RSS-linkki
Kokousasiat:https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen valiokunta / Tekniska utskottet
Pöytäkirja 04.05.2021/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Katusuunnitelman hyväksyminen, Pohjanniityn kadut; Nikkilä / Godkännande av gatuplaner, gator i Norrängen; Nickby
Tekninen valiokunta / Tekniska utskottet 04.05.2021 § 59
413/10.03.01.00.00/2021
Valmistelija / Beredare: Rakennuttajainsinööri / Byggingenjör, Pietu Pankkonen, pietu.pankkonen (at)sipoo.fi
Pohjanmetsänreuna, Pohjanniitynpolku, Pohjanmetsäntien jatke sekä Kylävuorentien jatke ovat asemakaavan NG9 mukaisia uusia katuja, joiden yhteyteen on kaavoitettu tontteja pientaloasumiseen. Alueen katujen rakentamistyöt aloitetaan v. 2021. Lisäksi alueelle rakennetaan sorapintainen pysäköintialue ja puistokäytäviä sekä viheralue leikkipuistoineen.
Katusuunnitelmat on tehnyt Destia Oy, Sipoon kunnan Katu- ja viheralueet -yksikön toimesta ja ne on esitetty liitteissä 1-5.
Katusuunnitelmaehdotukset ovat olleet julkisesti nähtävänä 15.4.-29.4.2021. Nähtävilläoloaikana jätettiin kolme (3) muistutusta (liitteet 6, 7 ja 8). Muistutuksen antaneille vastataan erikseen ruotsiksi.
Ensimmäinen muistutuksen antaja (liite 6) ei ollut tyytyväinen Pohjanmetsäntien kevyen liikenteen väylien leveyteen, jotka palvelisivat vain pientä määrää tulevia tontteja ja piti suunnitelmaa niiltä osin verorahojen tuhlaamisena. Hän näki ratkaisun epätasa-arvoisena muihin alueen katuihin nähden, joissa ei ole kevyen liikenteen kulkuväyliä tai päällysteitä. Samalla hän osoitti huolensa, että kunta käyttäisi myöhemmin perusteluna näin leveää kevyen liikenteen väylää tien jatkorakentamiselle NG8 Kartanonrinteen alueelle.
Vastauksena mainitaan, että kyseinen alue on keskeisiä Nikkilän kasvua ajavia kaava-alueita, jota rakennetaan sillä periaatteella, että sen infrarakentaminen on toimivaa ja huomioi mahdollisimman laajasti myös sitä ympäröivät alueet. Vaikka NG8-kaava-alueella ei ole vielä voimassa olevaa kaavaa, on tulevaisuudessa joka tapauksessa varauduttava jonkinlaiseen asuinalueen laajenemiseen, vaikka sen laajuus ja ajallinen toteutuminen on vielä tässä vaiheessa epävarma. Lisäksi kadun leventäminen jälkikäteen ei ole taloudellisesti kannattavaa infrarakenteiden siirtämisten ja tonttien rajalla olevien rakenteiden ja istutusten vaurioitumisriskin vuoksi.
Toinen muistutuksen antaja (liite 7) esitti huolensa siitä, että suunnitelmakuvissa on esitetty alustavana varauksena kevyen liikenteen väylän rakentaminen hänen sekä viereisen kiinteistön alueille. Tuleva kevyen liikenteen väylä vaatisi kunnalta tonttialueiden osittaista lunastamista ja kiinteistörajalla olevien näköesteenä toimivien suojapuiden kaatamista. Rakentaminen aiheuttaisi muistutuksen antajan mukaan myös 1 metrin korkeuseron tontin ja kadun välillä.
Vastauksena mainitaan, että kyseinen osa katualuetta ei kuulu NG9 Pohjanniityn kaava-alueeseen eikä tulevaan urakkaan. Suunnitelmakuvassa on esitetty rakentaminen alustavana varauksena. Muistutuksessa mainitun kohdan katualueen mahdolliseen leventämiseen voidaan ottaa kantaa vasta asemakaavan laatimisen yhteydessä. Tällaisen asemakaavan laatiminen ei ole mukana kunnan kaavoitusohjelmassa 2021-2025.
Kolmas muistutuksen antaja (liite 8) otti kantaa suunnitelmakuvassa esitettyyn Pohjanmetsäntien pl 210 suojatien sijaintiin ajoväylän kaarteessa sekä Kylävuorentien kavennettuun tieosuuteen. Muistutuksen antajan mielestä suojatie pitäisi siirtää sellaiseen sijaintiin, jossa ei olisi näköesteitä ja missä se palvelisi paremmin liikkumista. Kavennettuun suojatien osuuteen hän ehdotti lisäksi hidastetta, koska pelkkä kavennettu tie ei muistutuksen mukaan estäisi tarpeeksi ajonopeuksia.
Vastauksena mainitaan, että liikennejärjestelyt ja niiden toteutetut sijainnit ovat käyneet yleis- ja rakennussuunnitteluvaiheessa tarkastuksessa sekä kunnan liikennesuunnittelijan että suunnitelmat laatineen konsultin liikennesuunnittelijan osalta, jotka ovat ottaneet kantaa käytettävyyden lisäksi myös turvallisuusnäkökulmiin. Mikäli vielä urakan alkamisvaiheen työmaapalvelussa todetaan tehtävän muutoksia, nämä voidaan toteuttaa ennen rakentamista suunnitelmamuutoksina niiltä osin kuin tarpeellista.
Muistutukset eivät vaikuta katusuunnitelmien toteuttamiseen eikä hyväksymiseen.
Esittelijä / Föredragande Tekninen johtaja / Teknisk direktör Myllyvirta Ilari
Ehdotus / Förslag Tekninen valiokunta päättää hyväksyä Pohjanniitty NG9:n katusuunnitelman.
Tekniska utskottet beslutar godkänna gatuplaner för Norrängen, NG9
Käsittely / Behandling Charlotta Engblom ehdotti asian jättämistä pöydälle.
Monika Hämäläinen kannatti Charlotta Engblomin ehdotusta.
Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu pöydälle jättö ehdotus minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: äänestys nimenhuudolla, jossa käsittelyn jatkamista kannattavat äänestävät "jaa" ja asian pöydälle jättämistä kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Äänestys:
Käsittelyn jatkaminen "jaa" - 2 ääntä: Juha Kopra ja Rainer Boman
Pöydälle jättäminen "ei" - 4 ääntä: Charlotta Engblom, Monika Hämäläinen, Anna-Karoliina Mattila ja Karl-Erik Oljemark
Puheenjohtaja totesi, että asia jätettiin pöydälle äänin 4-2.
Charlotta Engblom föreslog att bordlägga ärendet.
Monika Hämäläinen understödde Charlotta Engbloms förslag.
Ordförande konstaterade att det förutom föredragandes hade gjorts ett bordläggningsförslag varför man måste rösta. Ordförande föreslog följande röstningsförfarande: omröstning med namnupprop, där de som understöder fortsättning av behandlingen röstar "ja" och de som understöder bordläggandet av ärendet röstar "nej". Förslaget godkändes enhälligt.
Röstning:
Fortsättning av behandlingen"jaa" - 2 st: Juha Kopra och Rainer Boman
Bordläggningen "nej" - 4 st: Charlotta Engblom, Monika Hämäläinen, Anna-Karoliina Mattila och Karl-Erik Oljemark
Ordförande konstaterade att ärendet bordlades med rösterna 4-2.
Päätös / Beslut Tekninen valiokunta päätti jättää asian pöydälle äänestyksen jälkeen äänin 4-2.
Tekniska utskottet beslöt bordlägga ärendet efter omröstning med rösterna 4-2.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |