Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 61



 

 

Aloite Keravan Energian sähkön myynnin ja tuotannon kustannusten sekä hinnoittelun avoimuudesta - Heikki Vestman ym.

 

Valtuusto 12.12.2022 § 115 

 

Heikki Vestman ja 13 muuta valtuutettua jättivät aloitteen, jossa esitetään, että Keravan Energia julkaisee välittömästi sähkön myynnin sekä tuotannon kustannusrakenteen sekä yhtiön sähkönmyynti- ja tuotantoliiketoiminnan tuloksen kolmannella ja neljännellä vuosineljänneksellä sekä tiedot siihen, mihin sähkösopimusten hinnoittelu perustuu.             

Päätös Valtuusto merkitsi aloitteen tiedoksi.

 

 

Kunnanhallitus 29.05.2023 § 192 

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

Sipoon kunnan johto on käynyt omistajaohjausneuvotteluja Keravan kaupungin johdon kanssa mm. yhtiön toiminnasta ja sähkön hinnoittelusta. Näitä on käsitelty Keravan Energian yhtiökokouksessa. Aloitteen johdosta Keravan Energialta on pyydetty vastinetta, joka on toimitettu kunnalle 22.5.2023.

Keravan Energian vastine muodostuu oikeudellisesta selvityksestä, jossa arvioidaan mahdollisia lainsäädännön asettamia rajoituksia sähkösopimusten hinnoittelussa sekä mahdollisia lainsäädännön ja sopimusten asettamia rajoituksia sähkön myynnin hinnoittelun avoimuuteen liittyen. Oikeudellinen selvitys koskee sekä Heikki Vestmanin ym. jättämää valtuustoaloitetta että kuntalaisaloitetta kalliiden määräaikaisten sähkösopimusten kohtuullistamisesta (kh 27.2.2023 § 79).

Oikeudellisen selvityksen johtopäätöksinä todetaan, että Keravan Energian hinnoittelun perusteet ja niiden määräytyminen ovat Keravan Energian liike- ja ammattisalaisuuksia, eikä lainsäädäntö velvoita Keravan energiaa avaamaan hinnoitteluaan valtuustoaloitteessa vaaditulla tavalla. Hinnoittelun perusteiden avaaminen voisi johtaa Keravan Energian edun vastaisiin seurauksiin, esim. salassapitovelvoitteiden rikkomisen sanktioiden muodossa.

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus merkitsee vastineen tiedoksi. Lisäksi kunnanhallitus antaa asian valtuustolle tiedoksi ja esittää, että aloite on täten loppuun käsitelty.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.      
 

Käsittely 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.
 

Valtuusto 08.06.2023 § 61  

1566/00.04.02/2022  

 

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto merkitsee vastineen tiedoksi ja päättää, että aloite on täten loppuun käsitelty.

Käsittely 

Päätös Valtuusto merkitsi vastineen tiedoksi ja päättää, että aloite on täten loppuun käsitelty.

Liitteet 

 

Liite 1 - Valtuustoaloite Keravan Energian sähkön myynnin ja tuotannon kustannusten sekä hinnoittelun avoimuudesta - Heikki Vestman ym.

Liite 2 - Keravan Energian vastaus aloitteeseen "Valtuustoaloite Keravan Energian sähkön myynnin ja tuotannon kustannusten sekä hinnoittelun avoimuudesta"