Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 30.08.2021/Pykälä 95


 

 

Sivistysvaliokunnan valinta

 

Kunnanhallitus 16.08.2021 § 236 

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

Hallintosäännön 27 §:n mukaan sivistysvaliokunnan tehtävänä on vastata perusopetuksesta ja toisen asteen koulutuksesta, varhaiskasvatuksesta, lasten kotihoidon tuesta ja lasten yksityisen hoidon tuesta sekä kirjasto-, kansalaisopisto-, kulttuuri-, museo-, liikunta- ja nuorisotoimesta sekä koordinoida toimintaa.

Hallintosäännön 9 §:n mukaan sivistysvaliokunnassa on 9 jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Sivistysvaliokunnan varsinaisiksi jäseniksi valitaan vain valtuutettuja ja varavaltuutettuja, jollei valtuusto ennen valiokunnan nimeämistä toisin päätä. Puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi valitaan vain valtuutettuja.

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1) asianomaisen valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2) henkilö, joka on asianomaisen valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa valiokunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia.

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto  
- valitsee sivistysvaliokuntaan jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 2021-2025, ja   
- valitsee sivistysvaliokunnalle puheenjohtajan ja varapuheenjohtan.     

Käsittely 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

 

 

Valtuusto 30.08.2021 § 95  

949/00.00.01.01/2021  

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto  
- valitsee sivistysvaliokuntaan jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 2021-2025, ja   
- valitsee sivistysvaliokunnalle puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. 

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

Käsittely 

Päätös Valtuusto valitsi sivistysvaliokuntaan jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 2021-2025, ja valitsi sivistysvaliokunnalle puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan seuraavasti:

Jäsen  Henkilökohtainen varajäsen
Charlotta Engblom, pj Laura Günsberg-Sandström
Tuomas Alaterä, vpj Anders Backström
Satu Pärssinen Reetta Korpimäki
Markku Metsoila Juha Salo
Jari Malm  Kirsi Toivola
Mari Berg  Caroline Högel
Hans-Peter Lindgren Christoffer Hällfors
Pauliina Räike Jon Korhonen
Tiina-Maria Levamo Lilli Kahri

Pykälä tarkastettiin välittömästi.