Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto / Rådet för personer med funktionsnedsättning
Pöytäkirja 15.09.2021/Pykälä 61


Palvelujohtaja Sari Häkkinen kertoo ajankohtaiset kuulumiset Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelta / Servicedirektör Sari Häkkinen presenterar aktuella frågor inom Östra Nylands välfärdsområde

 

Vammaisneuvosto / Rådet för personer med funktionsnedsättning 15.09.2021 § 61  

1047/00.04.01/2021  

Taustatietoa:

Itä-Uusimaan rakenneuudistus

Hankkeella tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä. Hankkeessa myös hyödynnetään ja tuetaan edellisen hallituksen uudistuksen valmistelussa syntyneiden alueellisten ratkaisujen jatkokehittämistä. Hanke nivoutuu tiiviisti osaksi myös Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa, johon liittyvät digitaalisten palveluiden kehittämishankkeet rahoitetaan sote-rakenneuudistuksen valtionavustuksella.

 

Kokonaisuuden tarkoitus ja tavoitteet

Kokonaisuudessa halutaan vahvistaa itäisen Uudenmaan kuntien jo tehtyä yhteistyötä ajatuksella "Yhteistyöstä yhdessä tekemiseksi". Suunnitellaan kuntalaisia palveleva toimintamalli ja sitä tukevat rakenteet yhtenäiselle alueelliselle palvelutuotannolle itäiselle Uudellemaalle.

 

2. osiossa asiakkaiden sote-palveluita kehitetään ja uudistetaan yhtenäiseen tietoon perustuen, eli lähdemme kehittämään tiedolla johtamisen kokonaisuutta lähtien kirjaamisohjeistuksesta ja sieltä koko matka yhteiseen raportointivälineeseen. Alueen johtamiseen tarvitaan niin toiminnan kuin talouden yhtenevät luvut helposti seurattavaan muotoon.

 

3. osiossa lähdemme kehittämään digipalveluista uutta normaalia, vakioitua lisää palveluvalikoinaan. Tuomme digipalveluilla sosiaali- ja terveyspalvelut kotisohvalle ajankohdasta riippumatta. Näin myös asiakkaan fyysiseen kohtaamiseen jää enemmän aikaa.

 

 

 

Hanke toteutetaan vuosina 2020-2021

 

Toimijat Porvoo, Sipoo, Loviisa, Askola, Lapinjärvi, Myrskylä ja Pukkila. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Uudenmaan alueella ja erityisesti Helsingin kanssa, joka hallinnoi korin 4 osakokonaisuuden yhteishanketta. HUS toimii sovittujen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämisosioiden hallinnoijana, joihin ITU osallistuu.

Työryhmiin osallistuu ammattilaisia jokaisesta alueen kunnasta suhteessa kunnan asukaslukuun. Yhteistyötä tehdään niin ammattilaisten, kuntalaisten, järjestöjen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.  -(  Innokylän sivusto)

 

Bakgrundsinformation:

Östra Nylands strukturreform

Projektet främjar utvecklingsåtgärder som stödjer beredningen av social- och hälsovårdsreformen såsom utveckling och förenhetligande av uppgiften att ordna social- och hälsovårdstjänster. Projektet kommer också att utnyttja vidareutvecklingen av de lösningar som nåddes under beredningen av social- och hälsovårdsreformen under senaste regeringsperiod. Projektet är intimt bundet till programmet Framtidens social- och hälsocentral som genomförs genom regionala utvecklingsprojekt som finansieras med statsunderstöd.

 

Syftet och målen med helheten

Inom helheten vill man stärka det befintliga samarbetet bland kommunerna i östra Nyland kommunerna genom idén "Från samarbete till gemensamt arbete". En verksamhetsmodell med stödjande strukturer som betjänar kommuninvånarna planeras för en enhetlig regional serviceproduktion i östra Nyland

 

I den andra delen utvecklas oh förnyas kundernas social- och hälsovårdstjänster utgående från enhetlig information, dvs. vi börjar utveckla helheten "ledning genom information" börjande med dokumentationsanvisningarna och slutande med rapporteringsverktygen. För att leda området behövs enhetliga siffror såväl för verksamheten som ekonomin.

 

I den tredje delen börjar vi utveckla de digitala tjänsterna och etablera dem som en ny del av det normala utbudet. Social- och hälsovårdstjänsterna kan skötas från hemmasoffan oavsett tidpunkt. På detta sätt blir det också mer tid över att träffa kunderna fysiskt.

 

 

 

Projektet genomförs åren 2020-2021.

 

Aktörer: Borgå, Sibbo, Lovisa, Askola, Lappträsk, Mörskom och Pukkila. Projektet genomförs i nära samarbete mellan kommunerna i Nyland och framför allt med Helsingfors som administrerar den gemensamma projektdelen i korg 4. HUS fungerar som administratör för utvecklingen av de överenskomna missbrukar- och mentalvårdstjänsterna. Östra Nyland deltar i utvecklingsprojektet.

Experter från varje kommun i området deltar i arbetsgrupperna i relation till kommunens invånarantal. Samarbete bedrivs såväl med experter, kommuninvånare, organisationer och andra samarbetspartner. (webbplatsen Innokylä)

 

 

 

  

  

 Palvelujohtaja Sari Häkkinen kertoi ajankohtaiset kuulumiset Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelta. Diaesitys käsitteli mm.
-Aikataulua
-VATEn (Väliaikainen valmistelutoimielin) tehtäviä
-VATE-työryhmän kokoonpanoa
-VATEn ja valmisteluryhmien rakennetta ja vastuuhenkilöitä  Sipoossa

Servicedirektör Sari Häkkinen presenterade aktuella frågor inom Östra Nylands välfärdsområde. Diapresentationen innehöll bl.a.
- Tidtabellen
- Det temporära beredningsorganets uppgifter
- Det temporära beredningsorganets sammansättning
- Det temporära beredningsorganets och beredningsgruppernas struktur och ansvarspersoner i Sibbo.