Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 27



 

 

Sipoon strategia 2022-2025

 

Kunnanhallitus 11.04.2022 § 118 

 

Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi

Sipoon kunta on laatinut valtuustokauden strategian. Työ jaettiin kolmeen vaiheeseen ja aloitettiin jo ennen kuntavaaleja syksyllä 2020.

Ensimmäisessä vaiheessa ja strategiatyön lähtökohdaksi joulukuu 2020-maaliskuu 2021 kerättiin näkemyksiä kuntalaisilta ja kunnan työntekijöiltä erilaisten kyselyjen muodossa. Kuntalaisille osoitetussa Sipoon tulevaisuuden suuntaviivoja kartoittavassa kyselyssä nousivat tärkeiksi strategisiksi teemoiksi kunnan vetovoimatekijät, yhteisöllisyys ja turvallisuus, syrjäytymisen ehkäisy, sote- ja sivistyspalvelujen järjestämisen tulevaisuus, sekä kestävä kehitys tavoitteineen. Työntekijöiden kyselyssä tärkeiksi strategisiksi teemoiksi nousivat osallisuus ja päätöksenteko, kumppanuudet, hyvä hallinto, sekä tiedolla johtaminen.

Toisessa vaiheessa maalis-lokakuussa 2021 kunnan johtoryhmä valmisteli kuntalain edellyttämiä ja aiemmasta osallistamismateriaalista nousseita teemoja ja niiden strategisia vaihtoehtoja.

Kolmannessa vaiheessa lokakuusta 2021 eteenpäin uudet valtuutetut työstivät kuntastrategiaa valtuustuseminaarissa perustuen valmisteltuihin teemoihin, niiden vaihtoehtoihin sekä vaikutusarviointeihin. Seminaarin perusteella materiaalia jatkojalostettiin kunnan johtoryhmän toimesta sekä kunnanhallituksen työpajassa, joka pidettiin tammikuussa 2022.

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy Sipoon kunnan valtuustokauden 2022-2025 strategian liitteen 1 mukaisesti. Tämä strategia korvaa Sipoon kunnan strategian 2018-2021.

Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään strategiaan teknisiä korjauksia.
 

Käsittely Esittelijä lisäsi maininnan "saaristo" strategian viidennen sivun ensimmäiseen kohtaan.

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.
 

 

 

Valtuusto 25.04.2022 § 27  

298/00.01.02.00/2022  

 

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto hyväksyy Sipoon kunnan valtuustokauden 2022-2025 strategian liitteen 1 mukaisesti. Tämä strategia korvaa Sipoon kunnan strategian 2018-2021. 

Käsittely Tiina-Maria Levamo esitti Vihreiden valtuustoryhmän puolesta seuraavan vastaehdotuksen:

 "Sivulla 3 on tavoitteena seuraava:

 Parannetaan nuortemme hyvinvointia (mittari: TEAviisarin tulosten nousu Suomen ensimmäiseen neljännekseen, kouluterveyskyselyn tulokset)

 Ehdotamme, että tavoite muutetaan seuraavasti:

 Parannetaan lastemme ja nuortemme hyvinvointia (mittari: TEAviisarin tulosten nousu Suomen ensimmäiseen neljännekseen, kouluterveyskyselyn tulokset).

 Perustelut:

 Osa nuorista on lapsia, ja silloin, kun seuraamme esim. kouluterveyskyselyn tuloksia, koskee se selkeästi myös tiettyjä lasten ikäryhmiä. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ymmärtämiseksi on seurattava kunnassa hyvinvointia varhaisesta lapsuudesta aina toisen asteen päättymiseen asti. Hyvinvoinnin kannalta erityisesti varhaiset vuodet ja toisaalta toisen asteen opintojen aika ja sitä seuraava työelämään sijoittuminen ovat monin tavoin keskeisiä. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin keskiössä on perheiden hyvinvointi: mitä varhaisemmassa vaiheessa perheen saavat tukea erilaisiin haasteellisiin elämäntilanteisiin, sitä paremmin myös lapset ja nuoret voivat.

 Strategiassa viitataan lapsiin ja nuoriin d. Sivistys -kohdassa, ja olisi tästäkin syystä oleellista saada koko strategia linjattua johdonmukaisesti.

 s. 12 Lasten ja nuorten oppimistulokset valtakunnan ensimmäisessä neljänneksessä

 (mittari: Pisa tulokset ja lukioiden ylioppilaskirjoitukset. Lisäksi käytetään muita oppimistuloksia osoittavia mittareita kuten Lukuseula)"

 Valtuusto hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.

 Tom Sundbäck esitti RKP:n valtuustoryhmän puolesta seuraavan vastaehdotuksen:

 "Kohta 4. Painopisteet

 a. Asuminen

 Minne haluamme mennä

 KAIKENIKÄISTEN JA KAIKISSA ELÄMÄNTILANTEISSA OLEVIEN IHMISTEN TARPEITA VASTAAVA ASUMINEN SIPOOSSA (keskustat, kylät, haja-asutusalue ja saaristo)."

 Valtuusto hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.

 Kicka Lindroos esitti seuraavan vastaehdotuksen:

 Asuminen (sivu 6)

 Sitova tavoite "Vuotuinen keskimääräinen väestökasvutavoite noin 500 henkilöä.

 Asuntorakentamisesta puolet toteutetaan pientaloissa. (mittari: väestökasvu/vuosi ja asuntojen kappalemäärä pientaloissa suhteessa kerrostaloihin)" korvataan tekstillä "Vuotuinen väestökasvutavoite on 350-500 henkilöä vuodessa. Asuntorakentamisesta puolet toteutetaan pientaloissa. (mittari: väestökasvu/vuosi ja asuntojen kappalemäärä pientaloissa suhteessa kerrostaloihin)"

 Carola Juselius kannatti Kicka Lindroosin ehdotusta.

 Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen ehdotuksen lisäksi oli tehty kannatettu ehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä.

 Puheenjohtaja ehdotti, että kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Kicka Lindroosin ehdotusta kannattavat äänestävät "ei".

 Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 Äänestys:

 Kunnanhallituksen ehdotus - 29 ääntä

 Kicka Lindroosin ehdotus - 14 ääntä

 Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen äänin 29-14.

Päätös Valtuusto hyväksyi Sipoon kunnan valtuustokauden 2022-2025 strategian liitteen 1 mukaisesti. Tämä strategia korvaa Sipoon kunnan strategian 2018-2021.