Dynasty tietopalvelu
Sipoon kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sipoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 137



Kokousasian teksti

 

 

Rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet

 

Kunnanhallitus 29.09.2025 § 326 

 

Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Ahvonen, tuula.ahvonen(at)sipoo.fi

Kuntalain (410/2015) 14 §:n mukaisesti valtuusto päättää kunnan varallisuuden hoidon sekä rahoitus- ja sijoitustoiminnan perusteista. Rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet ohjaavat kunnan rahoitustoimintaa. Rahoitustoiminnan periaatteissa on määritelty rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet ja linjaukset, riskienhallinta, vastuut ja valtuudet sekä rahoitus- ja sijoitustoiminnan raportointi.

Sipoon kunnan hallintosäännön 11. luvun 77 §:n mukaisesti valtuusto päättää kunnan kokonaisvarallisuuden hoidon ja sijoitustoiminnan sekä lainan ottamisen ja lainan antamisen periaatteista.

Sipoon kunnalla ei ole aikaisemmin ollut kirjallisena rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteita. Luonnos periaatteiksi on liitteessä 1.

Esittelijä Kunnanjohtaja Grannas Mikael

Ehdotus Kunnanhallitus hyväksyy osaltaan liitteen 1 mukaiset rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet ja esittää ne valtuustolle hyväksyttäväksi.

Pykälä tarkastetaan välittömästi.

Käsittely 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.

Pykälä tarkastettiin välittömästi.

 

Liitteet
 

 

Valtuusto 06.10.2025 § 137  

751/00.01.01.00/2025
  

Kunnanhallituksen ehdotus

Valtuusto hyväksyy liitteen 1 mukaiset rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet.

 

Käsittely Martin Andersson teki seuraavan vastaehdotuksen:

 Uusi kolmas kappale sivulle kolme: “Kuntalain 110 §:n mukaan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan käyttömenot tulisi periaatteessa rahoittaa verotuloilla, valtionosuuksilla ja toimintatuotoilla. Investointeja voidaan rahoittaa pitkäaikaisilla lainoilla ja lyhytaikaisilla lainoilla voidaan tarvittaessa turvata kunnan maksuvalmiutta.”

 Perustelu: Muistutetaan kuntalain vaatimuksesta. Kunnan lainanotto on merkittävästi kasvanut. Kunnan vuosittaiset korkokulut ovat jo 2 miljoonaa euroa.

  Kasper Nyberg kannatti Martin Anderssonin vastaehdotusta.

  Puheenjohtaja totesi, että asiassa oli tehty kannatettu vastaehdotus, minkä vuoksi oli äänestettävä.

    Puheenjohtaja ehdotti, että kunnanhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät "jaa" ja Martin Anderssonin vastaehdotusta kannattavat äänestävät "ei". Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

  Puheenjohtaja totesi, että Martin Anderssonin vastaehdotus hyväksyttiin äänin 18-25. Äänestystiedot ovat liitteenä.

Päätös

Valtuusto hyväksyi liitteen 1 mukaiset rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet.


Liitteet 

 

Liite 1 - Rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet, kv 6.10.2025 § 137

Liite 2 - Äänestystiedot Rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet, kv 6.10.2025 § 137