Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 7



 

 

Hakemus Pohjois-Nikinmäessä sijaitsevan kiinteistön liittämiseksi Vantaan kaupunkiin

 

Kunnanhallitus 21.08.2023 § 252 

 

Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi, hallintopäällikkö Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

Sipoon kunnalle on saapunut kuntajaon muuttamista koskeva hakemus. Hakemuksessa esitetään, että Sipoon kuntaan kuuluva kiinteistö Riikantupa RN:o 753-431-1-43 liitettäisiin Vantaan kaupunkiin. Kiinteistö on 5 000 m2 suuruinen ja sijaitsee Sipoon ja Vantaan rajalla Pohjois-Nikinmäessä. Hakemuksessa tuodaan esiin, että ko. kiinteistön vieressä oleva kiinteistö on valtioneuvoston päätöksellä liitetty Vantaan kaupunkiin vuoden 2018 alusta alkaen. Hakemuksen mukaan Vantaan julkiset palvelut ovat lisäksi selvästi lähempänä hakijoita kuin Sipoon palvelut.

Kuntajaon muuttamisen edellytykset

Kuntajaon muuttamisesta ja muutoksen edellytyksistä on säädetty kuntarakennelaissa. Kuntajakoa voidaan muuttaa, jos muutos edistää elinvoimaisen, alueellisesti eheän ja yhdyskuntarakenteeltaan toimivan kuntarakenteen muodostumista.

Lisäksi muutoksen on parannettava:

1) kunnan toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta tai muuten edistää kunnan toimintakykyä;

2) alueen asukkaiden palveluja tai elinolosuhteita;

3) alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia; tai

4) alueen yhdyskuntarakenteen toimivuutta.

Esityksen tehneen kunnan jäsenen kotikunnan kunnanhallitus hankkii esityksestä muutoksen kohteena olevien kuntien valtuustojen lausunnot. Lausunnosta tulee kuntarakennelain 11 §:n mukaan ilmetä kunnan kanta kuntajaon muuttamiseen perusteluineen. Lausuntoa pyytänyt kunnanhallitus toimittaa esityksen ja kuntien lausunnot valtiovarainministeriölle, joka voi päättää kunnan osan siirtämisestä toiseen kuntaan, jos muutoksen kohteena olevan kunnan valtuusto ei sitä vastusta tai hylätä esityksen, jos muutoksen kohteena oleva kunta sitä vastustaa tai jos kuntajaon muuttamiselle ei ole kuntarakennelain mukaisia edellytyksiä. Muutoin kuntajaon muuttamisesta päättää valtioneuvosto.

Kunnan osan siirtämisestä toiseen kuntaan voidaan kuntarakennelain 19 §:n mukaan päättää valtuuston vastustuksesta huolimatta, jos

1) muutos on muutosta vastustavan kunnan kannalta vähäinen ottaen huomioon muutoksen vaikutukset kunnan asukasmäärään, maapinta-alaan, kunnallisiin palveluihin, talouteen, elinkeinotoimintaan, yhdyskuntarakenteen kehitykseen tai muihin niihin verrattaviin seikkoihin; tai

2) alueen kehittäminen edellyttää muutosta eikä muutos merkittävästi heikennä vastustavan kunnan toimintakykyä ja edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä tai rahoituksesta.

Valtioneuvosto voi ratkaista asian kuntarakennelain asettamien edellytysten rajoissa.

Lausuntopyyntö

Sipoon kunnanhallitus pyytää Vantaan kaupunginvaltuuston lausuntoa kuntajaon muuttamista koskevasta hakemuksesta 31.12.2023 mennessä. Lausunto toimitetaan sähköpostitse Sipoon kunnan kirjaamoon kirjaamo@sipoo.fi.

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus päättää pyytää Vantaan kaupunginvaltuuston lausuntoa kuntajaon muuttamista koskevasta hakemuksesta 31.12.2023 mennessä.

Käsittely 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

 

Liitteet

 

Kunnanhallitus 22.01.2024 § 15 

 

Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi, hallintopäällikkö Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

Vantaan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 11.12.2023 § 13 käsitellyt Sipoon kunnan lausuntopyyntöä ja todennut lausunnossaan, että kuntarakennelaissa määritellyt kuntajaon muuttamisen edellytykset eivät täyty ja Vantaan kaupunki vastustaa esitettyä kuntarajan siirtoa.

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto esittää valtiovarainministeriölle lausuntonaan, että Sipoon kunta yhtyy Vantaan kaupunginvaltuuston lausuntoon eikä hyväksy haettua rajasiirtoa.

Käsittely 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

 

Liitteet

 

Valtuusto 12.02.2024 § 7  

296/00.01.00.00.00/2021  

 

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto esittää valtiovarainministeriölle lausuntonaan, että Sipoon kunta yhtyy Vantaan kaupunginvaltuuston lausuntoon eikä hyväksy haettua rajasiirtoa. 

Käsittely 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen. 

Liitteet 

 

Liite 1 - Hakemus 24.2.2022 Tontin siirto Vantaan puolelle / henkilötiedot peitetty

Liite 2 - 2 kpl karttakuvaa tontista Hakemus 24.2.2022

Liite 3 - Liitekartta_753-431-0001-0043

Liite 4 - 19.12.2023 Vantaan kaupungin lausunto esityksestä kuntarajan siirtämiseksi Nikinmäessä (Riikantupa, 753-431-1-43)