Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 81


 

 

Eronpyyntö suomenkielisen koulutusjaoston varajäsenyydestä - Anna Kajander

 

Kunnanhallitus 12.09.2022 § 277 

 

Valmistelija: / förvaltningschef Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

Valtuusto valitsi Anna Kajanderin 30.8.2021 § 96 varajäseneksi suomenkieliseen koulutusjaostoon toimikaudeksi 2021-2025. Anna Kajander on 5.9.2022 pyytänyt eroa luottamustoimesta paikkakunnalta poismuuton vuoksi.

Kuntalain (410/2015) 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen valitaan toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi uusi luottamushenkilö. Valittavan henkilön tulee olla vaalikelpoinen valiokuntaan kuntalain 74 §:n mukaisesti.

Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia.

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
- myöntää Anna Kajanderin eron suomenkielisen koulutusjaoston varajäsenen luottamustoimesta ja
- valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen suomenkieliseen koulutusjaostoon (Jenny Putkurin henkilökohtainen varajäsen) jäljellä olevaksi ajaksi toimikaudesta 2021-2025.

Käsittely 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.
 

 

 

Valtuusto 03.10.2022 § 81  

225/00.00.01.02/2022  

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto
- myöntää Anna Kajanderille eron suomenkielisen koulutusjaoston varajäsenen luottamustoimesta ja
- valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen suomenkieliseen koulutusjaostoon (Jenny Putkurin henkilökohtainen varajäsen) jäljellä olevaksi ajaksi toimikaudesta 2021-2025.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

Käsittely 

Päätös Valtuusto 
- myönsi Anna Kajanderille eron suomenkielisen koulutusjaoston varajäsenen luottamustoimesta ja 
- valitsee Pauliina Tapion uudeksi varajäseneksi suomenkieliseen koulutusjaostoon (Kia Lindströmin henkilökohtainen varajäsen) jäljellä olevaksi ajaksi toimikaudesta 2021-2025. 

Pykälä tarkastettiin välittömästi