Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 15.02.2021/Pykälä 12


 

 

Kunnallisten ilmoitusten tiedoksi saattaminen vuonna 2021

 

Kunnanhallitus 18.01.2021 § 18 

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

 

Kuntalain 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Ilmoitusten pääkanava on yleinen tietoverkko eli kunnan internetsivut. Kunnan virallinen ilmoitustaulu ei enää lain mukaan käytetä kunnan ilmoitusten julkaisemisessa.

 

Ilmoitustaulusta ei kuitenkaan voida kokonaan luopua, koska muu lainsäädäntö edelleen edellyttää tiettyjen ilmoitusten julkaisemista kunnan ilmoitustaululla.

 

Kunnan virallinen ilmoitustaulu sijaitsee asiakaspalvelupiste Infossa Nikkilässä.

 

Valtuusto päättää kunnallisten ilmoitusten tiedoksisaattamisesta sekä missä lehdissä kunnan ilmoitukset julkaistaan. Vuonna 2020 kunnan kuulutukset ja rekrytointi-ilmoitukset on julkaistu kunnan internetsivuilla. Sipoon Sanomat ja Östnyland ovat olleet kunnan viralliset ilmoituslehdet, joissa on julkaistu kuulutukset, jotka lain mukaan on kuulutettava lehdissä. Tapauskohtaisesti kuuluttava viranomainen on voinut päättää kuulutusten ja ilmoitusten julkaisemisesta muissa medioissa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

 

Ehdotus Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että vuonna 2021 kunnan kuulutukset ja rekrytointi-ilmoitukset julkaistaan kunnan internetsivuilla. Vuonna 2021 Sipoon Sanomat ja Östnyland ovat kunnan virallisia ilmoituslehtiä, joissa julkaistaan kuulutukset, jotka lain mukaan on kuulutettava lehdissä. Kuuluttava viranomainen voi tapauskohtaisesti päättää myös kuulutusten ja ilmoitusten julkaisemisesta muissa medioissa.
 

Käsittely 

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.
 

 

 

Valtuusto 15.02.2021 § 12  

14/07.02.00/2021  

 

 

Kunnahallituksen ehdotus

 Valtuusto päättää, että vuonna 2021 kunnan kuulutukset ja rekrytointi-ilmoitukset julkaistaan kunnan internetsivuilla. Vuonna 2021 Sipoon Sanomat ja Östnyland ovat kunnan virallisia ilmoituslehtiä, joissa julkaistaan kuulutukset, jotka lain mukaan on kuulutettava lehdissä. Kuuluttava viranomainen voi tapauskohtaisesti päättää myös kuulutusten ja ilmoitusten julkaisemisesta muissa medioissa.

 

Käsittely 

 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.