Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen koulutusjaosto
Pöytäkirja 07.03.2023/Pykälä 10


 

Koulutuspalveluiden toimintakertomus ja tilinpäätös 2022

 

Suomenkielinen koulutusjaosto 07.03.2023 § 10  

334/02.06.01.03/2022  

Valmistelija: Opetuspäällikkö Riikka Strandström, riikka.strandstrom(at)sipoo.fi, Opetuspäällikkö Hannu Ollikainen, hannu.ollikainen(at)sipoo.fi

Talous- ja hallinto-osaston talousyksikkö on ohjeistanut toimielimiä vuoden 2022 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen valmistelussa. Toimintakertomuksessa käsitellään sivistysvaliokunnan alaisuudessa toimivien tulosalueiden toimintaa, keskeisiä tunnuslukuja, sekä kunnanvaltuuston sivistyslautakunnalle asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumista.

Vuoden 2022 toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä on esitettävä selvitys valtuuston vuoden 2022 talousarviossa asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.

Alustavan vuoden 2022 tilinpäätöksen mukaan koulutuspalveluiden tilikauden toimintakate on toteutunut 98,9 %:sti. Toimintatuottojen toteuma oli 129,6 % ja toimintakulujen toteuma 100,7 %.

Koulutuspalveluiden vuoden 2022 tilinpäätös ja toimintakertomus on liitteenä.

Esittelijä Opetuspäällikkö Strandström Riikka

Ehdotus Koulutusjaosto päättää merkitä asian tiedoksi ja päättää esittää sivistysvaliokunnalle, että se hyväksyy koulutuspalveluiden vuoden 2022 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja sitovien tavoitteiden toteuman.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

Käsittely 

Päätös Koulutusjaosto päätti merkitä asian tiedoksi ja päätti esittää sivistysvaliokunnalle, että se hyväksyy koulutuspalveluiden vuoden 2022 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja sitovien tavoitteiden toteuman.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

 

Liitteet