motförslag hade gjorts i ärendet och att omröstning därför var påkallad.
Ordföranden föreslog att ”ja” röstar de som understöder kommundirektörens förslag och ”nej” de som understöder Sademies förslag. Omröstningspropositionen godkändes enhälligt.
Omröstningen avslutades med följande resultat:
Kommundirektörens förslag – nio (9) röster
Sademies förslag – två (2) röster
Avstod från att rösta – ingen
Frånvarande – ingen
Ordföranden konstaterade att kommunstyrelsen godkände kommundirektörens förslag.
Röstlängden finns som bilaga.
Jenni Sademies gjorde följande motförslag: ”Följande planerade anpassningsåtgärd stryks: Antalet skolskjutsar med buss minskas. Tillägg till verksamhetskostnaderna med -30 000 euro, följande planerade anpassningsåtgärd stryks: Antalet skolskjutsar med buss minskas.” Förslaget vann inte understöd varför det förföll.
Jenni Sademies gjorde följande motförslag som understöddes av Carola Juselius m.fl.: ”Skolskjutsarna skärs inte ned till den lagstadgade miniminivån Tillägg till verksamhetskostnaderna med -17 500 euro, följande planerade anpassningsåtgärd stryks: Skolskjutsarna skärs inte ned till den lagstadgade miniminivån.” Kommunstyrelsen godkände motförslaget enhälligt.
Jenni Sademies gjorde följande motförslag: ”Kommunen avstår inte från program och verksamhet som stöder undervisningen. s. 57 Tillägg till verksamhetskostnaderna med -40 000 euro, följande planerade anpassningsåtgärd tas bort: Kommunen avstår inte från program och verksamhet som stöder undervisningen.” Förslaget vann inte understöd varför det förföll.
Jenni Sademies gjorde följande motförslag: ”Kommunen avstår inte från utbildningar som inte hör till kollektivavtalen. Tillägg till verksamhetskostnaderna med -40 000 euro, följande planerade anpassningsåtgärd stryks: Kommunen avstår inte från utbildningar som inte hör till kollektivavtalen.” Förslaget vann inte understöd varför det förföll.
Sonja Hällfors gjorde följande motförslag som understöddes av Jenni Sademies m.fl.: ”Parklunchen fortsätter men kostnaderna granskas kritiskt. Parklunchen fortsätter år 2026, men det bästa sättet att ordna parklunchen granskas kritiskt. Även då man beaktar inflationen har kostnaderna stigit betydligt efter att ordnandet överfördes från sektorn för småbarnspedagogik till sektorn för vardag och fritid. Kommunen utreder möjligheten att sälja mat även till vuxna och till hemmen.” Kommunstyrelsen godkände motförslaget enhälligt.
Ritva Tarvainen gjorde följande motförslag som understöddes av Tuomas J. Alaterä m.fl.: ”Sysselsättningstjänster – sommarjobbssedlar. Sommarjobbssedlarna skärs inte ned, 10 000 euro.” Kommunstyrelsen godkände motförslaget enhälligt.
Jenni Sademies gjorde följande motförslag: ”Sektorn för vardag och fritids anpassningsåtgärder stryks. Ökning av anslaget för verksamhetsintäkter till -120 000 euro. Anpassningsåtgärder som föreslagits till sektorn för vardag och fritid 29.10.2025 stryks.” Förslaget vann inte understöd varför det förföll.
Sonja Hällfors gjorde följande motförslag som understöddes av Tuomas J. Alaterä: ”Närmare allokering av deltagande budgetering. I fortsättningen görs en närmare allokering av den deltagande budgeteringen således att budgeteringen allokeras turvis mellan olika specialgrupper såsom ungdomarna, de äldre, skolorna, i stället för ett allmänt projekt för deltagande budgetering. Till anslaget reserveras 20 000 euro (t.ex. 10 000 euro i Söderkulla och 10 000 euro i Nickby) och anslagen minskas med 5 000 euro. Ändring i budgeten med + 5 000 euro.” Kommunstyrelsen godkände motförslaget enhälligt.
Carola Juselius gjorde följande motförslag som understöddes av Sonja Hällfors m.fl.: ”KiVa skola. Stryks. Andra program får återstå.” Kommunstyrelsen godkände motförslaget enhälligt.
Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että vuoden 2026 talousarvio ja vuosien 2026–2028 taloussuunnitelma hyväksytään liitteen mukaisena.
Kunnanjohtaja valtuutettiin tekemään teknisiä korjauksia liitteeseen.
Pykälä tarkastettiin välittömästi.
Kommunstyrelsen beslöt föreslå fullmäktige att en budget för år 2026 och en ekonomiplan för åren 2026-2028 godkänns enligt bilagan.
Kommundirektören befullmäktigades att göra tekniska korrigeringar i bilagan.
Paragrafen justerades omedelbart.
Liitteet / Bilagor
Valtuusto / Fullmäktige 17.11.2025 § 151
Kunnanhallituksen ehdotus / Kommunstyrelsens förslag
Valtuusto hyväksyy vuoden 2026 talousarvion ja vuosien 2026–2028 taloussuunnitelman liitteen mukaisena.
Fullmäktige godkänner en budget för år 2026 och en ekonomiplan för åren 2026-2028 enligt bilagan.
Käsittely / Behandling Martin Andersson teki Tom Sundbäckin ja Kasper Nybergin ym. kannattamana vastaehdotuksen Sipoon kunnan valokuituverkon myymisestä teleyritykselle (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Martin Andersson teki Tom Sundbäckin ja Kasper Nybergin ym. kannattamana vastaehdotuksen kaava-alueiden BA5 ja N65 investointien siirtämisestä vuosille 2027 ja 2028 (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Kicka Lindroos teki Micaela Römanin ja Karl-Erik Oljemarkin ym. kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Organens möten hålls huvudsakligen på plats - toimielinten kokouksia pidetään pääsääntöisesti läsnäkokouksena. i förslagen för inbesparingar i kommundirektörens budget föreslås att ’Puolet toimielinten kokouksista etäkokouksina – Hälften av organens möten på distans’ – Föreslås att detta INTE genomförs eftersom distansmöten oftast tar längre tid och är betydligt mindre effektiva än möten på plats. Medlemmarna i organet måste kunna se och kommunicera ansikte mot ansikte med varandra. Möten ordnas på distans endast undantagsvis i fullmäktige och styrelse. – Kostnaden förs in i underskottet.”
Sonja Hällfors teki Tom Sundbäckin, Hannu Maliniemen ja keskustan valtuustoryhmän ym. kannattamana vastaehdotuksen lasten kotihoidontuen kuntalisän säilyttämisestä nykyisellään vuonna 2026 ja leikkaamisesta vuonna 2027 (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Sonja Hällfors teki Hannu Maliniemen, Karl-Erik Oljemarkin ja keskustan valtuustoryhmän kannattamana vastaehdotuksen Kuntalan muuttoprojektin aikalisästä (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Tuomas Alaterä teki Ritva Tarvaisen, Katri Koskelan ja kokoomuksen valtuustoryhmän ym. kannattamana vastaehdotuksen jälkivalvontaan keskittyvän rakennus- ja ympäristövalvojan henkilöstöresurssin poistamisesta (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Jenni Sademies teki vihreän valtuustoryhmän kannattamana vastaehdotuksen konsernipalveluiden koulutushankintojen leikkaamisen perumisesta (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Jenni Sademies teki vihreän valtuustoryhmän kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Koulutus s. 58 ja 59 Perutaan koulutuksen toimialalle suunnattu sopeutustoimi jossa ehdotetaan henkilöstön koulutusten supistamista. Määrärahalisäys 40 000 €. Määrärahalisäys 40 000 €. Perutaan koulutuksen toimialalle suunnattu sopeutustoimi jossa ehdotetaan henkilöstön koulutusten supistamista 40 000 eurolla. Kate: Lisätyillä verotuloilla/ alijäämää kasvattamalla. Perustelut: Koulutuksen toimialan henkilökunnan mahdollisuuksia hankkia työtään ja ammattitaitoaan tukevaa koulutusta ei tule heikentää. On kunnan ja kuntalaisten etu, että kunnan työntekijät kehittävät ja pitävät yllä ammattitaitoaan. Koulutuksen toimialalta ei ole realistista sopeuttaa 40 000 € opettajien/henkilöstön täydennyskoulutuksista, sillä kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelman mukaisesti kaikilla työntekijöillä tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet jatkuvaan ja tavoitteelliseen ammatillisen osaamisen ylläpitämiseen ja edistämiseen. Samassa suunnitelmassa on linjattu toimialalle koulutustarpeita lukuvuoteen 2025–2026 liittyen mm. oppimisen tuen uudistukseen. Toimialan kulut ammatilliseen kouluttautumiseen ovat olleet aikavälillä 1–10/2025 yhteensä n. 25 000 €, joista oppilasrekisterin käyttöön ja päivittämiseen liittyviä koulutuksia on ollut yhteensä 11 000 €. Oppilasrekisteriosaamisella varmistetaan mm. kunnan saamat valtionosuudet. Yllä mainituista syistä sopeuttamispotentiaali ei ole realistinen.”
Jenni Sademies teki Kicka Lindroosin, Sari Rissasen ja vihreän valtuustoryhmän kannattamana vastaehdotuksen koululaisten bussikuljetusten supistamisen perumisesta (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Jenni Sademies teki vihreän valtuustoryhmän kannattamana vastaehdotuksen kirjastojen toimintaan kohdistetun sopeutustoimen perumisesta (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Jenni Sademies teki Eka Tuomaisen, Sari Rauvanto-Erikssonin ja vihreän valtuustoryhmän kannattamana vastaehdotuksen kulttuuripalveluiden tuotantoon suunnatun sopeutustoimen perumisesta (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Jenni Sademies teki Kicka Lindroosin, Kasper Nybergin ja vihreän valtuustoryhmän ym. kannattamana vastaehdotuksen ruokapalveluiden elintarvikekuluihin kohdistuvan sopeutusesityksen perumisesta (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Raija Tikkanen teki keskustan valtuustoryhmän ja sosialidemokraattisen valtuustoryhmän kannattamana vastaehdotuksen uimahallin rakentamiseen liittyvän suunnittelumäärärahan lisäämisestä talousarvioon (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Raija Tikkanen teki keskustan valtuustoryhmän kannattamana vastaehdotuksen lisäpanostuksesta ikäihmisten liikuntaan (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Lilli Kahri teki Tuomas Alaterän ja Miia Myyryläisen ym. kannattamana vastaehdotuksen lukutaitostrategian ottamisesta varhaiskasvatuksen sitovaksi tavoitteeksi (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Kicka Lindroos teki Martin Anderssonin kannattamana vastaehdotuksen valtuuston kokouksia koskevan lehti-ilmoittelun jatkamisesta (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Lilli Kahri teki vihreän valtuustoryhmän kannattamana vastaehdotuksen lukutaitostrategiaa ja lukuseulaa koskevasta sitovasta tavoitteesta (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Esa Kantee teki Sari Rauvanto-Erikssonin kannattamana seuraavan vastaehdotuksen Kerava–Nikkilä-radasta: ”S.88 kestävän kasvun, monimuotoinen asuminen ja sujuva liikkuminen kohta. Poistetaan Ke–Ni radan suunnitelma kohta. Tämän hetken suhdannetilanteessa ei ole järkeä laittaa rahaa suunnitelmaan jolle ei ole Sipoossa tarvetta. Lisäksi rata tuo tullessaan häiriö- turvallisuusongelmia kuten kaikkiin muihinkin alueisiin joihin juna/metro on rakennettu. Pidetään Sipoo sipoona.”
Lilli Kahri teki Tuomas Alaterän ja Lauri Korpimäen ym. kannattamana vastaehdotuksen kirjastopalveluista ja lukutaitostrategiasta (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Kicka Lindroos teki Tom Sundbäckin kannattamana vastaehdotuksen kesätöistä kirjastoissa (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Tuomas Alaterä teki Anders Söderlingin, Katri Koskelan ja kokoomuksen valtuustoryhmän ym. kannattamana vastaehdotuksen hulevesimaksusta luopumisesta (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Anders Söderling teki Jokke Härmän, Juha Kopran ja kokoomuksen valtuustoryhmän ym. kannattamana vastaehdotuksen uuden rakentamislain tulkinnasta ja markkinointikampanjasta vapaa-ajan asunnon omistaville (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Kicka Lindroos teki Tom Sundbäckin ja Karl-Erik Oljemarkin ym. kannattamana vastaehdotuksen hyvinvointityötä tekevien yhdistysten tukemisesta (ks. liitteenä oleva muutosesityslomake).
Hilla Honkanen teki Katri Koskelan kannattamana seuraavan vastaehdotuksen: ”Koulutus: Tekstimuutos s.59 mittareiden täsmentäminen kohtiin 1 ja 2. Koulutuksen toimialan sitovien tavoitteiden mittareiden täsmentäminen. 1. Hyvinvointia ja turvallisuutta arjessa ja yhteisöissä: Mittariksi huolta herättävien poissaolojen määrä on vähentynyt 10 %:lla syyslukukauden 2025 määrästä verrattuna syyslukukauteen 2026. 2. Laadukkaat palvelut lapsille ja nuorille: Mittariksi lukioiden hyvinvointikyselyn tulokset työrauhan osalta vuodelta 2026 ovat parantuneet vuoden 2024 hyvinvointikyselyn tuloksiin verrattuna. Opiskelijoiden, jotka kokevat, ettei oppitunneilla ole työrauhaa, määrä on vähentynyt 21,9 %:sta 10 %:iin tai alle.”
Martin Andersson gjorde ett motförslag med understöd av Tom Sundbäck och Kasper Nyberg m.fl. om att Sibbo kommuns fiberoptiska nät säljs till ett teleföretag (se bifogat ändringsförslag).
Martin Andersson gjorde ett motförslag med understöd av Tom Sundbäck och Kasper Nyberg m.fl. om överföring av investeringarna i detaljplanerna för BA5 och N65 till åren 2027 och 2028 (se bifogat ändringsförslag).
Kicka Lindroos gjorde följande motförslag med understöd av Micaela Röman och Karl-Erik Oljemark m.fl.: ”Organens möten hålls huvudsakligen på plats - toimielinten kokouksia pidetään pääsääntöisesti läsnäkokouksina. Säästöehdotuksissa kunnanjohtajan talousarviossa ehdotetaan, että ’Puolet toimielinten kokouksista etäkokouksina – Hälften av organens möten på distans’ – Ehdotetaan että tätä EI tehdä, koska etäkokoukset vievät yleensä enemmän aikaa ja ovat huomattavasti tehottomimpia kuin läsnäkokoukset. Toimielinten jäsenten on voitava nähdä ja keskustella kasvotusten. Etäkokouksia järjestetään ainoastaan poikkeuksellisesti valtuustossa ja kunnanhallituksessa. – Kulut siirretään alijäämään.”
Sonja Hällfors gjorde ett motförslag med understöd av Tom Sundbäck, Hannu Maliniemi och Centerns fullmäktigegrupp m.fl. om att kommuntillägget för stöd för hemvård av barn bevaras på den nuvarande nivån år 2026 och skärs ned år 2027 (se bifogat ändringsförslag).
Sonja Hällfors gjorde ett motförslag med understöd av Hannu Maliniemi, Karl-Erik Oljemark och Centerns fullmäktigegrupp om extra tid för Sockgårdens flyttprojekt (se bifogat ändringsförslag).
Tuomas Alaterä gjorde ett motförslag med understöd av Ritva Tarvainen, Katri Koskela och Samlingspartiets fullmäktigegrupp om avlägsnande av personalresursen byggnads- och miljöövervakare som fokuserar på efterhandskontroll (se bifogat ändringsförslag).
Jenni Sademies gjorde ett motförslag med understöd av De Grönas fullmäktigegrupp om återkallande av nedskärningen av koncerntjänsternas utbildningsupphandlingar (se bifogat ändringsförslag).
Jenni Sademies gjorde följande motförslag med understöd av De Grönas fullmäktigegrupp: ”Utbildning s. 58 och 59, Utbildningssektorns anpassningsåtgärd för att inskränka personalens utbildningar styrks. Anslaget ökas med 40 000 euro. Anslaget ökas med 40 000 euro. Utbildningssektorns anpassningsåtgärd för att inskränka personalens utbildningar med 40 000 euro stryks. Täckning: Med ökade skatteintäkter/ökat underskott. Motivering: Möjligheterna för utbildningssektorns personal att anskaffa utbildning som stöder arbetet och yrkeskunnigheten ska inte försvagas. Det är kommunens och kommuninvånarnas fördel att kommunanställda utvecklar och upprätthåller sin yrkeskunnighet. Det är inte realistiskt för utbildningssektorn att anpassa sin ekonomi med 40 000 euro inom fortbildning av lärare/personal, eftersom alla anställda ska ha likvärdiga möjligheter till kontinuerligt och målinriktat upprätthållande och främjande av yrkeskunnigheten i enlighet med kommunens personal- och utbildningsplan. I samma plan finns riktlinjer för sektorn om utbildningsbehov läsåret 2025–2026 gällande bl.a. revideringen av stöd för lärande. Sektorns utgifter för yrkesutbildning har under tidsperioden 1–10/2025 varit sammanlagt cirka 25 000 euro, varav sammanlagt 11 000 euro har varit för utbildningar om användning och uppdatering av elevregistret. Kunnande inom elevregistret säkerställer bl.a. kommunens statsandelar. Av ovannämnda skäl är anpassningspotentialen inte realistisk.”
Jenni Sademies gjorde ett motförslag med understöd av Kicka Lindroos, Sari Rissanen och De Grönas fullmäktigegrupp om att stryka inskränkningen av skolelevernas busskjutsar (se bifogat ändringsförslag).
Jenni Sademies gjorde ett motförslag med understöd av De Grönas fullmäktigegrupp om att stryka anpassningsåtgärden för bibliotekens verksamhet (se bifogat ändringsförslag).
Jenni Sademies gjorde ett motförslag med understöd av Eka Tuomainen, Sari Rauvanto-Eriksson och De Grönas fullmäktigegrupp om att stryka anpassningsåtgärden för Kulturtjänsternas produktion (se bifogat ändringsförslag).
Jenni Sademies gjorde ett motförslag med understöd av Kicka Lindroos, Kasper Nyberg och De Grönas fullmäktigegrupp om återkallande av anpassningsåtgärder för Kostservicens livsmedelskostnader (se bifogat ändringsförslag).
Raija Tikkanen gjorde ett motförslag med understöd av Centerns fullmäktigegrupp och Socialdemokratiska fullmäktigegruppen om att tillägga ett planeringsanslag i budgeten för byggande av en simhall (se bifogat ändringsförslag).
Raija Tikkanen gjorde ett motförslag med understöd av Centerns fullmäktigegrupp om tilläggssatsningar i de äldres motion (se bifogat ändringsförslag).
Lilli Kahri gjorde ett motförslag med understöd av Tuomas Alaterä och Miia Myyryläinen m.fl. om införande av läskunnighetsstrategin som ett bindande mål för småbarnspedagogiken (se bifogat ändringsförslag).
Kicka Lindroos gjorde ett motförslag med understöd av Martin Andersson om fortsatt tidningsannonsering gällande fullmäktiges sammanträden (se bifogat ändringsförslag).
Lilli Kahri gjorde ett motförslag med understöd av De Grönas fullmäktigegrupp om ett bindande mål för läskunnighetsstrategin och Läskollen (se bifogat ändringsförslag).
Esa Kantee gjorde följande motförslag med understöd av Sari Rauvanto-Eriksson om Kervo–Nickby-banan: ”S. 88 stycket om hållbar tillväxt, mångsidigt boende och smidig trafik. Punkten om Ke–Ni-banan stryks. Det är inte vettigt att i detta konjunkturläge lägga pengar på en plan som det inte finns behov av i Sibbo. Dessutom kommer banan att medföra störningar och säkerhetsproblem såsom det har skett i alla andra områden med tåg/metro. Låt oss hålla Sibbo som Sibbo.”
Lilli Kahri gjorde ett motförslag med understöd av Tuomas Alaterä och Lauri Korpimäki m.fl. om Bibliotekstjänsterna och läskunnighetsstrategin (se bifogat ändringsförslag).
Kicka Lindroos gjorde ett motförslag med understöd av Tom Sundbäck om sommarjobb i biblioteken (se bifogat ändringsförslag).
Tuomas Alaterä gjorde ett motförslag med understöd av Anders Söderling, Katri Koskela och Samlingspartiets fullmäktigegrupp m.fl. om avstående av dagvattenavgifter (se bifogat ändringsförslag).
Anders Söderling gjorde ett motförslag med understöd av Jokke Härmä, Juha Kopra och Samlingspartiets fullmäktigegrupp m.fl. om tolkning av den nya bygglagen och marknadsföringskampanjen för ägare av fritidsbostäder (se bifogat ändringsförslag).
Kicka Lindroos gjorde ett motförslag med understöd av Tom Sundbäck och Karl-Erik Oljemark m.fl. om att stödja föreningar som idkar välfärdsfrämjande arbete (se bifogat ändringsförslag).
Hilla Honkanen gjorde följande motförslag med understöd av Katri Koskela: ”Utbildning: Textändring s. 59 precisering av mätare i punkt 1 och 2. Precisering av mätarna för utbildningssektorns bindande mål. 1. Välfärd och trygghet i vardagen och gemenskaperna: Som mätare tilläggs att antalet oroväckande frånvaron har minskat med 10 procent från hösttermin 2025 jämfört med hösttermin 2026. 2. Högklassiga tjänster för barn och ungdomar: Som mätare tilläggs att resultaten gällande arbetsro i enkäten Hälsa i skolan för gymnasier har förbättrats år 2026 jämfört med resultaten år 2024. Studeranden som upplever att de inte har arbetsro under lektionerna har minskat från 21,9 procent till 10 procent eller mindre.”
Päätös / Beslut
Valtuusto päätti yksimielisesti jättää pöydälle vuoden 2026 talousarvion ja vuosien 2026–2028 taloussuunnitelman. Kannatetut vastaehdotukset annettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
Puheenjohtaja ilmoitti, että valtuusto jatkaa talousarvion ja taloussuunnitelman käsittelyä 15.12.2025.
Fullmäktige beslutade enhälligt bordlägga budgeten för år 2026 och ekonomiplanen för åren 2026-2028. De understödda ändringsförslagen tillställdes kommunstyrelsen för beredning.
Ordförande meddelade att fullmäktige fortsätter behandlingen av budgeten och ekonomiplanen 15.12.2025.
Liitteet / Bilagor
Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 08.12.2025
273/02.02.01/2025
Esittelijä / Föredragande Kunnanjohtaja / Kommundirektör Grannas Mikael
Ehdotus / Förslag
Kunnanhallitus käsittelee valtuuston lähetekeskustelussa 17.11.2025 jätetyt kannatetut vastaehdotukset ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy, että vuoden 2026 talousarvioon ja vuosien 2026-2028 taloussuunnitelmaan tehdään muutoksia liitteen 6 mukaisesti.
Pykälä tarkastetaan välittömästi.
Kommunstyrelsen behandlar de motförslag som lämnades och understöddes i samband med fullmäktiges remissdebatt 17.11.2025 och föreslår fullmäktige att fullmäktige godkänner att ändringar görs i budgeten för år 2026 och ekonomiplanen för åren 2026-2028 enligt bilaga 6.
Paragrafen justeras omedelbart.
Käsittely / Behandling
Liitteet / Bilagor
Liite Bilaga 1 - Talousarvio 2026 Sipoon kunta |
Liite Bilaga 2 - Äänestystiedot kh 20.10.2025 § 343 |
Liite Bilaga 3 - Äänestystiedot kh 10.11.2025 § 368 |
Liite Bilaga 4 - Ryhmäpuheenvuorot, kv 17.11.2025 § 151 |
Liite Bilaga 5 - Luettelo kannatetuista ehdotuksista, kv 17.11.2025 § 151 |
Liite Bilaga 6 - Kannatetut muutosesitykset, kh 8.12.2025 |