Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 1


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Valtuusto 12.02.2024 § 1  

Kokouskutsu on lähetetty valtuuston ja kunnanhallituksen jäsenille

sähköisesti ja julkaistu kunnan nettisivuilla.  

 

Päätös Nimenhuudon toimittamisen jälkeen puheenjohtaja totesi, että saapuvilla oli 36 varsinaista valtuutettua.      

Seuraavat valtuutetut olivat ilmoittaneet olevansa estyneitä:      

Pauliina Räike, hänen tilalleen oli kutsuttu SDP:n 1. varavaltuutettu Sari Rissanen.     

Anders Söderling, hänen tilalleen oli kutsuttu Kokoomuksen 1. varavaltuutettu Petri Haikonen.     

Hanna Kuntsi, hänen tilalleen oli kutsuttu SDP:n 2. varavaltuutettu Eva Kuntsi.

Jenni Sademies, hänen tilalleen oli kutsuttu Vihreiden 1. varavaltuutettu Hilla Honkanen.

Jenni Lastuvuori, hänen tilalleen oli kutsuttu Perussuomalaisten 3. varajäsen Risse Koponen.

Puheenjohtaja totesi, että läsnä oli 41 jäsentä.

Puheenjohtaja totesi, että kokous oli laillisesti koollekutsuttu ja päätösvaltainen.