Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 30.08.2021/Pykälä 93


 

 

Maankäyttöjaoston valinta

 

Kunnanhallitus 16.08.2021 § 234 

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Jenni Björksten, jenni.bjorksten(at)sipoo.fi

Hallintosäännön 7 §:n mukaan kunnanhallituksessa on maankäyttöjaosto. Maankäyttöjaostoon kuuluu 7 jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Jaoston jäseneksi, ei kuitenkaan puheenjohtajaksi, voidaan valita myös muu henkilö kun kunnanhallituksen jäsen tai varajäsen.

Maankäyttöjaoston tehtävänä on huolehtia kunnan maapolitiikasta ja maankäytön suunnittelusta.

Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia.

Esittelijä  Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus  Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto  
- valitsee maankäyttöjaoston jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 2021-2025, ja   
- valitsee maankäyttöjaostolle puheenjohtajan ja varapuheenjohtan.     

Käsittely 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

 

 

Valtuusto 30.08.2021 § 93  

949/00.00.01.01/2021  

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto  
- valitsee maankäyttöjaoston jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 2021-2025, ja   
- valitsee maankäyttöjaostolle puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

Käsittely 

Päätös Valtuusto valitsi maankäyttöjaoston jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 2021-2025, ja valitsi maankäyttöjaostolle puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan seuraavasti:

Jäsen  Henkilökohtainen varajäsen
Juhani Rantala, pj Max von Hellens
Kicka Lindroos, vpj Micaela Röman
Ritva Tarvainen Peter Nortamo
Rasmus Lindroos Claudia Lundberg
Jarkko Sinda  Eero Hult
Clara Lindqvist Mia Wikström
Karl-Erik Oljemark Tom Sundbäck

Pykälä tarkastettiin välittömästi.