Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 16



 

 

Hallintosäännön 20 §:n tekninen korjaus

 

Kunnanhallitus 26.02.2024 § 53 

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

Valtuusto hyväksyi 20.3.2023 § 28 hallintosäännön päivityksen, jossa määriteltiin uusi henkilöstöorganisaatio sekä toimialajohtajat. Päivitetty hallintosääntö astui voimaan 1.5.2023.

Tämän jälkeen on havaittu, että hallintosäännön 20 § Konsernijohto on jäänyt päivittämättä teknisen johtajan osalta. Teknisen johtajan virka on lakkautettu ja yhdyskunnan ja ympäristön toimialajohtajana toimii yhdyskuntajohtaja.

Hallintosäännön 20 § korjataan näin ollen muotoon ”Kunnan konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus, kunnanjohtaja, talousjohtaja ja yhdyskuntajohtaja.”

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi hallintosäännön teknisen korjauksen liitteen mukaisesti.

Käsittely  

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

 

Liitteet

 

 

Valtuusto 08.04.2024 § 16  

449/00.01.01.00/2023  

 

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto hyväksyy hallintosäännön teknisen korjauksen liitteen mukaisesti. 

Käsittely 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen. 

Liitteet 

 

Liite 1 - Sipoon kunnan hallintosääntö (kv 8.4.2024)