Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet
Pöytäkirja 14.06.2023/Pykälä 92


Konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimen muuttaminen viraksi

 

Sivistysvaliokunta / Bildningsutskottet 14.06.2023 § 92  

662/01.01.00.00/2023  

Valmistelija / Beredare: Varhaiskasvatusjohtaja / direktör för småbarnspedagogik, Mervi Keski-Oja, mervi.keski-oja(at)sipoo.fi

Eduskunta hyväksyi joulukuussa 2021 varhaiskasvatuslain muutoksen, jonka myötä varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen oikeus tukeen vahvistui merkittävästi. Lapsen tukea vahvistava muutos varhaiskasvatuslakiin tuli voimaan 1.8.2022.

 Lakimuutoksen perusteella lapselle tulee antaa tarvittavia ja yksilöllisesti kohdennettuja tuen muotoja joustavasti ja viipymättä. Uusi lakimuutos vaatii, että tehostetusta ja erityistä tuesta lapselle tulee tehdä aina hallintopäätös ja huoltajia on kuultava ennen päätöstä. Lisäksi myös yleisen tuen piiriin kuuluvien lasten tukipalveluista tulee uuden lakimuutoksen mukaan tehdä hallintopäätös, jos lapsi tarvitsee seuraavia tukipalveluja esim. erityisopettajan opetus, tulkitsemis- ja avustajapalvelut. Tarjottavaa tukea lapselle tulee suunnitella inkluusioperiaatteen mukaisesti, ja kohdentaa niihin ryhmiin, joissa kulloinkin on lisätuelle tarve. 

 Näiden yksiköllisesti kohdennettujen tuen muotojen joustava suunnitteleminen ja tarpeiden arviointi vaatii enemmän resursseja kuin aiemmin ja hallintopäätösten tekeminen lisää konkreettisesti työn määrää. Varhaiskasvatuksen toimialalla on perusteltua muuttaa nykyistä käytäntöä siten, että jatkossa varhaiskasvatuksen eritysopettaja tekee hallintopäätökset tuen tarpeessa oleville lapsille varhaiskasvatusjohtajan sijaan. Yhden konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimen muuttaminen viraksi mahdollistaa jatkossa muutoksen.  Varhaiskasvatuksen erityisopettajien tiimissä ei ole muita viranhaltijoita.

 Tehtävää hoitavaa henkilöä on kuultu ja hän suostuu muutokseen. Palvelussuhteen muuttamisella viraksi ole vaikutusta palkkaukseen.

 Toimivalta

 Sipoon kunnan hallintosäännön mukaan (40 §) Valtuusto päättää kunnanjohtajan viran perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta. Kunnanhallitus päättää muiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta.

Esittelijä / Föredragande Varhaiskasvatusjohtaja / Direktör för småbarnspedagogik Keski-Oja Mervi

Ehdotus / Förslag Sivistysvaliokunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että perustetaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan virka, ja virka täytetään siirtämällä tehtävää hoitava toimenhaltija ilman hakumenettelyä.

Bildningsutskottet beslutar föreslå kommunstyrelsen att det inrättas en tjänst som speciallärare inom småbarnspedagogiken och att tjänsten besätts genom att förflytta den befattningsinnehavare som sköter uppgiften till tjänsten utan ansökningsförfarande

Käsittely / Behandling  

Päätös / Beslut Sivistysvaliokunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen teknisellä korjauksella.

Bildningsutskottet godkände enhälligt föredragandens förslag med teknisk korrigering.

 

Liitteet / Bilagor