Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 7


 

 

Eronpyyntö valtuuston jäsenyydestä - Kirsi Toivola

 

Kunnanhallitus 30.01.2023 § 29 

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

Kirsi Toivola on 18.1.2023 pyytänyt eroa valtuutetun luottamustoimesta puolueesta eroamisen ja muuttuneen työtilanteen vuoksi.

Kuntalain 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

Kuntalain 17 §:n 2 momentin mukaisesti valtuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet uudeksi valtuutetuksi tulee sijaantulojärjestyksen mukaisesti Perussuomalaisten valtuustoryhmän ensimmäinen varavaltuutettu Jari Hursti.

Vaalilain 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja, jos varavaltuutettujen määrä jää valtuuston toimikauden aikana vajaaksi. Valtuuston myönnettyä Kirsi Toivolalle eron valtuutetun luottamustoimesta, valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa nimeämään Perussuomalaisten valtuustoryhmälle 5. varavaltuutetun.

Esittelijä  Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
- myöntää Kirsi Toivolalle eron valtuutetun luottamustoimesta,
- toteaa, että valtuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet uudeksi valtuutetuksi tulee Jari Hursti, ja
- toteaa, että keskusvaalilautakunta nimeää Perussuomalaisten valtuustoryhmälle 5. varavaltuutetun jäljellä olevaksi ajaksi toimikaudesta 2021-2025. 

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

Käsittely  

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.
 

 

Liitteet

 

Valtuusto 06.02.2023 § 7  

25/00.00.01.02/2023  

 

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto
- myöntää Kirsi Toivolalle eron valtuutetun luottamustoimesta,
- toteaa, että valtuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet uudeksi valtuutetuksi tulee Jari Hursti, ja
- toteaa, että keskusvaalilautakunta nimeää Perussuomalaisten valtuustoryhmälle 5. varavaltuutetun jäljellä olevaksi ajaksi toimikaudesta 2021-2025.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

Käsittely 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

Liitteet