Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sipoon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 14.06.2021/Pykälä 71



 

 

Kuntien yhteistoimintasopimus henkilökohtaisen avun työnantajamallin hallinnosta

 

Kunnanhallitus 07.06.2021 § 200 

 

Valmistelija : Sosiaali- ja terveysjohtaja Leena Kokko, leena.kokko(at)sipoo.fi

Porvoon ja Loviisan kaupungit sekä Sipoon ja Askolan kunnat ovat valmistelleet keskinäistä sopimusta henkilökohtaisen avun työnantajamallin palkkahallinnon, neuvonnan ja ohjauksen järjestämisestä. Osapuolet ovat aiemmin yhteisesti järjestäneet vastaavan hankinnan ostopalveluna ulkopuoliselta palveluntuottajalta.
Loviisan ja Sipoon osalta ostopalvelusopimus päättyi vuoden 2021 alusta ja Sipoo on siitä lähtien järjestänyt palvelun myös Loviisalle.  Porvoon ja Askolan osalta ostopalvelusopimus päättyy elokuun lopussa.

 

Kilpailutuksen ja uuden hankinnan valmistelussa on selvinnyt, että palvelu olisi jatkossa sujuvinta, kustannustehokkainta ja tarkoituksenmukaisinta järjestää kuntien yhteisenä toimintana. Palvelun toteuttaisivat jatkossa kaikille kunnille kuntalain 8 luvun mukaisena yhteistoimintana Sipoon kunnan organisaatioon kuuluvat kaksi viranhaltijaa tai työntekijää.  Kustannukset perustuisivat pääosin palvelusta vastaavien viranhaltijoiden tai työntekijöiden palkkakustannuksiin, ja ne jaettaisiin kuntien kesken avustettavien vaikeavammaisten lukumäärän mukaisessa suhteessa. Sopimus olisi voimassa toistaiseksi ja irtisanottavissa 12 kk irtisanomisalla. Soteuudistuksen katsottaisiin kuitenkin itsessään johtavan sopimuksen päättymiseen. Nämä ja muut ehdot ilmenevät erillisestä sopimusasiakirjasta, joka on esitetty tämän päätösesityksen liitteenä.

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle hyväksyttäväksi liitteen mukaisen kuntien välisen sopimuksen henkilökohtaisen avun työnantajamallin palkkahallinnosta, neuvonnasta ja ohjauksesta.

Päätös tulee kuntalain 143 §:n nojalla voimaan mahdollisesta muutoksenhausta riippumatta.

Sopimus tulee voimaan, kun päätös sopimuksen hyväksymisestä on tehty jokaisen osapuolena olevan kunnan valtuustossa ja kun osapuolten toimivaltaiset edustajat ovat allekirjoittaneet liitteen mukaisen sopimusasiakirjan.

Pykälä tarkastetaan heti kokouksessa.

Käsittely 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Pykälä tarkastettiin heti kokouksessa.

 

 

 

Valtuusto 17.06.2021 § 71  

784/02.08.00/2021  

 

Kunnanhallituksen ehdotus

 Valtuusto päättää hyväksyä liitteen mukaisen kuntien välisen sopimuksen henkilökohtaisen avun työnantajamallin palkkahallinnosta, neuvonnasta ja ohjauksesta.

Päätös tulee kuntalain 143 §:n nojalla voimaan mahdollisesta muutoksenhausta riippumatta.

Sopimus tulee voimaan, kun päätös sopimuksen hyväksymisestä on tehty jokaisen osapuolena olevan kunnan valtuustossa ja kun osapuolten toimivaltaiset edustajat ovat allekirjoittaneet liitteen mukaisen sopimusasiakirjan.

Käsittely 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen teknisellä korjauksella ruotsinkieliseen sopimukseen.