RSS-linkki
Kokousasiat:https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Varhaiskasvatusvaliokunta ⁄ Utskottet för småbarnspedagogik
Esityslista 11.06.2026/Asianro 10
Talouden kehys ja sopeuttamisohjelma / Ekonomisk ram och anpassningsprogram
Varhaiskasvatusvaliokunta / Utskottet för småbarnspedagogik 11.06.2026
391/02.02.01/2026
Valmistelija / Beredare: vs. Varhaiskasvatusjohtaja / tf. Direktör för småbarnspedagogik Annette Lagerstam, annette.lagerstam(at)sipoo.fi
Varhaiskasvatusvaliokunnan lausunto talouden kehysvalmisteluun
Sipoon kunnan talouden nykytilanne edellyttää merkittäviä sopeuttamistoimia koko kuntakonsernissa, jotta kassavirta kehittyisi kestäväksi. Varhaiskasvatuksen toimialaan kohdistuva sopeuttamistarve tulee olemaan tämänhetkisen arvion mukaan noin 1 milj. euroa seuraavan kolmen vuoden aikana. Kunnanhallitus päättää kehyksestä 15.6.2026.
Taloushallinnon suunnitelman mukaisesti sopeuttamistarve painottunee erityisesti ensimmäisille vuosille. Samalla on tunnistettava, että talouden sopeuttamistarve saattaa jatkua pidempäänkin riippuen kunnan yleisestä talouskehityksestä.
Varhaiskasvatuksen toimialalla sopeuttamistoimien toteuttaminen on kuitenkin rakenteellisesti haastavaa. Toimintavuosikierto, lakisääteiset velvoitteet sekä henkilöstön palkkarakenne rajoittavat mahdollisuuksia toteuttaa sopeuttamista palveluja skaalaamalla siinä laajuudessa ja aikataulussa, jota talouden tasapainottaminen edellyttäisi. Palvelun tason leikkaaminen lakisääteisestä henkilöstömäärästä, ryhmäkoosta tai lasten ja aikuisten välisetä suhdeluvusta ei ole mahdollinen, eikä varhaiskasvatussuunnitelman tai opetussuunnitelman sisällöstä tai toimintamateriaaleista leikkaaminen johda merkittäviin säästöihin. Sen sijaan nämä vaikuttavat voimakkaasti palvelun laatuun.
Tilanne edellyttää pitkäjänteistä ja strategista palveluverkkosuunnittelua, jossa tarkastellaan palveluverkon toimivuutta, lapsimäärien kehitystä, alueellisia tarpeita sekä taloudellista kestävyyttä kokonaisuutena. On myös huomioitava varhaiskasvatukseen kohdistuvat investoinnit, niiden kohdistaminen ja ajoittaminen.
Toimivalta
Sipoon hallintosäännön mukaan (28 §, 10) valiokunta antaa lausunnot toimialaansa kuuluvista asioista sekä valmistelee kunnanhallitukselle kunnan lausunnot toimialaansa kuuluvista, kunnan kannalta merkittävistä asioista
Esittelijä / Föredragande vs. Varhaiskasvatusjohtaja / tf. Direktör för småbarnspedagogik Annette Lagerstam
Ehdotus / Förslag
Varhaiskasvatusvaliokunta päättää lausua kunnanhallitukselle, että varhaiskasvatuksen toimialan viranhaltijoilta edellytetään valmisteltavaksi sopeuttamistoimien kokonaistavoitteen mukaisia vaihtoehtoisia skenaarioita vuosille 2028–2030, joissa:
- kuvataan palveluverkkoon kohdistuvat paineet,
- tarkastellaan eri palveluverkkoratkaisujen vaikutuksia toiminnan järjestämiseen
- esitetään skenaarioiden talousvaikutukset,
- selvitetään muut mahdolliset sopeuttamistoimenpiteet
- tuodaan esiin investointitarpeet sekä muut olennaiset toiminnalliset ja strategiset vaikutukset.
Valiokunta korostaa, että päätöksenteon tueksi tarvitaan riittävän kattava ja vertailukelpoinen kokonaisarvio eri vaihtoehtojen lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksista.
Utskottet för småbarnspedagogik beslutar att till kommunstyrelsen framföra att tjänsteinnehavarna inom sektorn för småbarnspedagogik ska utarbeta alternativa scenarier för åren 2028–2030 i enlighet med målen för anpassningsåtgärderna. Scenarierna ska innehålla:
- beskrivning av det tryck som påverkar servicenätet,
- analys av hur olika lösningar för servicenätet påverkar arrangerandet av service
- redovisning av scenariernas ekonomiska konsekvenser,
- utredning gällande andra möjliga anpassningsåtgärder
- bedömning av investeringsbehov samt andra centrala verksamhetsmässiga och strategiska konsekvenser.
Utskottet betonar att beslutsfattandet behöver baseras på en tillräckligt omfattande och jämförbar helhetsbedömning av de olika alternativens konsekvenser på både kort och lång sikt.
Käsittely / Behandling
Liitteet / Bilagor
|