Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 395


Ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2023 eduskuntavaaleissa / Förhandsröstningsställen och röstningsställen på valdagen vid riksdagsvalet 2023

 

Kunnanhallitus / Kommunstyrelsen 19.12.2022 § 395  

1158/00.00.00.01/2022  

Valmistelija / Beredare: hallintopäällikkö / förvaltningschef Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestysksen ajanjakso on kotimaassa 22.-28.3.2023.

Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee hyvissä ajoin ennen vaaleja päättää kunnassa olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista. Lisäksi kunnanhallitus määrää missä sosiaalihuollon toimintayksiköissä ennakkoäänestys järjestetään.

Valtuusto päättää vaalilain 8 §:n mukaan äänestysalueista. Sipoon valtuusto on 15.4.2013 § 50 päättänyt, että Sipoon kunnassa on seitsemän äänestysaluetta.

Äänestysaika vaalipäivän äänestyspaikoissa on klo 9.00-20.00. Vaalilain 48 §:n mukaisesti ennakkoäänestys toimitetaan kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kunnanhallituksen päätöksellä määrättynä aikana, joka ei saa olla arkisin ennen klo 8:aa eikä klo 20:n jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen klo 9:ää eikä klo 18:n jälkeen.

Kunnan on vaalijärjestelyissään huolehdittava siitä, että äänestyspaikat ovat saavutettavia ja esteettömiä ja että äänestäminen äänestyspaikoissa on kaikissa tilanteissa äänestäjille mahdollisimman turvallista ja että järjestelyt myös näyttävät äänestäjien silmissä siltä. Yhtä lailla äänestyspaikoissa on pystyttävä huolehtimaan vaalivirkailijoiden turvallisuudesta.

Oikeusministeriö kehottaa kuntia ottamaan huomioon kulloisenkin epidemiatilanteen ja varautumaan siihen, että tilanne voi vaatia samanlaisia erityisjärjestelyitä, joita toteutettiin Covid-19-pandemian osalta vuoden 2021 kuntavaaleissa ja vuoden 2022 aluevaaleissa.

Vuoden 2022 aluevaaleihin verrattuna äänestyspaikkoihin esitetään seuraavia muutoksia:

Kirkonkylän (3) äänestysalueen vaalipäivän äänestyspaikaksi ehdotetaan Sibbo gymnasiumin sijasta Sipoon Enteriä. Sibbo gymnasiumin rakennuksessa tehdään parhaillaan peruskorjausta, ja Sipoon Enter on äänestyspaikaksi sopiva tila, joka sijaitsee keskeisellä paikalla.

Terveyskeskuksen sairaalan Akuutti- ja kuntoutusosasto sekä Sateenkaari sijaitsevat tällä hetkellä väistötiloissa Mäntsälässä, joten näiden laitosten äänestysten järjestelyistä vastaa Mäntsälän kunta.

Esittelijä / Föredragande Talousjohtaja / Ekonomidirektör Kivilevo Pekka

Ehdotus / Förslag Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2023 eduskuntavaaleissa käytetään seuraavia vaalipäivän äänestyspaikkoja  

Äänestysalue, Äänestyspaikka 
1. Paippinen, Norra Paipis skola (Pohjois-Paippisten ruots. koulu)
2. Talma, Talman koulu
3. Kirkonkylä, Sipoon Enter
4. Nikkilä, Nikkilän Sydän
5. Västerskog, Hedåsen
6. Söderkulla, Miili (Sipoonlahden koulu)
7. Box, Boxby skola (Boxin ruots. koulu)  

Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2023 eduskuntavaaleissa käytetään seuraavia kiinteitä ennakkoäänestyspaikkoja: 
- Nikkilän kirjasto
- Södekullan kirjasto 

Kiinteät ennakkoäänestyspaikat ovat avoinna ke-pe 22.-24.3. klo 9-18, la-su 25.-26.3. klo 10-18 ja ma-ti 27.-28.3. klo 9-20.  

Lisäksi kunnanhallitus päättää, että järjestetään kiertävä ennakkoäänestys seuraavissa paikoissa seuraavan aikataulun mukaisesti:
- Södra Paipis skola (Etelä-Paippisten ruots. koulu), ke 22.3. klo 17-20
- Linnanpellon paloasema, to 23.3. klo 17-20 
- Hindsbyn Byagården, la 25.3. klo 12-15 
- Simsalön koulu, su 26.3. klo 12-15
- Gesterbyn paloasema, su 26.3. klo 12-15 
- Salpar skola (Salparin ruots. koulu), ma 27.3. klo 17-20
- Spjutsundin Byarsborg, ti 28.3. klo 17-20  

Ennakkoäänestys järjestetään myös seuraavissa laitoksissa:
- Palvelutalo Elsie
- Asumispalveluyksikkö Suvirinne
- Asumispalveluyksiköt Suvikuja ja Suvituuli
- Palvelutalo Linda
- Palvelukoti Attendo Joenranta
- Pensionärshemmet Kullen
- Hoivakoti Attendo Kaskiniitty
- Palvelukoti Kotivalli 

Kommunstyrelsen beslutar att följande röstningsställen på valdagen används vid riksdagsvalet år 2023:  

Röstningsområde, Röstningsställe
1. Paipis, Norra Paipis skola
2. Tallmo, Talman koulu (Tallmo finska skola)
3. Kyrkoby, Sibbo Enter
4. Nickby, Nickby Hjärta
5. Västerskog, Hedåsen
6. Söderkulla, Miili (Sipoonlahden koulu)
7. Box, Boxby skola  

Kommunstyrelsen beslutar att följande fasta förhandsröstningsställen används vid riksdagsvalet 2023:
- Nickby bibliotek
- Söderkulla bibliotek

De fasta förhandsröstningsställena är öppna on-fr 22-24.3. kl. 9-18, lö-sö 25-26.3 kl. 10-18 och må-ti 27-28.3 kl. 9-20.  

Dessutom beslutar kommunstyrelsen att förhandsröstning ordnas med ett ambulerande förhandsröstningsställe på följande platser enligt följande tidtabell: 
- Södra Paipis skola, on 22.3 kl. 17-20 
- Borgby branddepå, to 23.3 kl. 17-20
- Hindsby Byagården, lö 25.3 kl. 12-15
- Simsalö skola, sö 26.3 kl. 12-15
- Gesterby branddepå, sö 26.3 kl. 12-15
- Salpar skola, må 27.3 kl. 17-20
- Spjutsund Byarsborg, ti 28.3 kl. 17-20 

Förhandsröstning ordnas också på följande anstalter:
- Servicehuset Elsie
- Serviceboendeenheten Solliden
- Serviceboendeenheterna Solgränd och Sommarvind
- Servicehuset Linda
- Palvelukoti Attendo Joenranta
- Pensionärshemmet Kullen
- Hoivakoti Attendo Kaskiniitty
- Palvelukoti Kotivalli

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Kommunstyrelsen godkände enhälligt föredragandens förslag.

 

Liitteet / Bilagor