Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 15.02.2021/Pykälä 8


Liite 1: Aloite Söderkullan terveyspisteestä

 

 

Aloite Söderkullan Terveyspisteestä

 

 

755/06.00.00/2020

 

KV § 52 Valtuusto 7.9.2020

 

Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti aloitteen, jossa esitetään, että Söderkullan alueelle perustetaan Terveyspiste, jossa on määrättyinä aikoina saatavissa erityisryhmille terveydenhoidon palveluita.

 

Etelä-Sipoon asukkaiden kunnalliset terveyspalvelut ovat merkittävästi heikentyneet, kun Söderkullan terveysasema on jouduttu sulkemaan. Matka Nikkilän terveysasemalle tuottaa vaikeuksia esimerkiksi monille vanhuksille, liikuntavaikeuksista kärsiville ja pienten lasten vanhemmille. Söderkullan Terveyspisteessä olisi esimerkiksi sairaanhoitajan vastaanotto.

 

Liite

Liite 1/52. § KV: Aloite

 

 

Päätös

Valtuusto merkitsi aloitteen tiedoksi.

__________

 

SOSTEVLK § 70 Sosiaali- ja terveysvaliokunta 10.11.2020

Valmistelija: Johtava lääkäri Anders Mickos, anders.mickos(a)sipoo.fi

 

Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti valtuuston kokoukseen 7.9.2020 aloitteen, jossa he esittävät Terveyspisteen avaamista Söderkullan alueelle, tarjoamaan määrättyinä aikoina terveyspalveluita sellaisille Etelä-Sipoon erityisryhmille, joiden on vaikea hakea palveluja Nikkilän sosiaali- ja terveysasemalta. Aloitteen tekijät toteavat, että matkustaminen Nikkilään tuottaa vaikeuksia esimerkiksi monille vanhuksille, liikuntavaikeuksista kärsiville ja pienten lasten vanhemmille. Aloitteessa ehdotetaan, että kyseinen terveyspiste voisi toimia esimerkiksi hammashoitolan ja neuvolan tai Söderkullan Apteekin Söderpointti-terveyspisteen yhteydessä. Uuden terveyspisteen palveluiksi ehdotetaan mm. pitkäaikaissairauksien

hoitoon liittyvää seurantaa, hoitotoimenpiteitä, pistoksia, rokotuksia, siteiden vaihtoja, laboratoriokokeiden ottamista, verenpainemittauksia ja muuta vastaavaa seurantaa. Aloitteen kirjoittajat toteavat, että Etelä-Sipoolaisten palvelut huononivat, kun Söderkullan vanha terveysasema jouduttiin sulkemaan sisäilmaongelmien takia.

 

Sosiaali- ja terveysosasto tiedostaa, että kunnan olisi jatkossakin hyvä tarjota terveyspalveluita myös Etelä-Sipoossa. Siksi alueelle suunnitellaan uuden sosiaali- ja terveysaseman rakentamista yhteistyössä yksityisen rakennuttajan kanssa. Suun terveydenhuolto ja neuvolat ovat jatkaneet toimintaansa Söderkullassa myös terveysaseman sulkemisen jälkeen ja tämän toiminnan on tarkoitus jatkua. Sosiaali- ja terveysosasto ostaa myös joitakin rokotus- ja injektiopalveluja kuntalaisille Söderkullan Apteekin yhteydessä toimivalta yksityiseltä Söderpointti-terveyspisteeltä. Lisäksi Söderpointti myy yksityistoimintana terveyspalveluja suoraan asiakkaille.

 

Sipoon avosairaanhoidon kuormitus on jo monen vuoden ajan lisääntynyt, kunnan väestön kasvaessa ja ikääntyessä. Henkilökunnan määrää ei ole myönnettyjen talousarvioiden puitteissa ollut mahdollista lisätä läheskään samassa suhteessa väestön kasvuun kanssa. Söderkullan terveysaseman viimeisinä toimintavuosina tämä aiheutti ongelmaa, koska oli vaikea saada avosairaanhoidon väestöön nähden alimitoitettu henkilökuntamäärä riittämään kahdelle terveysasemalle, ilman riskejä potilasturvallisuudelle ja työturvallisuudelle. Uuden sivupisteen avaaminen ei avosairaanhoidon lähiesimiesten arvion mukaan onnistuisi turvallisesti ilman lisähenkilökuntaa.  Koronaepidemia on entisestään kuormittanut avosairaanhoitoa ja etenkin koronaepidemian aikana uuden sivupisteen avaamista ei voida katsoa järkeväksi henkilökuntaresurssien käytöksi.  

 

Myös rauhallisessa vaiheessa ja riittävällä henkilökuntamäärällä pienen sivupisteen toimintaa on vaikea saada yhtä tehokkaaksi, ja turvalliseksi kuin isommalla terveysasemalla, jossa eri ammattiryhmät toimivat yhdessä ja pystyvät tukemaan ja konsultoimaan toisiaan. Siksi monissa kunnissa on viime vuosina luovuttu pienistä sivuterveysasemista ja terveyspisteistä. Avosairaanhoidon tämän päivän toiminta perustuu hyvin vahvasti hoitajien, lääkäreiden ja muidenkin ammattilaisten yhteistyöhön. Pieni terveyspiste ei tarjoa mahdollisuutta tällaiseen tehokkaaseen moniammatilliseen toimintaa, mutta tavoitteena on, että Söderkullan tulevaisuuden sosiaali- ja terveysasemalla tällainen yhteistyö mahdollistuisi.

 

Söderkullan uutta sosiaali- ja terveysasemaa odotellessa, sosiaali- ja terveysosasto selvittää mm. puhelin- ja etävastaanoton laajempaa käyttöä, välimatkojen merkityksen pienentämiseksi. Jos talousarvio tarjoaa siihen edellytyksiä, lienee myös mahdollista neuvotella Söderpointin kanssa laajemmasta yhteistyöstä, jolloin joitakin aloitteessa mainituista palveluista saattaisi olla mahdollista tarjota ostopalvelun muodossa.

 

Avosairaanhoidon henkilökuntamäärä ei tällä hetkellä mahdollista terveyspisteen avaamista kunnan omana toimintana. Sen sijaan valiokunta antaa tukensa Söderkullan uuden sosiaali- ja terveysaseman suunnittelulle, välimatkoista riippumattomien palvelumuotojen laajemmalle käyttöönotolle sekä mahdollisuuksien mukaan yhteistyön laajentamiselle Söderpointti-terveyspisteen kanssa.

 

Liite

Liite 1/ 70.§ SOSTEVLK: Aloite Söderkullan terveyspisteestä

 

Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus

Sosiaali- ja terveysvaliokunta päättää antaa asiasta yllä olevan mukaisen vastauksen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle.

 

 

Päätös

Sosiaali- ja terveysvaliokunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

__________

 

KH § 316 Kunnanhallitus 14.12.2020

 

Aloitteessa esitetystä terveyspisteestä tehtiin myös muutosehdotus talousarvioon. Valtuuston talousarviokäsittelyssä 7.12.2020 päädyttiin yllä olevan vastauksen kaltaiseen lopputulokseen.

 

Liite

Liite 1/ 316.§ KH: Aloite Söderkullan terveyspisteestä

 

Kunnanjohtajan ehdotus

Kunnanhallitus merkitsee vastineen tiedoksi. Lisäksi kunnanhallitus

antaa asian valtuustolle tiedoksi ja esittää, että aloite on täten

loppuun käsitelty.

 

 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

__________

 

Valtuusto 15.02.2021 § 8  

195/05.00/2021  

  

 

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto merkitsee vastineen tiedoksi ja päättää, että aloite on täten loppuun käsitelty.

Käsittely 

 

Päätös Valtuusto merkitsi vastineen tiedoksi ja päätti, että aloite on täten loppuun käsitelty.