Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 140


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Valtuusto 13.12.2021 § 140  

    

 Kokouskutsu on lähetetty valtuuston ja kunnanhallituksen jäsenille sähköisesti ja julkaistu kunnan nettisivuilla.

Päätös Nimenhuudon toimittamisen jälkeen puheenjohtaja totesi, että saapuvilla oli 37 varsinaista valtuutettua.

Seuraavat valtuutetut olivat ilmoittaneet olevansa estyneitä:

Ritva Tarvainen, hänen tilalleen oli kutsuttu Kokoomuksen 1. varavaltuutettu Simo Lehvonen.

Marja Manninen-Ollberg, hänen tilalleen oli kutsuttu Kokoomuksen 3. varavaltuutettu Petri Haikonen.

Tommi Hänninen, hänen tilalleen oli kutsuttu Kokoomuksen 4. varavaltuutettu Juha Kopra.

Markus Söderqvist, hänen tilalleen oli kutsuttu Kokoomuksen 5. varavaltuutettu Kadir Turan.

Karl-Erik Oljemark, hänen tilalleen oli kutsuttu RKP:n 3. varavaltuutettu Stefan Sandström.

Jenni Savolainen, hänen tilalleen oli kutsuttu Keskustan 2. varavaltuutettu Monika Hämäläinen.

Puheenjohtaja totesi, että läsnä oli 43 jäsentä.

Puheenjohtaja totesi, että kokous oli laillisesti koollekutsuttu ja päätösvaltainen.