Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 85


Liite 1 - Arviointikertomuksen 2022 vastineet

 

 

Arviointikertomus 2022, vastineet

 

Kunnanhallitus 11.09.2023 § 270 

 

Valmistelija: talousjohtaja Pekka Kivilevo, pekka.kivilevo(at)sipoo.fi

Vuoden 2022 arviointikertomus käsiteltiin valtuuston kokouksessa 5.6.2023. Valtuusto kehotti kunnanhallitusta käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan valtuustolle 31.10.2023 mennessä lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Kunnan johtoryhmä on valmistellut liitteenä olevat vastineet arviointikertomukseen vuodelta 2022.

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että liitteessä olevat vastineet merkitään tiedoksi ja annetaan lausuntona tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta tilikaudelta 2022. 

Käsittely  

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

 

Liitteet

 

Valtuusto 02.10.2023 § 85  

334/02.06.01.03/2022  

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto merkitsee liitteessä olevat vastineet tiedoksi ja antaa ne lausuntona tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta tilikaudelta 2022.

Käsittely 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen. 

Liitteet 

 

Liite 1 - Arviointikertomuksen 2022 vastineet