RSS-linkki
Kokousasiat:https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Varhaiskasvatusvaliokunta ⁄ Utskottet för småbarnspedagogik
Esityslista 22.10.2025/Asianro 4
Osavuosikatsaus 2/2025, varhaiskasvatuksen toimiala / Delårsöversikt 2/2025, sektorn för småbarnspedagogik
Varhaiskasvatusvaliokunta / Utskottet för småbarnspedagogik 22.10.2025
227/02.06.01.03/2025
Valmistelija / Beredare: Varhaiskasvatusjohtaja / Direktör för småbarnspedagogik Mervi Keski-Oja, mervi.keski-oja(at)sipoo
Sipoon kunnan päätöksen mukaisesti valtuustolle annetaan kolme kertaa vuodessa osavuosikatsaus talousarvion ja siihen liittyvien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta.
Osavuosikatsauksessa (liite 1) tarkastellaan varhaiskasvatuspalveluiden toimialan osalta talouden toteutumisen lisäksi valtuuston varhaiskasvatusvaliokunnalle asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumista. Kaikkien toiminnallisten tavoitteiden valmistelu on aloitettu, ja osa niistä on jo saavutettu.
Tasaisella kulurakenteella 8 kuukauden toteuman tulisi olla 66,6 % talousarviosta ja varhaiskasvatuksen toimintakate on elokuun lopussa 66,1 % . Varhaiskasvatuksen talouden arvioidaan pysyvän pääosin vuoden 2025 talousarvion puitteissa, mutta henkilöstökustannusten nousu saattaa heikentää vielä tulosta. Syyskuun toteumatiedot antavat tarkemman kuvan loppuvuoden tilanteesta.
Esittelijä / Föredragande Varhaiskasvatusjohtaja / Direktör för småbarnspedagogik Keski-Oja Mervi
Ehdotus / Förslag
Varhaiskasvatusvaliokunta merkitsee asian tiedoksi.
Utskottet för småbarnspedagogik antecknar ärendet för kännedom.
Käsittely / Behandling
Liitteet / Bilagor
Liite Bilaga 1 - Osavuosikatsaus 1-8_2025 Varhaiskasvatus _ Småbarnspedagogik |