Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 04.10.2021/Pykälä 115


 

 

Edustajien valinta Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan yhtymävaltuustoon

 

Kunnanhallitus 06.09.2021 § 260 

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän tehtävänä on järjestää jäsenkuntiensa asukkaiden ja elinkeinoelämän kannalta tarpeellista ammatillista- ja kansanopistokoulutusta sekä toteuttaa alueellista elinkeinoelämän kehitystyötä. Lisäksi tehtävänä on tuottaa tutkintoja edeltäviä osaamisen kehittämis- ja koulutuspalveluja.

Kuntayhtymä toteuttaa koulutuksen Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Sipoossa ja Tuusulassa sijaitsevissa Keski-Uudenmaan toimipisteissä.

Kuntayhtymän ylin päättävä toimielin on yhtymävaltuusto. Yhtymävaltuustoon valitsevat Järvenpään ja Keravan kaupungit sekä Tuusulan kunta kukin neljä edustajaa, Mäntsälän ja Nurmijärven kunnat kukin kolme, Sipoon kunta kaksi ja Pornaisten kunta yhden jäsenen sekä kukin jäsenkunta kullekin jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Toimikausi jatkuu siihen asti, kunnes uusi yhtymävaltuusto on valittu.

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudelle 2021-2025.
 

Käsittely  

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

 

 

Valtuusto 04.10.2021 § 115  

957/00.00.01.01/2021  

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto valitsee Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudelle 2021-2025.

Käsittely 

Päätös Valtuusto valitsi Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudelle 2021-2025 seuraavasti:

Jäsen  Henkilökohtainen varajäsen
Eva Kuntsi  Tapio Virtanen
Mika Myllynen Jenny Putkuri