RSS-linkki
Kokousasiat:https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 66
Eronpyyntö varhaiskasvatusvaliokunnan varajäsenyydestä – Rune Packalén
Kunnanhallitus 14.09.2026 § 216
Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Riikka Strandström, riikka.strandstrom(at)sipoo.fi
Valtuusto valitsi Rune Packalénin 9.6.2025 § 98 varajäseneksi varhaiskasvatusvaliokuntaan toimikaudeksi 2025–2029. Rune Packalén on 30.8.2026 pyytänyt eroa luottamustoimesta henkilökohtaisista syistä.
Kuntalain (410/2015) 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.
Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen valitaan toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi uusi luottamushenkilö. Valittavan henkilön tulee olla vaalikelpoinen valiokuntaan kuntalain 74 §:n mukaisesti.
Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia.
Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael
Ehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
1) myöntää Rune Packalénille eron varhaiskasvatusvaliokunnan varajäsenen luottamustoimesta ja
2) valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen varhaiskasvatusvaliokuntaan jäljellä olevaksi ajaksi toimikaudesta 2025–2029.
Käsittely
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.
Liitteet
Valtuusto 05.10.2026 § 66
308/00.00.01.02/2026
Kunnanhallituksen ehdotus
Valtuusto:
1) myöntää Rune Packalénille eron varhaiskasvatusvaliokunnan varajäsenen luottamustoimesta, ja
2) valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen varhaiskasvatusvaliokuntaan jäljellä olevaksi ajaksi toimikaudesta 2025–2029.
Pykälä tarkastetaan välittömästi.
Käsittely
Päätös
Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen yksimielisesti.
Varhaiskasvatusvaliokunnan varajäseneksi (Thomas Sundströmin henkilökohtaiseksi varajäseneksi) valittiin Anders Krook.
Pykälä tarkastettiin välittömästi.
Liitteet
|