RSS-linkki
Kokousasiat:https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen valiokunta ⁄ Tekniska utskottet
Esityslista 09.06.2026/Asianro 12
Salparin koulurakennuksesta luopuminen / Att avstå från Salpars skolbyggnad
Tekninen valiokunta / Tekniska utskottet 09.06.2026
1323/12.00.00/2024
Valmistelija / Beredare: tilapalvelupäällikkö/ lokalservicechef Juha Pohjonen, juha.pohjonen(at)sipoo.fi
Sipoon kunnanvaltuusto on kokouksessaan 16.3.2026 §16 päättänyt:
että Salpar skola lakkautetaan lukuvuoden 2025–2026 lopussa keväällä 2026. Lukuvuoden 2026–2027 alussa koulun oppilaat aloittavat heille osoitetuissa uusissa lähikouluissaan eli Söderkulla skolassa tai Boxby skolassa. Oppilailla on halutessaan mahdollisuus hakea toissijaista koulupaikkaa kunnan muista kouluista voimassa olevien oppilaaksioton periaatteiden mukaan.
Tähän päätökseen liittyen on tekninen valiokunta kokouksessaan 9.12.2025 § 161 käsitellyt asiaa ja antanut lausunnon, jonka yhteeveto kuuluu:
Koulun lakkauttamispäätöstä käsittelee Sipoossa koulutusvaliokunnan esityksen pohjalta kunnanhallitus, joka tarvittaessa päättää esityksen tekemisestä valtuustolle. Koulutusvaliokunta on pyytänyt tekniseltä valiokunnalta lausuntoa asiasta. Tekninen valiokunta katsoo, että nykyisten tietojen puitteissa koulun toiminnan päätyttyä kunnan kannalta edullisin vaihtoehto olisi kiinteistöstä luopuminen, siten että rakennuksesta myös jatkossa toisi muun toiminnan kautta lisäarvoa kyläalueelle säilyttäen rakennuksen rakennushistorialliset arvot. Tosiasiallista käyttöä kunnalla ei kiinteistölle nykyarvion mukaan ole, johtuen mm. sijainnista sekä merkittävästä korjausvelasta. Lopullisesti rakennuksen luopumistapa ja menettely voidaan määritellä vasta mahdollisen lakkauttamispäätöksen jälkeen.
Sipoon valtuuston päätöksen tultua lainvoimaiseksi valiokunta päättää toimenpiteenä laittaa Salpar skolan myyntiin. Myyntivalmistelut aloitetaan mahdollisemman pikaisesti, jotta kunnan taloustilanteenkin kiristyessä pystytään säästämään ylimääräisistä ylläpito ja käyttökuluista ja ettei myöskään korjausvelkaa kerrytetä tulevaa ostajaa silmälläpitäen. Lisäksi kunta saa kertaluonteisen myyntituoton.
Kohteesta tehdyn arviokirjan perusteella päätetään lopullinen myyntitapa. Lopullisesta myyntipäätöksen tulee hyväksymään tai hylkäämään riippuen myyntihinnasta toimivaltainen toimielin.
Esittelijä / Föredragande Yhdyskuntajohtaja / Samhällsdirektör Roselius Eric
Ehdotus / Förslag
1. Tekninen valiokunta päättää asettaa Salpar skolan myyntiin.
2. Tekninen valiokunta valtuuttaa tilapalvelupäällikön tekemään myyntivalmistelut ja asettaa kohde myytäväksi.
3. Lopullinen myyntipäätös tullaan tekemään toimivaltaisen toimielimen toimesta saatujen tarjousten perusteella.
1. Tekniska utskottet beslutar att lägga ut Salparskolan till försäljning.
2. Tekniska utskottet bemyndigar lokalservicechef att vidta försäljningsförberedelser och lägga ut fastigheten till försäljning.
3. Det slutgiltiga försäljningsbeslutet kommer att fattas av beslustbehörigt organ baserat på de mottagna budgivningarna.
Käsittely / Behandling
Liitteet / Bilagor
|