Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristövaliokunta / Byggnads- och miljöutskottet
Pöytäkirja 27.10.2022/Pykälä 268


Ilmoitusasiat / Delgivningar

 

Rakennus- ja ympäristövaliokunta / Byggnads- och miljöutskottet 27.10.2022 § 268  

    

Viranhaltijapäätökset / Tjänstemannabeslut 

Ympäristövalvontapäällikkö / Miljötillsynschef 

Lupapäätös 11.10.2022 § 13/2022 Päätös tilapäisestä melua ja tärinää aiheuttavasta toiminnasta louhinnan aikana - Sipoon kunta, katu- ja viheralueet / Beslut angående verksamhet som tillfälligt orsakar buller och skakning vid brytning av sten - Sibbo kommun, gator och grönområden, Bastukärr. Ilmoitus koskee Bastukärrin teollisuusalueen hulevesiviemäröinnin rakentamista siten, että hulevesiyhteys Keuksuontien päädystä liitetään Ruduksen lupavelvoitteen mukaisen valliojan kautta alueen hulevesialtaaseen. Louhinta-alue sijaitsee Sipoon kunnan omistamalla kiinteistöllä 753-421-7-107. Louhinta on myönnetty määräyksin ja ehdoin / Brytningen av sten har godkänts med bestämmelser och villkor.

Yksiköiden omat ilmoituisasiat / Enheternas egna delgivningar

Lausunto asiassa HHaO dnro 22925/2021, joka koskee Sipoon rakennus- ja ympäristövaliokunnan päätöstä 16.6.2022 § 73 (HHaO dnro 3459/2022) jätelain mukaisessa asiassa. Lisäksi Helsingin hallinto-oikeus on varannut mahdollisuuden täydentää (HHaO dnro 22925/2021) vs. ympäristövalvontapäällikön 20.8.2021 antamaa lausuntoa valituksenalaisesta Sipoon rakennus- ja ympäristövaliokunnan päätöksestä 28.4.2021 § 35. 15.9.2022

Vaasan hallinto-oikeus / Vasa förvaltningsdomstol

Päätös Dnro 86/11.01.00/2021, VHaO 1161/2022 - Ilmoitus Sipoon kunnan Rakennus- ja ympäristövaliokunnalle valituksesta sekä pyyntö toimittaa päätös sekä päätöksenteon perusteena olleet asiakirjat Vaasan hallinto-oikeuteen. Muutoksenhakija on Sipoon Humus Oy koskien Sipoon kunnan Rakennus- ja ympäristövaliokunnan päätöstä 25.8.2022 § 100. 6.10.2022.

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto / Regionförvaltningsverket i Södra Finland 

Päätös asiassa dnro: ESAVI/25955/2022
Asian käsittely jätetään sillensä, koska hakija on peruuttanut hakemuksen. 11.10.2022

Päätös ESAVI/45734/2021. Päätös nro 309/2022. Neste Porvoon jalostamon ympäristöluvan lupamääräysten 3 ja 4 muuttaminen, Porvoo.
Aluehallintovirasto muuttaa Neste Oyj:n Porvoon öljynjalostamon toimintaa koskevan ympäristöluvan nro 319-320/2016/1 lupamääräyksiä koskien energiantuotantoyksiköiden savukaasujen rikkidioksidipitoisuuksien sekä typen oksidien painotettuja keskiarvoja. 12.10.2022.

Päätös ESAVI/45735/2021, Päätös nro 296/2022. Neste Porvoon jalostamon ympäristöluvan muuttaminen kaasuturbiinin KTVL2. Porvoo.
Aluehallintovirasto myöntää ympäristöluvan Neste Oyj:n Kilpilahden voimalaitos Oy:n toiminnan muutokselle, joka koskee kaasuturbiinivoimalaitos KTVL2:n toiminnan muuttamista hätätarkoituksessa toimivaksi energiantuotantoyksiköksi (sähköteho noin 42MW), joka käyttää polttoaineinaan maakaasua, kevyttä polttoöljyä ja kevyttä polttoöljyä vastaavia jalostamon keskitisleitä. 30.9.2022.

 

Päätös ESAVI/35395/2021, Päätös nro 253/2022. Maankaatopaikan ja kierrätysterminaalin toiminnan muuttaminen hulevesien osalta, Pornainen. Hakija NCC Industry Oy. Hakemus koskee maankaatopaikan ja kierrätysterminaalin toimintaa osoitteessa Ukonojantie 69, 07190 Pornainen. Aluehallintovirasto myöntää ympäristöluvan NCC Industry Oy:n maankaatopaikan ja kierrätysterminaalin toiminnan olennaiselle muuttamiselle. Lupa koskee maankaatopaikan hulevesien johtamista hakemuksessa esitetysti Bikindalinojaan.6.9.2022.


Ilmoitus ESAVI/45735/2021, Päätös nro 296/2022. Neste Porvoon jalostamon ympäristöluvan muuttaminen kaasuturbiinin KTVL2 osalta ja toiminnan aloittamislupa, Porvoo. 30.9.2022

 

Ilmoitus kuulutuksesta ESAVI/27197/2022.Kapelin asentaminen meren pohjaan välille Krokholmen-Musta-Hevonen ja valmistelulupa, Sipoo Aluehallintovirasto antaa tiedoksi julkisella kuulutuksella aluehallintovirastojen verkkosivuilla. Kuulutus ja hakemusasiakirjat pidetään nähtävillä 18.10-24.11.2022 .18.10.2022.

 

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / Närings-, trafik- och miljöcentralen i Nyland  

Tieto kiinteistön 753-421-7-282 lisäämisestä maaperän tilan tietojärjestelmään Keuksuontie 4, Sipoo, (UUDELY/1220/2022)
Uudenmaan ELY-keskus on 13.10 tarkastanut maaperän puhdistuksen loppuraportin (Jätteellisen maaperän kunnostus, Keuksuontie 4, Sipoo, Ramboll Finland Oy 23.6.2022) ja toteaa, että alueella ei ole jatkotoimenpidetarvetta. 13.10.2022 

Lausunto UUDELY/12170/2022 koskien sähkökaapelin asentamista Sipoonjoen ali, Sipoo.Insplan Oy on tehnyt ilmoituksen Sipoon Energia Oy:n puolesta sähkökaapelin sijoittamisesta Sipoonjoen ali Sipoossa.
Uudet maakaapelit 20 kV AHXW ja 0,4 kV AXMK asennetaan suuntaporaamalla. Toteutus vuoden 2023 tai 2024 aikana, kesto yksi päivä. Rantautumiskohdat ovat kiinteistöillä 753-419-4-16 ja 753-419-4-1285, vesialueen kiinteistötunnukset ovat 753-419-4-1604 ja 753-876-3-0. 14.10.2022.
 

Ilmoitus vesistöön rakentamisesta, ruoppaus- ja niittoilmoitus, ruoppaus, Sipoo, kiinteistöt ----------------------------------------------- Vastaanottoilmoitus ruoppaustyöstä saapunut 14.10.2022.

 

Ilmoitus vesistöön rakentamisesta, ruoppaus- ja niittoilmoitus, ruoppaus, kivien poisto, Sipoo, --------------. Vesistön kiinteistötunnus -------------. Vesialue on järjestäytymätön osakaskunta, jossa osakastiloja yli 200. Naapurit ----------------------------------------------) ovat tietoisia ruoppauksesta ja ovat hyväksyneet toimenpiteen. Läjitys omalle kiinteistölle -------------- Vastaanottoilmoitus ruoppaustyöstä saapunut 29.9.2022.

 

Ilmoitus UUDELY/12521/2022 jätteen hyödyntämisestä maarakentamisessa 9.9.2022. Sibbo Skyttekille ry/Sibbo Skyttekille rf. Ampuradantie 105, Sipoo. Rakennetaan valli, jonka keventävä kerros on 5 m ja peitetään maa-aineksella (1 m). Hyödynnettävä jätemateriaali on renkaat ja rengasrouhe, 15 000 t. Jätteen luovuttajana toimii Kuusakoski Oy. Hyödyntämisaika 09/2022-09/2023. Sipoon kunta, rakennusvalvonta. päätös annettu 20.06.2022 toimenpidelupapäätös § 252. ELY:n ilmoitus, 28.09.2022.
 

Ilmoitus UUDELY/13045/2022 jätteen hyödyntämisestä maarakentamisessa 28.9.2022: Sibbo Skyttekille ry/Sibbo Skyttekille rf. Ampuradantie 105, Sipoo. Rakennetaan valli, jonka keventävä kerros on 5 m ja peittetään maa-aineksella (1 m). Hyödynnettävä jätemateriaali on renkaat ja rengasrouhe, (2 000 t). Jätteen luovuttaja on Suomen Rengaskierrätys ja hyödyntämisaika 10/2022-12/2022. Sipoon kunta, rakennusvalvonta. 20.6.2022 § 252 toimenpidelupapäätös 22-0322-T. ELY:n ilmoitus, 4.10.2022.
 

Ilmoitus UUDELY/12954/2022 jätteen hyödyntämisestä maarakentamisessa 20.9.2022, johon toimitettu täydennystä 29.9.2022: Sibbo Skyttekille ry/Sibbo Skyttekille rf. Ampuradantie 105, Sipoo. Jäte hyödynnetään kenttärakenteissa (tukitoiminta-alue), sekä jakavassa että kantavassa kerroksessa, (jätekerrosten ilmoitettu enimmäispaksuus rakenteessa 1,2 m). Päällystetään asfaltilla. Hyödynnettävät jätemateriaalit ovat biokattilan petihiekka, (5 000 t) ja kivihiilen polton pohjatuhka, (2 000 t) sekä betonimurske,(4 000 t). Jätteen luovuttajat ovat Vantaan Energia Oy (jätteet peräisin Martinlaakson voimalaitoksesta), Umacon Oy (betonijäte peräisin purkukohteesta Koskelonkuja 4, Espoo). Hyödyntämisaika 09/2022-09/2023. Sipoon kunta, rakennusvalvonta. päätös annettu 20.06.2022 toimenpidelupapäätös § 252. ELY:n ilmoitus, 29.09.2022.

 

Ilmoitus UUDELY/12810/2022 jätteen hyödyntämisestä maarakentamisessa 21.9.2022: Etelän Hallit Oy Hyödyntämispaikka Työpaikkatie 14, Sipoo. Kohteena on kenttän (varastohallin piha-alue sekä liikennöintialueet), jakava kerros, jota päällystetään asfaltilla. Jätteen luovuttaja on Rudus Oy. Hyödyntämisaika 10/2022-05/2023. Sipoon kunta, rakennusvalvonta. LP 22-0286-R, päätös 20.6.2022 § 222. ELY:n ilmoitus, 5.10.2022
 

Lausuntopyyntö asiassa UUDELY/7510/2022 sekä UUDELY/8914/2022. Lausuntopyyntö Hangelbyn ja Kallbäckin pohjavesialueiden poistamisesta kartoituksesta ja luokituksesta. Sipoo. Hakija Sipoon Vesi. Hangelbyn 2-luokan pohjavesialueesta Sipoon Vesi ja Keski-Uudenmaan Vesi ovat todenneet esityksessään, että pohjavesialue ei vedenlaadun vuoksi sovellu yhdyskuntien vedenhankintaan. Kallbäckin 2-luokan pohjavesialueesta Sipoon Vesi ja Keski-Uudenmaan Vesi ovat todenneet esityksessään, että saatava vesimäärä on pieni ja pohjaveden laatu on heikko. Vesilaitoksilla ei ole intressejä pohjavesialueen hyödyntämiseksi. 22.8.2022.
 

Uudenmaan jätehuoltoviranomainen / Nylands avfallshanteringsmyndighet

Muutos jätehuoltomääräyksissä. Jätehuoltomääräyksiin pieniä muutoksia 1.10.2022 alkaen. Jätelautakunta hyväksyi muutokset kokouksessaan 7.9.2022. 22.9.2022.
 

Muut raportit ja ilmoitukset / Övriga rapporter och anmälningar  

Savijärven hoitokalastuksen loppuraportti vuodelta 2022 8.10.2022

Porvoon edustan merialueen yhteistarkkailun tulokset 28.9.2022. 7.10.2022

Öljyvahinko, Ampuradantiellä Sipoossa, 100-200ltr kevyttä polttoöljyä pääsi murskepintaiselle tielle säiliöauton konerikon takia. 13.10.2022

Öljyvahinko, Porvoon jalostamon satamassa havaittiin sunnuntai-iltana 2.10.2022 öljykalvoa laiturin 2-3 läheisyydessä. Vuotoja on etsitty jalostamoalueella ja satamassa, mutta lähde ei toistaiseksi tunnistettu. 4.10.2022.

 

Neste Porvoon jalostamo. Ilmoitus epäillystä vuodosta OW-linjassa. Havaittu elokuussa pehmentymää säiliöiden T14 -17 vallitilassa, vallitilaan kerääntyy satunnaisesti hiilivetyjä veden mukana. Korjaavia toimenpiteitä on toteutettu. Mahdollinen vuotopaikka laajuus ja pilaantuneisuus on selvityksessä 30.9.2022

 

Neste Porvoon jalostamo - Raportti: Päiväkohtaisen NOx- ympäristöluparajan ylitys kattila K5 5.1.2022. Tapahtunut elokuussa 2022. 30.9.2022.
 

Ehdotus / Förslag Ilmoitusasiat merkitään tiedoksi

Delgivningarna antecknas för kännedom.

Päätös / Beslut Rakennus- ja ympäristövaliokunta merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi.

Byggnads- och miljöutskottet antecknar delgivningarna för kännedom.