Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 30.08.2021/Pykälä 105


 

 

Jäsenten nimeäminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon

 

Kunnanhallitus 16.08.2021 § 246 

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimuksen 8 §:n mukaan jäsenkuntien valtuustot valitsevat kuntayhtymän valtuustoon kahdesta viiteen (2-5) jäsentä sekä kullekin henkilökohtaisen varajäsenen kunnanvaltuustojen toimikautta vastaavaksi ajaksi. Valtuuston jäsenten lukumäärä määräytyy jäsenkuntien peruspääomaosuuksien mukaisessa suhteessa. Kunta, jonka peruspääomaosuus on vähintään kahdeksan (8) % peruspääomasta, on oikeutettu valitsemaan valtuustoon enintään kolme (3) jäsentä. Mikäli kunnan peruspääomaosuus on vähintään 25 %, on kunta oikeutettu valitsemaan valtuustoon enintään viisi (5) jäsentä.

Sipoo valitsee sairaanhoitopiirin valtuustoon kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Valinnassa tulee ottaa huomioon naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 §:n 1 momentti, joka koskee myös kuntayhtymien valtuustoja. Sen mukaan mm. kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia.

Vaalikelpoisuudesta kuntayhtymän toimielimiin on säädetty kuntalain 76 §:ssä. HUSin valtuustoon vaalikelpoisia ovat sen mukaan henkilöt, jotka lain 71 §:n säädetyllä tavalla ovat vaalikelpoisia HUSin jäsenkuntien luottamustoimiin. Vaalikelpoisia eivät kuitenkaan ole lain 72 §:n 1 momen-tissa tarkoitetut valtion virkamiehet, jotka hoitavat välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä eivätkä myöskään HUS-kuntayhtymän palveluksessa olevat henkilöt.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri pyytää ilmoittamaan nimetyt henkilöt 3.9.2021 mennessä.

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle nimettäväksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet vuonna 2021 alkavaksi toimikaudeksi.

Käsittely 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

 

 

Valtuusto 30.08.2021 § 105  

957/00.00.01.01/2021  

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto nimeää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet vuonna 2021 alkavaksi toimikaudeksi.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

Käsittely 

Päätös Valtuusto nimesi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon Micaela Römanin (henkilökohtainen varajäsen Bodil Weckström) ja Ari Oksasen (henkilökohtainen varajäsen Marja Manninen-Ollberg) vuonna 2021 alkavaksi toimikaudeksi. 

Pykälä tarkastettiin välittömästi.