Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristövaliokunta / Byggnads- och miljöutskottet
Pöytäkirja 27.01.2022/Pykälä 13


Rakennus- ja ympäristövaliokunnan ohje maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:n soveltamisesta / Byggnads- och miljöutskottets anvisningar för tillämpandet av markanvändnings- och bygglagen 137 §

 

Rakennus- ja ympäristövaliokunta / Byggnads- och miljöutskottet 15.12.2021 § 136 

 

 

MRL 137 §:n soveltamista ohjeistetaan seuraavasti:

 

MRL:n 137 § edellyttää, että rakentaminen:

1) ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai

alueiden käytön muulle järjestämiselle;

2) on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien

toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen

saavutettavuuden kannalta; ja

3) on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten

luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä

virkistystarpeiden turvaamista.

 

Suunnittelutarveratkaisussa tutkitaan rakentamisen soveltuvuus

alueellisesti sen lähialueilla. Mikäli hanke havaitaan alueelle

soveltuvaksi ja täyttää MRL 137§ asetetut rakentamisen edellytykset

voidaan sille myöntää lupa.

MRL:n mukaan rakentamisen pitää olla suunnitelmallista.

Suunnitelmatarveratkaisun avulla selvitetään rakentamisen

suunnitelmallisuus. Suunnitelmatarveratkaisut tehdään yleiskaavojen

pohjalta. Näin suunnitelmatarveratkaisut nostavat

asemakaavakynnystä ja kunnan kehitys näin ollen ei edellytä

asemakaavan laatimista. Valiokunta katsoo, että yleiskaava tai

osayleiskaava sekä suunnittelutarveratkaisut takaavat riittävän

sunnittelun kylissä ja haja-asutusalueella.

 

Sipoossa on kaksi merkittävää taajamaa Nikkilä ja Söderkulla,

jotka on laajasti kaavoitettu asemakaavoilla. Lisäksi on joitakin

muita alueita, esim. Talma, johon on laadittu asemakaava, jotta

yritystoiminta ja tiivimpi lisärakentaminen olisi mahdollista.

Väkiluku kylissä ei ole lisääntynyt vastoin kunnan strategiaa.

 

Sipoon kunta kasvaa kaavoittamalla nykyisiä kaava-alueita.

Tuleva kaavoitus voidaan ottaa huomioon laaditun

kaavoitusohjelman ja seuraavien 10 - 20 vuoden kaavoitettavien

alueiden varauksen perusteella. Valiokunnan ohje on, ettei

rakentaminen kylissä ja haja-asutusseudulla lähtökohtaisesti

aiheuta haittaa kaavoitukselle.

Rakentaminen ei saisi aiheuttaa haitallista yhdyskuntakehitystä,

josta koituisi kustannuksia kunnalle. Kunnan päätettävissä on

millaisesta rakentamisesta voisi aiheutua haitallisia vaikutuksia.

Valiokunnan mielestä yksityisteiden rakentaminen

kiinteistöille ei lähtökohtaisesti ole haitallista.

Vesihuoltolain mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa

kiinteistönsä vesihuollosta ja viemäröinnistä. Kunnalla on vastuu

vasta suurehkon asukasjoukon vesihuollosta tai jos terveydelliset

tai ympäristönsuojelulliset syyt sitä vaativat. Valiokunnan ohje

on, että rakentamiseen suhtaudutaan kielteisesti vasta kun

voidaan osoittaa, että kunnalle aiheutuu siitä taloudellisia

rasitteita.

Kunnan palvelut on lukuun ottamatta kyläkouluja enimmäkseen

keskitetty Nikkilään ja Söderkullaan. Sipoolla on kattava

koulukyytijärjestelmä, joten etäisyys kouluun ei ole valiokunnan

mielestä haittatekijä. Monessa kylässä asukkailla on yli kaksi

kilometriä bussipysäkille. Valiokunta katsoo, että rakentaminen

ei ole haitallista palvelujen saavutettavuuden kannalta, kun

etäisyys bussipysäkille alittaa kolme kilometriä.

Lisäksi rakentamista voidaan rajoittaa, kun ympäristönsuojelulliset

tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä ja virkistystarpeiden

turvaaminen sitä vaatii. Valiokunta katsoo, että rakentamista

tulee rajoittaa, jos kysymyksessä on merkittävät haitalliset

ympäristö- tai muut vaikutukset.

 

Ajatuksia siitä, mitä valiokunta voisi säätää lupasuunnittelijan

töistä, suunnittelutarveratkaisuiden käsittelystä ja

valiokunnalle tiedoksi annosta.

 

. Lupasuunnittelija ei tule tehdä muita töitä, koska

suunnittelutarveratkaisut ja niiden ruuhkan purku ovat

valiokunnan tärkein prioriteetti. Lupasuunnittelijan tulee keskittyä

suunnittelutarveratkaisujen valmisteluun ja ruuhkan purkamiseksi

lupavalmistelija tulee välttää muita kuin

suunnittelutarveratkaisujen kannalta tarpeellisia kokouksia

tilaisuuksia ja koulutusta.

. Kokousvälillä tehdyt tapahtumat tulee esittää jokaisessa

kokouksessa kohdassa ajankohtaiset ratkaisut. Tilastotieto tulee

antaa valiokunnalle oheistietona vähintään 2 vuorokautta ennen

kokousta. Tapahtuvat tulee koostaa vähitään seuraavista asioista

o myönteiset suunnittelutarveratkaisut ja niiden keskeiset

o tilastotieto (nimi, osoite, kiinteistötyyppi) kokousvälillä

tulleista uusista suunnittelutarveratkaisuhakemuksista

o tilastotieto (nimi, osoite, kiinteistötyyppi) uusille kuntalaisille

annettu neuvonta koskien suunnittelutarveratkaisuja.

Tilastoa käytetään vain suunnittelutarveratkaisujen lupamenettelyn

ohjaamiseen, valmisteluun ja päättämiseen.

 

 

Esittelijä / Föredragande Rakennus- ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja / Byggnads- och miljöutskottets ordförande Kantee Esa

Ehdotus / Förslag Rakennus ja ympäristövaliokunta päättää, että rakennusvalvonta ottaa ohjeet maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:n soveltamisesta käyttöön.

Byggnads- och miljöutskottet beslutar att byggnadstillsynen tar anvisningarna för tillämpandet av markanvändnings- och bygglagen 137 § i användning.

Käsittely / Behandling  Sini-Pilvi Saarnio ehdotti, että asia jätetään pöydälle.

 Rakennus- ja ympäristövaliokunta kannatti Sini-Pilvi Saarnion ehdotusta.

 

 Sini-Pilvi Saarnio föreslog att ärendet bordläggs.

 Byggnads- och miljöutskottet understödde Sini-Pilvi Saarnios förslag.

 

Päätös / Beslut Rakennus- ja ympäristövaliokunta päätti yksimielisesti jättää asian
pöydälle.

Byggnads- och miljöutskottet beslöt enhälligt att bordlägga ärendet.

 

 

Rakennus- ja ympäristövaliokunta / Byggnads- och miljöutskottet 27.01.2022 § 13  

1455/10.03.00.02/2021  

MRL 137 §:n soveltamista ohjeistetaan seuraavasti:

 

MRL:n 137 § edellyttää, että rakentaminen:

1) ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai

alueiden käytön muulle järjestämiselle;

2) on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien

toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen

saavutettavuuden kannalta; ja

3) on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten

luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä

virkistystarpeiden turvaamista.

 

Suunnittelutarveratkaisussa tutkitaan rakentamisen soveltuvuus

alueellisesti sen lähialueilla. Mikäli hanke havaitaan alueelle

soveltuvaksi ja täyttää MRL 137§ asetetut rakentamisen edellytykset

voidaan sille myöntää lupa.

MRL:n mukaan rakentamisen pitää olla suunnitelmallista.

Suunnittelutarveratkaisun avulla selvitetään rakentamisen

suunnitelmallisuus. Suunnittelutarveratkaisut tehdään yleiskaavojen

pohjalta. Näin suunnittelutarveratkaisut nostavat

asemakaavakynnystä ja kunnan kehitys näin ollen ei edellytä

asemakaavan laatimista. Valiokunta katsoo, että yleiskaava tai

osayleiskaava sekä suunnittelutarveratkaisut takaavat riittävän

suunnittelun kylissä ja haja-asutusalueella.

 

Sipoossa on kaksi merkittävää taajamaa Nikkilä ja Söderkulla,

jotka on laajasti kaavoitettu asemakaavoilla. Lisäksi on joitakin

muita alueita, esim. Talma, johon on laadittu asemakaava, jotta

yritystoiminta ja tiivimpi lisärakentaminen olisi mahdollista.

Väkiluku kylissä ei ole lisääntynyt vastoin kunnan strategiaa.

 

Sipoon kunta kasvaa kaavoittamalla nykyisiä kaava-alueita.

Tuleva kaavoitus voidaan ottaa huomioon laaditun

kaavoitusohjelman ja seuraavien 10 - 20 vuoden kaavoitettavien

alueiden varauksen perusteella. Valiokunnan ohje on, ettei

rakentaminen kylissä ja haja-asutusseudulla lähtökohtaisesti

aiheuta haittaa kaavoitukselle.

Rakentaminen ei saisi aiheuttaa haitallista yhdyskuntakehitystä,

josta koituisi kustannuksia kunnalle. Kunnan päätettävissä on

millaisesta rakentamisesta voisi aiheutua haitallisia vaikutuksia.

Valiokunnan mielestä yksityisteiden rakentaminen

kiinteistöille ei lähtökohtaisesti ole haitallista.

Vesihuoltolain mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa

kiinteistönsä vesihuollosta ja viemäröinnistä. Kunnalla on vastuu

vasta suurehkon asukasjoukon vesihuollosta tai jos terveydelliset

tai ympäristönsuojelulliset syyt sitä vaativat. Valiokunnan ohje

on, että rakentamiseen suhtaudutaan kielteisesti vasta kun

voidaan osoittaa, että kunnalle aiheutuu siitä taloudellisia

rasitteita.

Kunnan palvelut on lukuun ottamatta kyläkouluja enimmäkseen

keskitetty Nikkilään ja Söderkullaan. Sipoolla on kattava

koulukyytijärjestelmä, joten etäisyys kouluun ei ole valiokunnan

mielestä haittatekijä. Monessa kylässä asukkailla on yli kaksi

kilometriä bussipysäkille. Valiokunta katsoo, että rakentaminen

ei ole haitallista palvelujen saavutettavuuden kannalta, kun

etäisyys bussipysäkille alittaa kolme kilometriä.

Lisäksi rakentamista voidaan rajoittaa, kun ympäristönsuojelulliset

tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä ja virkistystarpeiden

turvaaminen sitä vaatii. Valiokunta katsoo, että rakentamista

tulee rajoittaa, jos kysymyksessä on merkittävät haitalliset

ympäristö- tai muut vaikutukset.

 

Ajatuksia siitä, mitä valiokunta voisi säätää lupasuunnittelijan

töistä, suunnittelutarveratkaisujen käsittelystä ja

valiokunnalle tiedoksi annosta.

 

. Lupasuunnittelija ei tule tehdä muita töitä, koska

suunnittelutarveratkaisut ja niiden ruuhkan purku ovat

valiokunnan tärkein prioriteetti. Lupasuunnittelijan tulee keskittyä

suunnittelutarveratkaisujen valmisteluun ja ruuhkan purkamiseksi

lupavalmistelija tulee välttää muita kuin

suunnittelutarveratkaisujen kannalta tarpeellisia kokouksia

tilaisuuksia ja koulutusta.

. Kokousvälillä tehdyt tapahtumat tulee esittää jokaisessa

kokouksessa kohdassa ajankohtaiset ratkaisut. Tilastotieto tulee

antaa valiokunnalle oheistietona vähintään 2 vuorokautta ennen

kokousta. Tapahtuvat tulee koostaa vähintään seuraavista asioista

o myönteiset suunnittelutarveratkaisut ja niiden keskeiset

o tilastotieto (nimi, osoite, kiinteistötyyppi) kokousvälillä

tulleista uusista suunnittelutarveratkaisuhakemuksista

o tilastotieto (nimi, osoite, kiinteistötyyppi) uusille kuntalaisille

annettu neuvonta koskien suunnittelutarveratkaisuja.

Tilastoa käytetään vain suunnittelutarveratkaisujen lupamenettelyn

ohjaamiseen, valmisteluun ja päättämiseen.

 

Esittelijä / Föredragande Rakennus- ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja / Byggnads- och miljöutskottets ordförande Kantee Esa

Ehdotus / Förslag Rakennus ja ympäristövaliokunta päättää, että rakennusvalvonta ottaa ohjeet maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:n soveltamisesta käyttöön.

Byggnads- och miljöutskottet beslutar att byggnadstillsynen tar anvisningarna för tillämpandet av markanvändnings- och bygglagen 137 § i användning.

Käsittely / Behandling  Rakennus- ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja muutti esitystään seuraavasti:

 Tämä ohje on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:n soveltamisen selventämiseksi ja helpottamiseksi, jotta Sipoon kunnassa voidaan nopeuttaa suunnitelmatarveratkaisujen käsittelyä.

 Suunnittelutarveratkaisussa tutkitaan rakentamisen soveltuvuus alueellisesti sen lähialueilla. Mikäli hanke havaitaan alueelle soveltuvaksi ja täyttää MRL 137§ asetetut rakentamisen edellytykset voidaan sille myöntää lupa. MRL:n mukaan rakentamisen pitää olla suunnitelmallista. Suunnittelutarveratkaisun avulla selvitetään rakentamisen suunnitelmallisuus. Suunnittelutarveratkaisut tehdään yleiskaavojen pohjalta. Suunnittelutarveratkaisut nostavat asemakaavakynnystä ja kunnan kehitys näin ollen ei edellytä asemakaavan laatimista. Valiokunta katsoo, että yleiskaava tai osayleiskaava sekä suunnittelutarveratkaisut takaavat riittävän suunnittelun kylissä ja haja-asutusalueella

 Sipoossa on kaksi merkittävää taajamaa Nikkilä ja Söderkulla, jotka on laajasti kaavoitettu  asemakaavoilla. Lisäksi on joitakin muita alueita, esim. Talma, johon on laadittu asemakaava, jotta yritystoiminta ja tiiviimpi lisärakentaminen olisi mahdollista. Sipoon kunta kasvaa kaavoittamalla nykyisiä kaava-alueita. Tuleva kaavoitus voidaan ottaa huomioon laaditun kaavoitusohjelman ja seuraavien 10 - 20 vuoden kaavoitettavien alueiden varauksen perusteella. Väkiluku kylissä ei ole lisääntynyt vastoin kunnan strategiaa. Valiokunnan ohje on, ettei rakentaminen kylissä ja haja-asutusseudulla lähtökohtaisesti aiheuta haittaa kaavoitukselle.

 Rakentaminen ei saisi aiheuttaa haitallista yhdyskuntakehitystä, josta koituisi kustannuksia kunnalle. Kunnan päätettävissä on millaisesta rakentamisesta voisi aiheutua haitallisia vaikutuksia. Valiokunnan mielestä yksityisteiden rakentaminen kiinteistöille ei lähtökohtaisesti ole haitallista.

 Vesihuoltolain mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä vesihuollosta ja viemäröinnistä. Kunnalla on vastuu vasta suurehkon asukasjoukon vesihuollosta tai jos terveydelliset tai ympäristönsuojelulliset syyt sitä vaativat. Valiokunnan ohje on, että rakentamiseen suhtaudutaan kielteisesti vasta kun voidaan osoittaa, että kunnalle aiheutuu siitä taloudellisia rasitteita. 

 Kunnan palvelut on lukuun ottamatta kyläkouluja enimmäkseen keskitetty Nikkilään ja Söderkullaan. Sipoolla on kattava koulukyytijärjestelmä, joten etäisyys kouluun ei ole valiokunnan mielestä haittatekijä. Monessa kylässä asukkailla on yli kaksi kilometriä bussipysäkille. Valiokunta katsoo, että rakentaminen ei ole haitallista palvelujen saavutettavuuden kannalta kun etäisyys bussipysäkille alittaa kolme kilometriä.

 Lisäksi rakentamista voidaan rajoittaa, kun ympäristönsuojelulliset tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä ja virkistystarpeiden turvaaminen sitä vaatii. Valiokunta katsoo, että rakentamista tulee rajoittaa, jos kysymyksessä on merkittävät haitalliset ympäristö- tai muut vaikutukset. 

 

Tiedot suunnittelutarveratkaisuiden käsittelystä valiokunnalle:

Lupatapahtumat tulee esittää joka toisessa kokouksessa kohdassa ajankohtaiset ratkaisut. Tapahtumat tulee koostaa vähintään seuraavista asioista

-käsiteltyjen suunnittelutarveratkaisujen lukumäärä

-myönteisten suunnittelutarveratkaisujen lukumäärä 

-uusien suunnittelutarveratkaisuhakemusten lukumäärä

-käsittelyä odottavien suunnittelutarvehakemusten kokonaismäärä 

 

Lopuksi, lupavalmistelijan on käsiteltävä lupahakemukset siinä järjestyksessä, jossa ne rakennusvalvontaan saapuvat. Lisäksi päätösesityksiin tulee lisätä tieto koska hakemus on tullut vireille.

Rakennus- ja ympäristövaliokunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että rakennusvalvontaan perustetaan toinen lupavalmistelijan virka tai konsultti palkataan hakemusjonon purkamiseksi.

 

Sini-Pilvi Saarnio ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun.

Mia Wikström kannatti Sini-Pilvi Saarnion ehdotusta.

 

Puheenjohtaja totesi, että puheenjohtajan ehdotuksen lisäksi oli tehty yksi kannatettu ehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä. Hän ehdotti seuraavaa äänestysmenettelyä: kädennostoäänestys, jossa puheenjohtajan ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Sini-Pilvi Saarnion ehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Kädennostoäänestyksessä annettiin 5 "jaa" -ääntä (Andersson, Tapio, Söderling, Harkimo ja Kantee) ja 2 "ei" -ääntä (Saarnio ja Wikström)

Puheenjohtaja totesi, että valiokunta oli äänin 2-5 päättänyt hyväksyä Esa Kanteen ehdotuksen.

 

 

Sini-Pilvi Saarnio föreslog att ärendet återremitteras för ny beredning.

Mia Wikström understödde Sini-Pilvi Saarnios förslag.

 

Ordföranden konstaterade att det förutom ordförandens förslag förelåg ett understött förslag, varför det röstades. Han föreslog följande omröstningsproposition: röstning genom handuppräckning, där de som understöder ordförandens förslag röstar "ja" och de som understöder Sini-Pilvi Saarnios förslag röstar "nej". Förslaget godkändes enhälligt.

 

Vid omröstning genom handuppräckning gavs 5 "ja" -röster (Andersson, Tapio, Söderling, Harkimo och Kantee) och 2 "nej" -röster (Saarnio och Wikström). Ordföranden konstaterade att utskottet med rösterna 2-5 beslutat godkänna Esa Kantees förslag.

 

Päätös / Beslut Rakennus- ja ympäristövaliokunta hyväksyi äänin 2-5 Esa Kanteen ehdotuksen

Byggnads- och miljöutskottet godkände Esa Kantees förslag med rösterna 2-5.